Emäntä

Aloitin hevostelun aikuisiällä, vuonna 2006 huomasin lehdessä ilmoituksen ratsastustunnista; alkeiskurssi aikuisille. Ajattelin että voisihan sitäkin kokeilla ja aloin käymään ratsastustunneilla. Melko pian huomasin kuitenkin, että hyvä itsesuojeluvaisto aiheuttaa pelkoja niin hevosen selässä kuin käsittelyssäkin. Ajokurssille osallistuessani tajusin, että kärryillä ei pelota samalla tavalla kuin korkealla hevosen selässä. Sitten vuoden 2007 alussa näin jossain kuvan raviponista ja ymmärsin, että pienillä poneillakin voi ajaa ja ne ovat helpompia käsitellä kuin isot hevoset. Kuukauden pilvilinnoissa oltuani joku tiputti minut maan pinnalle kertomalla, että aikuiset ei saa raveissa ajaa shettiksillä. Eli ravihaaveet meni, mutta ponihaave jäi. Opettelin ahkerasti kaikkea hevosiin liittyvää, suorastaan ahmin tietoa ja oppia. Olin jopa heppakerhossa, yhtenä kerholaisena siellä lasten mukana. :)

Keväällä 2007 kävin katsomassa kaverin tallilla sinne Tanskasta tuotua ponilaumaa. Poneja oli lähes kymmenen ja kaikki muut pilkullisia, paitsi yksi "musta lammas". Se oli tietenkin Reeta ja kesällä 2007 sitten ostin sen. Ennestään meillä oli vuohia ja niistä tulin Reetalle hyviä kavereita.

Vasta ponin hankittuani keksin match show -näyttelyt ja ensimmäisen kerran käytiinkin näytillä jo samana kesänä. Mätsäreissä mukavinta on se, kun saa puunata ponit ja laittaa vaikka hiukan glitteriä ja erikoisia otsapantoja. Virallisissa näyttelyissähän sellainen kikkailu ei ole sallittuakaan.
Ensimmäisenä yhteisenä syksynä kuulin myös poniagilitystä ja niin aloitettiin Reetan kanssa harjoittelut ja Reeta osoittautuikin lajissa oikein lahjakkaaksi.


Reetan tultua kolmivuotiaaksi opetin sen ajolle. Kyselin neuvoja ajokoulutukseen kokeneemmilta ja onneksi Reeta olikin helppo opetettava. Sitten myöhemmin tutustuin shetlanninponien käyttöluokkakisoihin kuuluvaan valjakkoajoluokkaan. Tykästyin heti lajiin, koska siinä yhdistyy mukavasti ajaminen ja "kukkahattupukeutuminen".
Vaikka Reeta pärjäsi hyvin vuohien kanssa, oli itselläni kuitenkin huono omatunto siitä, että Reetalla ei ollut poniseuraa. Kun sitten yhden kutun poismenon johdosta talliin tuli hiukan tilaa, aloin harkita toisen ponin ostamista. Halusin mahdollisimman samanlaisen kuin Reeta. Koska Reeta kuitenkin on omassa rodussaankin poikkeuksellinen, en pitänyt todennäköisenä että täysin samanlaista löytäisin. Lopulta päädyin kuitenkin sitten Tanyaan. Reeta ja Tanya ystävystyivät välittömästi ja ovat nyt aika erottamaton pari. :)

Tyttöjen tulevaisuuden suhteen en ole kovin suuria suunnitelmia tehnyt. Mätsäreitä harrastetaan siinä määrin mitä niitä lähiseudulla järjestetään. Varsinaisista kisalajeista kiinnostavia ovat poniagility, valjakkoajoluokka ja ohjasajo. Reeta kun on lahjakkaampi agilityssä, niin sen kanssa voidaan keskittyä siihen. Helppoa valjakkoajoluokkaa Reetan kanssa on myös kisattu, mutta Reeta ei yleensä ole kentällä kärryjä vetäessä parhaimmillaan.
Tanyan kanssa on nyt kisattu muutama kerta ohjasajoa ja se on tuntunut mielekkäältä. Reetan kanssa en oikein koskaan oppinut nauttimaan ohjasajosta, mutta Tanyan kanssa sitä on harrastettu enempi. Valjakkoajoluokkiin en ole Tanyan kanssa vielä uskaltautunut. Agilityyn Tanyakin on nyt osallistunut vaikkei ole ihan yhtä nopea kuin Reeta.
 Ratsukoulutuksen suhteen ei ole suurempia tavoitteita, koska sopivaa ratsastajaa ei ole säännöllisesti saatavilla. Reetalla on ratsastettu juuri sen verran, että osaa mennä ilman taluttajaa ainakin käyntiä. Talutusratsuna toimii hyvin. Tanyalla siis aika samanlaiset tavoitteet, tosin sen selkään voi mennä aavistuksen isompi ratsastaja kuin Reetalle. Tanyan rakenne kun on vankempi kuin Reetan.

Kuva: Valokuvaus Tuulia N
Muita harrastuksia ponien lisäksi on valokuvaus ja käsityöt ja tietokoneella aikaa kuluu paljon. Käsityötkin on nykyään aika tavalla poneihin liittyviä, teen mm. otsapantoja ja jouhikoruja. Ja valokuvauksessa mieluisimpia kohteita on tietysti ponit ja hevoset ja muutkin eläimet. Ammatiltani olen graafinen sivunvalmistaja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen lukenut blogianne pitkään ja pidän tästä kovasti. Vaikka ponit kertovatkin itse tarinansa, se on toteutettu erittän asiallisesti ja niin, että monen ikäset voivat lukea. Ihania pieniä huumori ripauksia siellä täällä.

Itsellä kauhea shetlanninponi kuume ja haluaisin jonkun mukavan ajokaverin kerta viikkoon. Ehkä se on sellaisessa salaisessa etsinnässä ollut jo hetken ;)

Mutta olen miettinyt jo hetken, että missä päin Suomea te asutte? Ainakin teillä on aina komeat talvet siellä päin :)

-Blogia jo monet vuodet seurannut

Ponitäti kirjoitti...

Voi kiitos! :D <3
Me asutaan Etelä-Pohjanmaalla, reilu 40 km Seinäjoelta. Otapa yhteyttä os. seijap@hotmail.com jos olet yhtään tältä suunnalta ja haluaisit tulla käymään!

Jos olet facebookissa niin siellä voisi useammastakin ryhmästä etsiä sitä ajokaveria, esim. Suomen Shetlanninponiyhdistys ry - markkinapalsta -nimisessä ryhmässä tavoittaa shettisten omistajia ympäri Suomen.