Synttäri!

Mulla oli eilen synttäripäivä!
Tai no ei se ihan oikea synttäripäivä ole, mutta kun Emäntä ei tiedä mun oikeaa synttäripäivää, niin se päätti että nyt sitä juhlitaan. Kun se oli just 28.7. viime vuonna kun mä musta tuli Emännän oma poni, niin siksi se kai tuon päivän valitsi.
Emäntä kertoi, että jos ulkomailta adoptoidaan ihmislapsi, niin sillekin voidaan keksiä syntymäpäivä jos sitä ihan oikeaa päivää ei tiedetä. Ja muthan on vähän niinku adoptoitu sieltä Tanskasta missä mä synnyin. ;)
Oikeestihan ponien ja heppojen syntymäpäivillä ei oo niin merkitystäkään, kun meidän iän sanotaan aina vaihtuvan vuoden vaihteessa. Mäkin oon ollut siis 2-vuotias jo yli puoli vuotta.

Emäntä onnitteli ja rapsutteli mua heti aamulla ja sain porkkanaakin vaikka yleensä en aamuisin saa. Ja sitten Emäntä näytti mulle uutta riimua ja narua. Ne haisi vähän hassuilta, mutta näytti ihan kivoilta. Mun entiset on kirkkaanpunaisia mutta noi oli vähän tummempia. Paitsi riimussa on vaaleanpunaiset raidat. Mutta oi ja voi, se riimu olikin iso mulle! Se on minishettis-kokoinen ja mun entiset riimut on maitovarsa-kokoa. Emäntä sanoi että se vie tuon uuden riimun suutarille joka saa tehdä siihen uusia reikiä, niin sitten sen saa pienemmäksi.


Illallakin mä sain vielä lisää porkkanoita ja rapsutuksia.
Mulla oli eilen päivällä aika kutinaa mun ottassa, varmaan siihen joku ötökkä puraisi ja mä hinkkasin sitä niin että tuli vähän haavaa. Illalla emäntä laittoi sitten siihen jotain rasvaa. Mä osasin olla oikein nätisti ja Emäntä kehui mua siitä.

Kyllä lähtee!

Vai mitä?



Kuvat: Mervi Partanen

Mua kävi taas jotkut vieraat kattomassa ja mä päätin näyttää niille miten lujaa mä osaankaan juosta kun laitan oikein kaviota toisen eteen. Spurttailin eka tarhassa ja kun tuntui että siinä ei oikein riittänyt kiihdytyssuoraa, niin sujautin itseni laitumen puolelle ja juoksin siellä muutaman lenkin laitumen päästä päähän. Olisittepa nähneet!

No joo, sittemmin elämä onkin ollu taas aika normaalia. Muutaman sadepäivän aikana en sitten juossu yhtään, kun maa oli niin märkää ja liukasta ja lätäköitäkin oli vaikka miten paljon. Onneksi mulla on tarhassa 2 katosta joihin pääsee sateensuojaan. Mutta välillä oli silti pakko käydä siellä sateessa, pitihän mun syödä kun nälkä kurni mahassa eikä Emäntä kantanut mulle heiniä sinne katokseen. Vähän kyllä epistä, seuraavana aamuna huomasin että siellä katoksessa oli jämät vuohien heinistä! No toisaalta, minähän olin saanut omat yöheinäni sisälle karsinaan... Toi Essi-vuohi vaan on sellainen, että se ei oikein halua olla muiden kanssa sisällä yötä ja kun satoi niin se jäi yksin sinne katokseen.

Lenkilläkin on käyty ja Emäntä on laittanu mulle aina ne suitset päähän. Kun mä en tykkää niistä kuolaimista yhtään, niin Emäntä yritti juksata mua! Se kastoi ne kuolaimet omppuhilloon ja sitten yritti että mä olisin oikein innolla ottanut ne suuhuni. Ei mua niin vaan juksata! Tuli kyllä Emännälle vähän kiire siivoilla niitä hilloja paperilla... Mutta kyllä mun vaan kannatti ketkuilla, kun sitten Emäntä rupes tutkimaan sitä juttua vähän tarkemmin ja vasta siinä vaiheessa se huomas, että mun pää on pikkuisen kasvanut ja niitä jouluna sovitettuja suitsia sai vähän pidentää. Helpotti mun oloa tosi paljon kun nyt kuolaimet on paremmassa asennossa mun suussa. Vaikka en mä niistä vieläkään tykkää, mutta nyt ne ei häiritse mua enää niin paljon kuin ennen.

