sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hyvää pääsiäistä!






Reeta:
Minäpä kävin tässä yhtenä päivänä retkellä. Mutta ei ollut ihan mikä tahansa retki.
Mutta kerronpa ihan alusta alkaen. Mulla tuli yhtenä iltana masuni vähän kipeäksi ja niin Emäntä ottikin meidät sisälle talliin, vaikka muuten on oltukin jo öitä ulkona. Kuumetta minulla ei ollut, mutta ruoka ei oikein maittanut ja halusin vain maata. Jotain litkua Emäntä yritti minulle väkisin juottaa, mutta en halunnut. Sitten käytiin kävelyllä ja se oli aika jännää koska oli jo ihan pimeätä, vain Emännän otsalampun valossa käveltiin. Mutta ei auttanut sekään, aina vaan kivisti. Sitten meille tulikin eläinlääkäri, joka pisti minua kipeästi piikillä ja yritti tunkea jotain letkua nenääni. Mutta minähän en siihen suostunut. Mutta se piikki kai helpotti oloani. Käytiin vielä kävelyllä ja sitten sain jäädä lepäämään karsinaan. Emäntä kävi välillä minua aina katsomassa ja tarjosi lämmintä pellavavettä. Pikku hiljaa aloin sitä juomaan ja sitten sain vähän maistella heiniäkin jo, minulla alkoikin olla jo kiljuva nälkä!

Mutta kakka ei vaan kulkenut, ei vielä aamullakaan. Silloinkin käytiin kävelyllä ja Emäntä yritti pullosta juottaa minulle jotain litkua.
Mutta sittenpä koitti sen retken aika. Emäntä laittoi trailerin valmiiksi ja minä kiipesin kyytiin ja niin mentiin. Mentiinkin sinne tutulle tallille käymään. Matkalla kun traileri hytkyi ja huojui, lähti minun mahanikin toimimaan ja kun päästiin perille, oli tullut kakka jota Emäntä kovasti ihaili! :) Kävin sitten vähän yhtä poitsua siellä morjestamassa, sen tarhan vieressä olikin heinää jota sain vähän syödä.

Kauaa me ei siellä oltu, vaan jatkettiin sitten matkaa takaisin kotiin, paitsi että jostain pidempää reittiä me mentiin kun se kesti kauemmin kuin menomatka. Ja silloin minulta tuli toisetkin kakat. Kun päästiin kotiin, sain taas juodakseni sitä pellavavettä ja pääsin tarhaan jossa Tanya oli minua jo odotellutkin.

Tanya:
Minusta ei nyt ole muita kuin nuo pääsiäiskuvat. Mutta tahdon kertoa teille yhden jutun kuitenkin, vaikkei siitä kuvia tullutkaan. Tässä yksi ilta lähdettiin Emännän kanssa talutuslenkille. Ei ollakaan pitkään aikaan sellaisella lenkillä oltu. Mutta reitti oli ihan tuttu. Vaan nytpä sitten tulikin siellä metsätiellä traktori yhtä aikaa! Minua vähän pelotti kun se ohitti meidät, vaikka päästiin väistämään metsän puolelle. Sitten seurattiin sitä traktoria eikä minua se perässä käveleminen pelottanut yhtään. Käytiin yhden talon pihassa ja silloinhan minä vasta huomasin, että siellä traktorissahan olikin Isäntä. Ja arvaattekos mitä siinä traktorin kauhassa sinne vietiin? Joo-o, meidän kakkaa! Hih!
Siellä pihassa oli ihmisiä jotka rapsuttivat ja kehuivat miten söpö olen. :) Hetken päästä lähdettiin takaisin ja traktori ohitti taas meidät ja loppumatka käveltiin traktorin perässä. Kotona minun piti vielä vähän kierrellä pihassa seisovaa traktoria. Vähän minua epäilyttää sen kova ääni.

2 kommenttia:

Sara S kirjoitti...

Instagramista löytyi semmoinen käyttäjä kuin "santsufee" joka oli kopioinut mm. tästä blogista ponien kuvia ja väittää niiden olevan oma poninsa Roosa.. On jo kummaa touhua ku pitää toisten kuvia kopioida ja väittää omikseen

Ponitäti kirjoitti...

Juu kiitos tiedosta! Harkitsen jatkotoimia sen suhteen, ellei kuvat poistu sieltä pikaisesti.