keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Arvonta!

No nyt olisi arvonnan aika. Jaossa siis pääsylippuja Tampereen Hevoset 2017 messuille, jotka on 8.-9.4. Mikäli haluat osallistua messulippujen arvontaan, jätä kommentti joka sisältää sähköpostiosoitteesi tämän postauksen alle. Osallistumisaikaa on viikon verran, arvonta suoritetaan tiistai-iltana 28.3. Voittajille ilmoitetaan sähköpostitse ja liput lähetetään sitten postissa.
www.hevosmessut.fi/hevosmessut

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kevättää

Tanya:
No nyt taitaa Emäntä olla kunnossa, kun vihdoin jaksoi puuhailla minun kanssani vähän enemmänkin kuin vaan ruokkia ja siivota tarhaa.
Katselin tarhasta kun Isäntä ja Emäntä yhtenä päivänä pystyttivät taas pyöröaitauksen. Siitä onkin jo pitkä aika kun se viimeksi oli pystytettynä. Se tuli kuulemma vain väliaikaiseen paikkaan nyt, voi olla että se siirtyy siitä vielä jonnekin. Mutta pääsin kokeilemaan vähän juoksemista. Maa oli vielä luminen mutta siitä törrötti jo vanhaa heinää ja niitä jäin välillä maistelemaan.

Se oli kyllä oikein mukavaa vähän verrytellä taas. Tarhassa olin juoksennellut jonkin verran, mutta vaihtelu on ihan mukavaa siihenkin.


Käytiin myös Emännän kanssa kävelyllä. Tehtiin ihan tosi pitkä lenkki, mutta ei juostu sitten yhtään. Pelkkää rauhallista käyntiä mentiin ihan koko matka. Oli oikein kaunis auringonpaiste ja siitä nautiskeltiin. Matkalla ymmärsin kyllä miksei lähdetty kärrylenkille. Siellä meidän lenkillä metsätiellä oli lunta ja jäätä ja sitten tällainen purokin meni tien yli! Minä siitä vähän hörppäsin vettä ja sitten kävelin rohkeasti yli.
Yhdessä paikassa oli tien vieressä talo jonka takana olikin kaksi koiraa ja ne alkoivat kovasti haukkua kun menin ohi. Minua hiukan pelotti, mutta Emäntä sanoi ettei tarvitse pelätä kun koirat ovat siellä häkissä. Ja niinhän me jatkettiin sitten matkaa kaikessa rauhassa. Minusta oli hassu kun en ollenkaan muistanut sitä reittiä. Alkumatka oli kyllä tuttua, mutta kierrettiin sellainen ympyrälenkki ja ihan hämmästyin kun tultiinkin takaisin samaan paikkaan josta oltiin lähdetty. Olen minä siitä joskus kauan sitten mennyt kai kerran, mutta silloin ei niitä koiria ollut, olisinhan minä ne kyllä muistanut. Yleensä ajaessa mennään vain metsätietä ja tehdään U-käännös jossain ja tullaan samaa reittiä takaisin.

Emäntä kertoi minulle jotain niin jännittävää! Minulle on nyt löytynyt uusi kaveri. Ja minusta tuleekin sitten "isosisko"! Uusi kaverini on myös pikkuinen musta ponityttö, Milla nimeltään. Mutta hetken aikaa minun pitää vielä odottaa ennen kuin "pikkusisko" saapuu meille.

Hei muistattehan että Heppamessut lähestyy taas. Pysykäähän kuulolla, ihan pian tulee arvonta jossa on palkintoina pääsylippuja messuille!
http://www.hevosmessut.fi/hevosmessut/sivu.tmpl?sivu_id=5417

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Elämä jatkuu

Tanya:
Oli se surullista miten Reetalle kävi. :( Minä olen nyt sitten ollut vain yksin, kuttutytöt seuranani. Emäntä sanoi kyllä, että olen pärjännyt tosi hyvin. Ja että joskus saan vielä uuden kaverinkin.
Ennen Reetaa meidän perhe väheni jo kahdella, kun Mila-koira ja myös se pikkuinen Manteli-kissa lähtivät sateenkaarisillalle. Reetalla oli siellä sitten jo tuttuja vastassa.

