tiistai 8. tammikuuta 2013

Talvitouhuja

Käytiin taas ajelemassa Emännän kanssa tässä yks päivä. Oli oikein sopiva keli ja me mentiin yhdelle metsätielle, missä ei ole käytykään kuin kerran aikaisemmin ja siitä on pitkä aika. Alkumatka oli kyllä ihan tuttua tietä, mutta se loppu oli sitä uutta ja se oli sellainen tie mistä ei voinut mennä lenkkiä, vaan käännyttiin ja tultiin samaa reittiä takaisin.
Sitten pakkaspäivänä tapahtui kummia. Emäntä laittoi meille pinkit riimut ja narut ja lähdettiin kävelylle. Mentiin ensiksi tielle, mutta sitten poikettiinkin heti naapuripellolle. Siellä ei ollakaan ennen käyty. Sitten me vaan tongittiin hankea ja poseerattiin kun Isäntä otti meistä kuvia.
Siinä matkalla meillä oli vähän epäselvyyttä, missä järjestyksessä kuljetaan. Tai kun suoraan sanon, niin minä kyllä osasin mennä, mutta Tanya halusi vaihtaa paikkaa vähän väliä ja sitten Emäntä oli ihan solmussa meidän narujen kanssa. Mutta selvittiin me sieltä kotiin.


Tanya:
Minäpä kävin kolmannella ajo-oppitunnilla, nyt saatiin ihan kuvakin. Isäntä ja Emäntä taluttivat mua nyt vähän isomman kierroksen pellolla ja sain kehuja kun menin hienosti.


Vekki heitti meille haasteen blogissaan, kiitos! Mutta siellä olikin niin vaikeita kysymyksiä, ettei me ponit osata sellaisiin vastata. Joten jätetään tällä kertaa väliin.

Meille on tullut vähän kyselyjä noista meidän valjaista. Pyydettiin sitten Emäntää ottamaan niistä kuvia ja jospa ensi kerralla sitten kerrottaisiin vain niistä.

2 kommenttia:

wenlamaria kirjoitti...

miten jaksat aina katsoa kaikki varusteet sävy sävyyn? :D
mutta tää kuva on aivan täydellinen :D ku molemmilla on pinkit riimut ja riimun narut :D jotenki niin sulosta! ^^

http://1.bp.blogspot.com/-uSESmvexJc4/UOxpCnrXx6I/AAAAAAAAD5Q/4XGriJMc78g/s640/IMG_5953.JPG

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos! Mä vaan tykkään väreistä ja on kiva hankkia kirkasvärisiä juttuja. Siksi kun olin toista ponia etsimässä, halusin saman värisen, että sopii sitten myös samat värit ja saa tehdä "tekstiilikaksoset". :D T. Emäntä