Heijastellaan

Ei se vaan talvi meinaa kunnolla tulla. Vaikka me ollaan nyt jo hyvin varauduttu, ollaan kasvatettu paksu tarvikarva jolla tarkenee!

Maa on kyllä jo roustikolla ja tarhassa liikutaan varovasti. Mutta metsätiellä oli tasaista eikä ollut vielä liukastakaan. Käytiin siis ajolenkillä, minä vedin kärryjä ja Tanya oli peräponina.

Meiltä on joskus kyselty tuosta valjaiden kanssa käytettävästä kaulaheijastimesta. Sitä käytetään vaikka olisi valoisaakin, koska metsätiellä meitä ei välttämättä niin helposti havaitse kun ollaan mustia.
Niin se heijastin, se on tällainen. Emäntä on sen itse ommellut, tuo keltainen heijastinkangas oli vain kapeaa soiroa ja siksi keskellä on sauma ja pala harmaata heijastinkangasta. Päissä on lenkit joista se ripustetaan valjakkovaljaiden rintaremmin kannakkeissa oleviin ohjalenkkeihin.

Tässä heijastin paikallaan valjaissa. Tästä puuttuu vielä ohjat, silloin kun ne ovat paikallaan ei heijastin pääse tippumaan. Minusta tässä on ihan parasta se, että tätä ei tarvitse pujottaa pääni yli kuten tätä edeltävä heijastin piti.

 

Tanya:

Minullakin on heijastin esiteltävänä. Ihan uusi! Kun olen peräponina, häntääni laitetaan tällainen tarroilla kiinnitettävä heijastin. Vaikka tämä on kuulemma hevoskokoinen, niin silti pysyy minunkin hännässäni ihan hyvin, ravissakin. :)

Niin me oltiin tosiaan pitkästä aikaa taas lenkillä. Minä olin peräponina. Olikin kivaa päästä oikein reippailemaan. Vähän heittelin perääkin siinä matkalla. Ja Emäntä totesi kotiin tultuamme, että mulla oli enempi hiki kuin Reetalla. :)