Emäntä oli poissa kotoa monta päivää, ja Isäntä on hoitanut ruokkimisen ja siivouksen. Sitten kun Emäntä tuli takaisin kotiin, meni vielä kauan aikaa ennen kuin se alkoi laittaa minulle ruokia. Nyt ovat käyneet Isännän kanssa yhdessä iltaisin minua hoitelemassa.

Vähän Emännän kotiintulon jälkeen meillä kävi pikkuinen vieras. Ihan taisi minua tulla katsomaan ja sain herkullisia porkkananpaloja syödäkseni. Minua myös vähän harjailtiin siinä, se oli mukavaa.
Muutamina päivinä satoi räntää ja vettäkin. Silloin sain selkääni loimen ja ihan ensimmäistä kertaa Isäntä opetteli sitä minulle laittamaan. Ja kyllähän se onnistui! Sitten kun sade loppui, olen taas ollut ilman loimea.
Yhtenä yönä satoi tosiaan reilusti lunta. Sen jälkeisenä päivänä sain vähän liikuntaakin. Emäntä ja Isäntä tulivat ihan molemmat juoksutusraippojen kanssa tarhaan ja niin minä kiidin kuin tuulispää siellä tuoreessa lumessa ja hypin ketterästi tarhassa olevien koivunrunkojen yli.
Sen jälkeen lähdettiinkin vähän kävelylle. Mutta minua taluttikin Isäntä! Emäntä kulki perässä. Mutta sitten vaihtoivat ja Isäntä kuvasi kun minä vähän hengailin Emännän kanssa.
Minusta oli tosi hauskaa kun tuli niin paljon lunta. Eikä ollut ollenkaan liukasta! Ei me tosin käyty kuin kivenheiton päässä pihasta, mutta mukavaa oli sekin.
Tähän vähän ennen pihamaata jäätiin poseeraamaan hetkeksi ja Isäntä meni kauemmas kuvaamaan. Tämän jälkeen sainkin syöpötellä vähän kanervia lumen alta, ne olivat hyviä!
Yhtenä päivänä meille tuli kengittäjä. Se oli tuttu, on käynyt meillä joskus ennenkin mutta siitä on jo kauan aikaa. Yleensähän Emäntä on vuollut meidän kaviot, mutta nyt Emäntä vain istui vieressä potkukelkan päällä ja katseli.
Minua vähän kenkutti kun takajalkaa nostettiin. Mutta kannatti vähän vastustella, koska sitten Emäntä haki porkkanaa ja sain sitä sitten kiitokseksi kun olin nätisti. Ei olisi tainnut Emäntä muuten muistaa koko porkkanaa, jos en olisi yhtään kiukutellut. ;)
Olen tosiaan pärjäillyt ihan hyvin täällä kuttutyttöjen kanssa. Päästän Inkeriä välillä syömään omia heiniänikin. Ja kun luukku vuohien karsinaan on auki, voin työntää siitä pääni sisälle ja hamuta lattialta vuohien levittämiä heiniä.
Kaikkien näiden suru-uutisten vastapainoksi Emäntä kertoi minulle jotain jännittävääkin. Inkerin massussa kasvaa pikkuinen vuohi! Tai jopa kaksi! Inkeri oli kuulemma joulun tienoilla käynyt ihan meiltä salaa pukkitreffeillä! Mutta siihen menee vielä tovi ennen kuin iloinen perhetapahtuma koittaa. Kerron siitä sitten kyllä varmasti! Pitäkäähän peukkuja Inkerille, että kaikki menisi hyvin!
Nyt on parina päivänä ollut aivan upeaa auringonpaistetta. Minäpä laitoin sitten päiväheinien jälkeen oikein makuulleni ja nautin auringonpaisteesta. Emäntä vaan tuli kameran kanssa minua häiritsemään. Höh.
Kyllä muuten kivasti lämmittää tuo aurinko mustaa turkkiani. Ihan vielä en ole kuitenkaan karvanvaihtoa aloittanut, veikkaanpa että tässä tulee vielä niin kylmiä öitä että kunnon turkki on vielä tarpeen!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Reetan muistolle

