torstai 10. lokakuuta 2013

Pomputtelua

Meillä oli tässä yhtenä päivänä ihan erilaiset treenit. Ollaanhan me nähty noita esteitä siinä kentän reunassa, mutta luulin että ne on vain isoja hevosia varten, kun menevät ratsastaja selässä. Mutta eipä ollutkaan, vaan päästiin mekin niitä pomppimaan.
Ne esteet oli kentän aitaa vasten ja sitten niiden esteiden toiseen päähän oli laitettu narut, niin että niistä tuli sellainen kuja joka piti juosta läpi.
Ihan ensiksi minut vaan talutettiin sen kujan läpi ja ne estepuomit oli maassa eikä tarvinnut vielä hyppiä. Ja näytettiin myös että kujasta tultua voi mennä ruokakupille. Mutta sitten toisella kertaa minut päästettiin irti ja juoksin kujan läpi. Kujasta päästyä koitti se paras hetki, juoksin suoraan siihen ruokakupille ja jäin syömään siksi aikaa kunnes joku tuli taas ottamaan minut kiinni ja talutti uudelleen sinne kujaan. Niitä esteitä nostettiin pikku hiljaa ja lopulta se viimeinen este oli 60 cm korkealla. Enkä muuten tiputtanut yhtään estettä! 
Annikalle kiitos kuvista!


Tanya:
Joo-o, olipas se pomputtelua. Mutta mukavaa vaihtelua ja kerrankin sain olla vapaana kentällä ja juosta niin kuin itse halusin. Minä menin kuitenkin vähän matalampia esteitä kuin Reeta, korkein taisi olla 40 cm.







5 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Vähän eri metodi kuin yleensä, joskis luulisin että ponille mukavampi juosta ruokasankolle, kuin olla ajettu sinne kujaan:) Ihan mahtava toi kuva laukkaavasta Tanyasta!

Anonyymi kirjoitti...

Voi mainiot tytöt =D Molemmilla kyllä ilmeet kohillaan: "Ja tästähän kyllä mennään yli..." =D Aivan ihania. Kiitos taas päivän piristyksestä!

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Ponitäti kirjoitti...

Kiitos! Niin oikeastihan se ruokakuppi on tietysti kiinniottoa helpottamaan, mutta ponien kannalta se näkyi olevan myös hyvä palkinto. Ja kyllähän ponit talutettiin kujaan, ei ne sinne kuitenkaan omasta halusta menneet. Omasta halusta ne olis jääneet tietenkin ruokakupille. :D

Tiia kirjoitti...

Liityin lukijaks! :)

http://tiiajamaistro.blogspot.fi/