Yks erikoinen juttu tapahtui yhdellä lenkillä. Käytiin taas siellä tallin luona kääntymässä ja siellä oli heppoja laitumella. Kun me oltiin tulossa sitä laitumen vieressä menevää tietä, niin yks heppa sieltä juoksi aidasta läpi! En oikein tiedä, että säikähtikö se mua. Mutta päätin varmuuden vuoksi vähän näytellä isompaa kuin oonkaan ja hyppäsin pari kertaa pystyyn. Mutta Emäntä taltutti mut heti enkä voinu paljo pistää vastaan, kun mulla oli silloinkin ne kuolaimet suussa.
Mutta onneksi se heppa ei tullu kattomaan mua, vaan se hyppäs toiselle laitumelle ja rikkoi senkin aidan! Ja sitten niiden heppojen omistaja tuli sieltä tallista ja otti ne hepat kiinni ja vei ne talliin. Me vaan kattottiin Emännän kanssa vähän kauempaa. Yks niistä hepoista tais oikeasti pelätä mua, kun se ei meinannu uskaltaa tulla sieltä laitumelta ollenkaan vaikka sitä kutsuttiin. Ja sitten kun se talutettiin talliin niin se kattoi mua kuin aavetta. Kotimatkalla Emäntä sanoi, että ei nyt varmaan ihan hetkeen mennäkään sinne uudelleen. Mutta ei se mitään, onhan meillä monia muitakin lenkkireittejä.

Koirulaisia

Meillä kävi vieraita, kaks hassua koiraa ja niiden omistaja. Me mentiin niiden kanssa lenkille, ne koirulaiset juoksenteli vapaana metsässä. Mua vähän harmitti, kun mun vaan piti narussa mennä. Jos mäkin olisin ollu vapaana, niin mä olisin kyllä jäänyt syömään vaan... Se on kuulkaa kova paikka tällaiselle pienelle ponille, kun pitää vaan kävellä ohi kaikista ihanista heinämättäistä.
Yks kummallinen juttu tuossa lenkissä oli, Emäntä laittoi mulle suitset päähän ja mun piti pyöritellä niitä inhottavia kuolaimia suussani koko matka! Ne suussa on muuten hiukan hankala syödäkin, huomasin sen kun vähän ehdin Emännältä salaa napata ruohoja suuhuni. Emäntä vaan sanoi, että mun pitäis pitää niitä enempi, että totun niihin. Mutta yöks, sanon minä!

Lenkin jälkeen mä menin takaisin laitumelle ja ne koirulaiset tuli sinne myös, niin että mä pääsin oikein tutustumaan niihin. Tai no toiseen niistä... Kun se toinen meni aitalankaan ja sai sätkyt ja hirveän huudon kanssa lähti juoksemaan ja juoksi aidan läpi toisesta kohtaa ja sai taas sätkyt. Voi koiraparkaa! Sitten se meni turvaan tuvan rappusille. Mutta se toinen koira jäi tekemään tuttavuutta ja antoi mun nuuskutella itseään. Totesin harmittomaksi kaveriksi.

Vuohiakin se koirulainen kävi tervehtimässä. Vuohet oli vaan aika varuillaan, olivat muka kivikasan päällä turvassa ja sieltä katselivat että mitä se koirakaveri oikein aikoo.


Mánin emäntä on antanut mulle tällaisen tunnustuksen:

Kiitos!
Säännöt on seuraavat:
1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Seitsemän nimettävää blogia on mulle vähän liikaa, mutta tässä muutama.
Metsäheposen päiväkirja
Meidän karvakaverit
Pukin talo
Vilskettä Raudanpellossa
Maasturi & mönkiä (mullon ikävä sitä Maraa, kun sen emäntä ei oo kertonu siitä mitään pitkään aikaan...)

Kesäkarvaan

Kesä on jo vaikka miten pitkällä, mutta multa ei vaan meinaa talvikarva irrota. Emäntä päättikin sitten, että nyt lähtee. Se laittoi mut siihen paikalle jossa mua yleensä pestään, mutta alkoikin ajella mun karvoja sellaisella pienellä surraavalla leikkurilla. Mua ei pelottanut yhtään, vaikka se leikkuri välillä vähän temppuilikin ja sitten Emäntä haki siihen johdon ja se johto välillä kutitti mun selkää ja turpaa. Emäntä kuiski mulle, että sillä samalla leikkurilla leikataan Isännän hiuksetkin. Mutta sitä ei kerrottu Isännälle! ;)
Aika kauan siinä meni, mutta aika kasa multa lähti karvojakin. Ihan rauhassa jaksoin odotella, kun Emäntä lupas että saan sitten palkinnon. Arvakkaas vaan mikä se palkinto sitten oli?! Tämä:

Emäntä laittoi mut koiran tarhaan! Siellä kasvaa ihan hirmusti ruokaa ja mä sain syödä siellä jonkin aikaa. Mila-koira kävi välillä kattomassa mua aidan toiselta puolelta ja se oli vähän ihmeissään, että mitä mä teen sen tarhassa. No eipä se Mila itse sitä ruohoa syö, joten ei pitäis olla valittamista.

Tänään Emännällä oli taas vieraita, sen sisko kahden poikansa kanssa kävi mua rapsuttamassa. Ne tuli mun laitumelle kattomaan ja se oli ihan kivaa, kun mä sain olla vapaana eikä mun tarvinnut pönöttää niiden vieressä narun päässä. Kävin vaan välillä aina moikkaamassa ja muutamat rapsutukset ottamassa ja sitten menin taas syömään.