"Match made in heaven" kirjoitti Riikka minulle osanottoviestiin kun kerroin Reetan poismenosta. Sitä se todellakin oli.
En muista näinkö Reetan ensimmäisen kerran Riikalla jo pian kun se oli tullut Tanskasta Suomeen perheensä kanssa. Reeta oli silloin vielä äitinsä kanssa samassa karsinassa asuva ihan pikkuinen ponilapsi. Ensimmäiset kuvat ja video minulla on siitä keväältä 2007, eli 10 vuoden takaa. Reetan perhelauma koostui pilkullisista poneista ja se oli ainut musta siinä porukassa. Tai oikeastaan Reetan varsakarva oli ruskeata ja hännänpää oli lähes valkoinen. Tummemman musta väri tuli vasta sitten myöhemmin.
Minulla oli mielessäni ponin ostaminen sinä vuonna, mutta ensiksi ajattelin että ostan vasta syksymmällä vanhemman ponin jolla pääsisin heti ajamaankin. Mutta sitten tosiaan ihastuin Reetaan, sen pieneen kokoon ja hauskaan, hiukan villiin ja omapäiseen luonteeseen. Ja sen pörröiseen harjaan. Niin sitten kesällä 2007, pari päivää oman syntymäpäiväni jälkeen, Reetasta tuli oma pikkuinen ponini.

Reeta muutti heti meille kotiin. Ennestään meillä oli vuohia ja Reeta sopeutui hyvin niiden kanssa yhteiseen tarhaan ja talliin. Tallissa se sai toki oman karsinan, mutta vuohet olivat siinä vieressä kuitenkin.
Jo ensimmäisenä kesänä kävimme yhdessä match show:ssa ja samana syksynä aloitimme myös yhteiset poniagilityharjoitukset. Teimme paljon talutuslenkkejä yhdessä. Reeta oli aivan ihana, rohkea mutta herkkä, sen kanssa saattoi mennä mihin vain.

Sitten kun ikää tuli tarpeeksi, aloitimme ajo-opiskelun ja sekin meni hyvin. Reetalla oli kipakka luonne ja välillä perä nousi hyvinkin herkästi jos ei jokin asia sitä miellyttänyt tai se vain innostui jostain. Potkuremmejä meni heti parikin poikki, mutta lopulta kolmas versio oli kestävä. Onneksi mitään onnettomuuksia ei koskaan kuitenkaan sattunut.

Reetalla oli omaa tahtoa ja se osasi sen myös kertoa. Sitä ei voinut oikein pakottaa mihinkään mitä se ei halunnut. Tai jos niin teki, Reeta loukkaantui.
Reetalla oli iso ego, eikä se pelännyt isotella hevosillekaan jos siitä siltä tuntui. Se myös ihastui herkästi vaikka hevosruuniin jos sattui sellaisen tapaamaan sopivassa tilanteessa.

Jos Reeta oli iloinen, se näytti sen myös. Silloin se innostui ja kuumui, näin saattoi käydä vaikka tuoreella lumella ajaessa tai agilityradalla. Myös tarhassa se nautti juoksemisesta ja pukitteli ihan vaan elämisen riemusta.
Toisaalta niinä kertoina kun Reeta oli kipeä, se myös sitten todella oli. Reeta ehti sairastaa muutaman ähkyn ja kuumetaudin ikänsä aikana. Myös rokotuksista nousi usein kuumetta. Mahahaavankin se sai kerran yhden päivän aikana, kun jäi yksin kotiin Tanyan lähtiessä näyttelyreissulle. Sen jälkeen molemmat lähtivätkin aina yhdessä mukaan, minne sitten mentiinkin.
Reetan hampaita ei myöskään saanut raspata ilman rauhoittamista. Se inhosi piikkejä ja pakottamista, mutta asiallehan ei vaan voinut mitään.

