sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ponivieraita

Meillä kävi ponivieraita! Ihan kaksi poitsua tuli meille, olivatkin väriltään vaaleita. Isomman nimi on Aapo ja pienemmän nimi Keke.
Ne pääsivät aluksi laitumen puolelle ja me oltiin tarhassa, eli kovin läheistä tuttavuutta ei päästy tekemään.
Mutta sitten ne haettiin valjastettavaksi ja minutkin valjastettiin, mutta Tanya sai jäädä kotiin. Katselin omalta valjastuspaikaltani kun niitä laitettiin kuntoon.
Sitten lähdettiinkin yhteiselle ajolenkille. Aapo meni ensimmäisenä vetäen kärryjä ja Keke oli siinä peräponina. Minä tulin sitten Emännän kanssa siellä perässä. Oli hiukan vaikea pysyä samassa vauhdissa Aapon kanssa, kun sillä oli paljon pidemmät jalat kuin minulla joten se liikkui nopeammin. Mutta onneksi ne sitten välillä pysähtyivät odottamaan minua.
Tehtiin lenkki jota olen mennyt viimeksi talvella, siellä oli tullut soraa tielle ja oli hiukan hankala mun siinä liikkua. Emäntä sanoikin, että ei taas hetkeen sinne tielle mennäkään.

Kotiin tultua ponivieraat olivat hetken taas laiduntamassa ja sitten me Tanyan kanssa seurattiin tarhasta päin, kun poitsut menivät harjoittelemaan agilityä. Ja kyllä ne näyttivät niitä juttuja oppivankin.






Tanya:
Minä en päässyt noiden vieraiden kanssa mitään puuhaamaan, tarhasta vain niitä katselin ja perään huutelin, kun Reeta lähti niiden kanssa ajolenkille. Emäntä sanoi, että minä en pääse mukaan ettei synny jotain vaaratilannetta, kun en ole vielä montaa kertaa ollutkaan peräponina ajaessa.

Mutta sitten illalla mulla olikin taas ihan omat treenit. Se Emännän kaveri joka on minua aiemminkin ohjasajanut, tuli tällä kertaa meille kotiin ja mentiin pellolla.
Sain paljon kehuja, kun opin niin nopeasti ja liikuin hienosti.
Meillä oli ihan samanlaiset harjoitukset vielä toisenakin iltana. Ja sitten koittikin se suuri ja odotettu päivä, mutta se onkin sitten jo toinen juttu! :D

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vähän söpöjä kuvia!! :) Kuulostaa niin ihanalta kun noi ponit kertovat ite :D

Anonyymi kirjoitti...

Onpas söpöjä poneja! :) missäs päin suomea nämä ponit asuvat?

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos! Ponit asuvat Etelä-Pohjanmaalla, Seinäjoki on lähin suurempi kaupunki.