torstai 3. tammikuuta 2013

Talliesittely

Jenni pyysi tuolla edellisen bloggauksen kommentissa, että esiteltäisiin meidän talli. Emäntä sanoi, että on vähän huono aika kuvata nyt, kun kesällä viimeksi on tallissa tehty suursiivous ja nyt on jo ihan sotkuista. Mutta otettiin nyt muutamia kuvia kuitenkin. Tarhastahan oli se video loppukesästä.

Mutta tässäpä tätä meidän pikkuruista tallia sisältä. Tuossa näkyy tallin ulko-ovi ja käytävä, me ollaan vielä ulkona ja karsinoiden ovet on siksi auki, tämä on otettu Tanyan karsinasta päin. Oikealla seinällä on ikkuna ja Tanyan karsinan puolella on toinen ikkuna samalla seinällä.
Ja tässä sitten kuvattuna toisesta suunnasta, tuosta ulko-ovelta päin. Ikkuna on nyt vasemmalla, minun karsina oikealla, Tanyan tuossa suoraan edessä ja vuohien karsina tuolla takanurkassa. Meillä on kaikilla aika saman suuruiset karsinat, hiukan yli 4 neliömetriä. Tanyan ja vuohien välinen seinä on liukuovi ja siitä päästään kulkemaan kun Emäntä aukaisee sen. Tuossa näkyy nuo mustat narut seinissä, niihin Emäntä laittaa meidät kiinni kun hoitelee kavioita tuossa käytävällä.


Vuohien puolella näyttää tältä. Nurkassa on tuollainen kiipeilytaso ja samanlainen on myös Tanyan karsinan puolella, koska sekin oli ennen Tanyan tuloa tuota samaa vuohien karsinaa. Mutta nyt se nurkkataso on nostettu ylös seinälle niin ettei se haittaa Tanyaa.



Vuohien karsinasta on tallin takaovi, siitä pääsee suoraan ulos tarhaan. Siitä me onkin nyt kuljettu, niin ei Emännän tarvitse taluttaa meitä. Avataan vain ovet ja me osataan itse kulkea karsinaan tai sieltä ulos. Mutta vuohet saavat kulkea koko päivän niin kuin haluavat, ulos tai sisään. Paitsi silloin jos on kovasti pakkasta, silloin ne ovat koko päivän sisällä. Vuohien kulkua varten ovessa on tällainen pieni luukku. Me ei siitä mahduta, mutta kun Emäntä tulee tekemään iltatallihommia, minä kurkistelen tuosta luukusta, että koskahan siellä olisi valmista ja päästäisiin iltapuurolle.
Tässä minä olen sitten omassa karsinassani syömässä sitä iltapuuroa. Minulla on vesikuppina tuollainen automaatti, joka välillä sihisee.



Ja tässä on Tanya karsinassaan. Tanyan vesi on sangossa, mutta ruokakuppi on samanlainen kuin minulla. Tanyan suolakivi on toisella seinällä ja sitä ei nyt tässä näy. Ruokakupin yläpuolella on se tallin toinen ikkuna. Tuo kolmen ruokakupin teline ei ole Tanyalla käytössä, vaan se on jäänyt karsinaan vuohien jäljiltä.





Vielä yksi kuva ulkoakin. Ovi tuolla taustalla on siis tallin ovi. Tämä on vähän hassu tila, kun se on yhtä aikaa ulko- ja sisätilaa. Siis katto on päällä, mutta kaksi seinää on auki. Tässä aina valjastetaan kun lähdetään ajelulle ja tästä voi mennä läpi kärryjen kanssa. Tuossa oikealla olevissa laatikoissa on meidän ruokia. Heiniä tuodaan ladosta meille noissa isoissa kasseissa. Musta "möltti" tuossa Tanyan kärryjen takana on Mila-koira, se taisi tulla ihan vahingossa kuvaan.
Me esiteltiin meidän hoitotavaroita ja jotain varusteitakin jo viime vuonna, niissä ei ole tullut paljoa muutoksia. Meillä ei ole sellaista varustehuonetta tallissa, vaan loimet, suitset, valjaat ja satulat on sisällä talossa ja Emäntä tuo ne aina silloin kun tarvitaan.

Nytpä saatiin vielä lisäyksenä tähän ulkokuvakin tallista ja tarhasta.


8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Teillä on kyllä ihana talli! Olen ihan friikki selailemaan netistä muitten kivoja pikkutalleja, vaikka en varmaan itse enää osaisi luopua (ainakaan ihan heti) kaikista ison täysihoitotallin tuomista eduista. Tyydyn haaveilemaan :-D

hennaeveliina kirjoitti...

Tosi kiva postaus, ja kiva talli! :)

Lotta kirjoitti...

onko ulkoapäin kuvaa tallista? :)

Ponitäti kirjoitti...

En ole nyt ottanut ulkoapäin kuvaa, mutta esim. tuossa videossa jonka olen aiemmin jakanut ja johon on linkki tässäkin postauksessa, se talli näkyy vähän. Ja jossakin kuvissa, joissa näkyy seinään kiinnitetty heinäverkko, se on tuo tallin päätyseinä. Talli on vanha navetta, hirsistä rakennettu.

Unknown kirjoitti...

Tää oli kiva!(: ihana pikkutalli teillä. Meilläki on pari hevosta omassa pihassa nii on sitte mukava katella muitten talleja kans(:

Venla Soininen kirjoitti...

sulle on haaste mun blogissa :) www.ohmycarrot.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

aika näpsäkkä mini talli vaikka mielestäni varusteet pitää olla tallissa ja itse tyydyn isoon 80hevosen talliiln

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva ja kotoisa talli! :)