Reeta tuli hyvin toimeen vuohien kanssa, mutta sai sitten kuitenkin kaverikseen Tanyan. Heti oli selvää, että Reeta on lauman pomo. Mutta Tanya suhtautui asiaan hyvin, eikä mitään tappeluita koskaan ollut. Reeta tuli kuitenkin hyvin riippuvaiseksi Tanyan seurasta eikä osannut enää olla yksin. Se huuteli perään kun lähdettiin Tanyan kanssa ajolenkille. Mutta kun tultiin takaisin niin se ei halunnut näyttää että sillä mitään hätää olisi ollutkaan.

Joskus jos Reetan kanssa mentiin kärryillä ja oli joku toinen poni ajoseurana, ei Reetalla ollut yhtään kilpailuviettiä. Sitä ei haitannut vaikka olisi jäänyt paljonkin jälkeen. Se halusi mennä omaa tahtiansa. Yleensä se tahti oli melko verkkainen, meillä ei ollut mihinkään kiire. Paitsi joskus, tuore lumi houkutteli Reetan jopa kiitolaukkaan. Mutta jos alusta olikin huono, kivinen tai liian pehmeä, Reeta osoitti jopa pysähtymällä, että nyt ei kulje. Se myös halusi valita itse reitin jota mentiin, jos se halusi mennä keskellä tietä niin se meni, jos taas reunassa niin se meni. Ja jos en itse ollut tarkkana, se saattoi katsoa jo kaukaa tien reunasta jonkin sopivan puskan jota kohti se alkoi vaivihkaa mennä ja sitten kohdalla nappasi sen suuhunsa. Kerran kun se oli dieetillä ennen tärkeää näyttelyä, se nappasi ajolenkillä jopa sienen suuhunsa. Ajaessa se oli hyvin herkkä ohjalle, kääntyi herkästi ja pysähtyi. Sitä pitikin ajaa yleensä vain löysällä ohjalla rennosti ja maisemia katsellen. Kentällä ajaminen oli Reetan mielestä tylsää. Sen mielestä kun kentän maisemat oli kerran nähty, se riitti.

Hienoin asia Reetassa oli todellakin sen luonne. Isommassa paketissa se olisi voinut olla jopa hankala, mutta kun se oli juuri sen kokoinen kuin oli, se oli todellakin minulle mitä parhain poni. Ystävä ja perheenjäsen. Meillä oli ainutlaatuinen suhde keskenämme. Saimme viettää lähes 10 yhteistä vuotta. Hyviä muistoja on niin monia. Monet mätsärit, agilitykisat ja -näytökset, ajoretket, uimareissut, Farmari-näyttely. Ehkä parhaimpia kuitenkin ne yhteiset rauhalliset rapsutteluhetket, jolloin vain nautimme toistemme läsnäolosta. Reeta ei koskaan tykännyt harjaamisesta, mutta kunnon rapsutusta se rakasti.
Valokuvaus Tuulia N.



* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Reeta sai siis äkillisen suolikierteen 18.2.2017. Eläinlääkäri ei voinut tehdä muuta kuin lopettaa Reetan kärsimyksen.
Tanya sai käydä sen jälkeen hyvästelemässä Reetan ja se nuoli sitä pitkään. Reeta haudattiin kotipellolle. Tässä viimeiseksi jäänyt kuva Reetasta.

Tätä blogia pyrin kuitenkin jatkamaan. Tanya on tällä hetkellä vain vuohien seurassa, mutta sille saadaan tarvittaessa seuralainen. Itse olen kuitenkin toipilaana nielurisaleikkauksen jäljiltä enkä tällä hetkellä pysty vielä Tanyaakaan itse hoitamaan. Katsomme siis elämää eteenpäin päivän kerrallaan.
Surua meillä on riittänyt, koska myös Mila-koiramme ja pikkuinen Manteli-kisu kuolivat vähän ennen Reetaa. Milalle tuli kohtutulehdus ja pikku-Manteli jäi auton alle.

Kiitos kaikille jotka olette ottaneet osaa suruumme. Jos haluat niin voit kertoa omia muistojasi Reetasta kommenteissa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Suru-uutinen.

Reeta on poissa. Pahoittelen etten tällä hetkellä pysty kirjoittamaan enempää. Tässä linkki facebookiin Polestar-tallin päivitykseen tästä aiheesta: https://www.facebook.com/polestartalli/photos/a.120562011344975.19637.106602276074282/1320000494734448/?type=3&theater

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Talvijuttuja

Reeta:
Onpa ollut kummallista talvea. Lunta ei ole kunnolla, mutta jäätä ja liukasta senkin edestä.
Tässä yhtenä päivänä oli kuitenkin hiukan lunta niin että Emäntä kaivoi pitkästä aikaa potkukelkan esille ja käytiin lenkillä. Viime talvena ei käytykään, mutta edellisenä talvena sitä kelkkailua harjoiteltiin.
No se lenkki oli oikeinkin mukava. Mentiin kyllä eri puolella tietä kuin normaalisti talutuslenkillä. Minä sain siis mennä ojanpuolella, koska siellä oli hiukan lunta ja siis paremmin pitoa. Emäntä kelkkoineen meni keskemmällä tietä ja siinä kelkka tuntui luistavan ihan kivasti.
Harmi vaan kun kelkkailusta ei tullut yhtään kuvia. Emäntä kyllä sanoi kuvanneensa videota, mutta julkaisee nyt vain Tanyan kelkkailuvideon koska siitä tuli kuulemma hauskempi!?!

Tanya:
Joo päästiin tosiaan kelkkalenkille! Minusta se oli tosi hauskaa. Reeta kävi ensiksi ja kävivät ihan kylätiellä. Mutta siellä oli kuulemma tosi liukasta ja siksi minä pääsin sitten meidän ihan normaalille ajolenkkitielle. Siinä oli kapeammat ajourat jotka oli toki liukkaat, mutta keskellä ja reunoissa oli vähän paksummin lunta ja siinä kavioni pitivät niin että saatoin ihan ravatakin. Olisin toki ravannut enempikin, mutta sitten Emäntä alkoi himmailemaan.

 Linkki videoon: https://youtu.be/QCxAJUpjvqk

Me söimme jouluna tarhaan tuodut puut aika reipasta tahtia. Toki kuttutytöt meitä siinä auttoivat. Nyt saatiin sitten uusia puita taas. Niitä on mukava järsiä.
Emännällä oli muuten joku uusi kamera tuossa kelkkalenkillä ja sanoi että sillä voi nyt kuvata vaikka mitä videoita meistä. Saas nähdä mitä se vielä keksiikään!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Kato mun kaa PONIvideoita!

Reeta:
No Emäntä tuossa innostui kuvaamaan videoita. Me innostuttiin jostain ihan muusta!

Ja sitten tuli väsy, odoteltiin tässä päiväheiniä.

Inkeriä ei sitten päästetty meidän heinille tällä kertaa. Niillä olikin puita syötävänä. No on mekin noita puita syöty, mukavaa vaihtelua on niitä nakerrella.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Pakkasen paukkuessa

Reeta:
Olipas meillä pitkästä aikaa oikein kunnon pakkaset. Vaan eipä se meitä haitannut, päinvastoin! Meillähän on oikein pakkasiin suunnitellut turkit, pörrötetään vain karvaa niin pärjätään kyllä. Ja mikäs sen mukavampaa kuin saada vielä enemmän syötävääkin sitä mukaa kun pakkanen kiristyy. Mehän on tavattu saada lämmintä makujuomaa kolmesti päivässä jo muutenkin. Niin saatiin toki nytkin, mutta välillä jos ei juotu sitä heti kaikkea niin loput ehti jäätyä. No toisessa astiassa oli onneksi koko ajan sulaakin vettä. Mutta se on ihan tavallista vettä, ei maistu millekään niin mieluummin juodaan sitä makuvettä. :)
Emäntä sanoo että me näytetään pakkasella tosi hauskoilta. Vai mitäs mieltä olette?

Emäntä halusi että oikein poseerattaisiinkin yhdessä. Ja sitten valitti kun minä annoin lämpimän hengähdykseni myös kameran linssiin!
Aah-hah-haa, siitähän sai poseerausta!


Tanya:
Hih, saatiin oikein kuuraparrat ja tuiskutukat!




Minä sentään osasin poseerata ihan asiallisesti kun Emäntä tahtoi kuvata. En hönkinyt kameraan vaan seisoin kauniisti paikallani ja nostin korvianikin kun Emäntä niin tahtoi.
Mutta laitettiin me sitten pakkasen kunniaksi vähän jalalla koreastikin. Ihan vaan elämänilosta. Ei me nyt kovin kauaa riekuttu, kunhan saatiin vähän verryteltyä. Onkin hienoa kun pitkästä aikaa tarha on juoksukunnossa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Hyvää uutta vuotta!

Reeta:
No nytpä on vuosikin vaihtunut. Mutta ennen sitä meillä oli taas yksi kiva päivä. Emännän kummityttö Olivia tuli meitä taas katsomaan ja koska keli oli edelleen hyvä, lähdettiin sitten ajelulle.
Minut valjastettiin ensiksi ja Tanya sai jäädä kotiin odottelemaan kun minä lähdin lenkille. Emäntä käveli aluksi vierellä ja kuvaili. Kameran kanssa vaan oli kai jotain ongelmaa eikä saatu kunnon videota minusta. Mutta tässä pari kuvaa kuitenkin. Minä tuossa juuri pysähdyin tarkkailemaan, kun näin että vastaan tulee jotain vieraita ihmisiä.
Mutta sitten jatkettiin kyllä matkaa kun huomasin että ne oli vaan ihmisiä eikä mitään kummallisempaa.
Välillä Emäntäkin nousi kärryyni ja sitten minun piti mennä ravia. Että olikin raskasta! Vähän ennen kääntymispaikkaa Emäntä jäi kyydistä ja käytiin Olivian kanssa kaksistaan siellä kääntymispaikalla ja sitten ravasin sieltä Emäntää kohti. Emäntäkin nousi sitten uudelleen kärryyn ja ravasin vielä lisää. Kotiinpäin mennessä jalkani nousee aina reippaammin ja nytkään ei kuorma tuntunut enää ollenkaan niin painavalta kuin mennessä. :)

Tanya:
Minäkin kävin Emännän ja Olivian kanssa kärrylenkillä. Emäntä käveli vierellä kun menin käyntiä. Tuntui hiukan hassulta kun Emäntä siinä minun ympärilläni pyöri, eipä minua ole paljoa muut ohjastaneet kuin Emäntä. No hyvin kuulemma silti menin. Sitten kun tuli ravipätkien aika, Emäntä nousikin myös kärryn kyytiin ja jaksoin hienosti vetää siitä huolimatta! Katsokaas vaikka jos ette usko!

Ja sitten se uusi vuosi. Me olimme tarhassa ihan normaalisti, mutta Emäntä kävi antamassa meille iltaheinät ja ruuat jo vähän normaalia aikaisemmin ja jätti tarhaan ison valon päälle. Heiniä olikin hiukan normaalia enemmän ja söimme niitä vielä silloinkin kun pauketta alkoi kuulua enempikin. Emäntä sanoi taas, että on se onni ettei meillä lähinaapureissa ammuskella raketteja. Kauempaa kuuluvaa pauketta me ei huomattukaan siinä syömisen lomassa.


Emäntä meitä siinä vielä jonkin aikaa katseli ja sitten sammutti sen ison valon. Mekin mentiin sitten hetken kuluttua katokseen nukkumaan, siellä olikin taas meille uusia olkia pediksi.

torstai 29. joulukuuta 2016

Arvonnan voittajat!

Tättärätää! Arvonta on nyt suoritettu ja tässä ovat voittajat! Voittajille on ilmoitettu antamiinne sähköpostiosoitteisiin, laittakaahan siis postiosoitteenne niin palkinnot lähtevät matkaan. Kalenterin voitti siis Miukkis, otsapannan Heli ja tupsuavaimenperän Heidi W. Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille!

Meillä on myös perinteisesti "lohdutuspalkinto" kaikille jotka vaan haluavat. Meidän vuosikalenteri löytyy tästä linkistä. Se on A4 kokoinen pdf, jonka voit tulostaa itsellesi.
personal.inet.fi/surf/sop/tiedostot/ponikalenteri2017web.pdf