torstai 13. joulukuuta 2012

Varusteuutisia

Me saatiin uudet jouluriimut! Meillä on nyt molemmilla saman kokoiset, kun Emäntä sanoi että niitä ei ollut minishettis-kokoa. Mutta ei tämä oikeastaan iso ollut mulle, kuin laitettiin niin pieneksi kuin sai.


Nämä olikin meillä päässä jo tuossa videolla joka näytettiin viimeksi. Niiden kuvailujen jälkeen tultiin takaisin tarhaan ja Isäntä yllätti meidät ihan uusilla herkuilla! Kantoi meidän tarhaan isoja oksia, jotka eivät olleetkaan havuja vaan jotain ihan eri makuista.
Ne oli hyviä! Mukavaa järsittävää ja kututkin tykkää.

Onpas sadellut lunta tässä viime päivinä. Joinakin iltoina ollaan ihan lumessa ja sitten kun mennään talliin, Emäntä harjailee meidät puhtaiksi.

Tanya:
Minullapa on nyt vähän isompia varusteuutisia kuin vain tämä riimu.

Sain nimittäin myös uuden loimen. Vähän huonoon aikaan tuli taas Emäntä sovittamaan, mulla oli vielä ruokailu kesken.
Tämä on tällainen ohut sadeloimi, mutta tätä ei kuulemma pidetä kotona ollenkaan. Koska Reetallakin on sellainen edustussadeloimi, niin Emäntä hankki mullekin. Tämä on saman merkkinen kuin Reetan, mutta vähän eri värinen. Reetalla koko on 80 cm ja mulle tilattiin sitten 90 cm. Mutta onpas tämä iso! Tai massun kohdalta on ihan hyvä ja kaulakin on hyvä, mutta tämähän peittää mun etupolvetkin! Mutta Emäntä sanoi, että ei se haittaa, kun tätä käytetään vain sitten jossain näyttelyreissuilla, jos sattuu olemaan sadekeliä. Tämä on kuulemma sopivan kevyt ja ohut ja helppo pakata mukaan reissulle.
Mutta sitten se suurin juttu! Mulla on nyt ihan omat kärryt! Ei niitä ole vielä yhtään kokeiltu mun perään, koska mulle tilatut valjaat ei ole vielä tulleet.

Nämä kärryt on aika saman näköiset kuin Reetan, mutta koska Reeta on vähän minua pienempi, on sen kärryissä lyhyemmät aisat enkä voi siksi lainata niitä. Ja hyvä niin, onhan se hienoa että saan ihan omat! :D

Emäntä oli jo vähän varustellut noita kärryjä. Niissä on nyt irrotettavat valot eteen ja taakse, taustapeili, varustekori ja heijastimia.


6 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Mullakin oli tuollainen loimi, mutta emäntä myi sen, koska se oli liian iso. Mutta hieno se oli! :)

Ja tollaisia kärryjäkin ollaan kaavailtu mulle, tosin käyttökokemuksia vielä haikaillaan...

t. Duke

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Meillä onki knapstrutti nimeltä Naapila Isildur, se on pilkullinen:)

Ponitäti kirjoitti...

^Oi miten kiva kuulla! Isildur on siis Reetan velipuoli! :D Onko siitä siis tullut pilkullinen, muistelen että se oli varsana ruskea? Sukupostista katsoin että siitä on tullut jos iskäkin! Onko siitä kuvia jossain? Mikä sen kutsumanimi on ja missäpäin Suomea asuu?

eveliina kirjoitti...

Voivoivoi, unohdin vastata tänne :( Mutta joo, pilkullinen on nykyään, aika paljon valkosta ja taitaa jatkaa vaalenemistaan :) Meillä se on nyt ollut 2 vuotta, ja kuvia on minulla :) Kutsumanimenä on Nappi ja Pohjois-Karjalassa asuu. Laitan google-tilistä tämän kommentin jotta pääset sitten laittamaan minulle vaikka sähköpostia :)

eveliina kirjoitti...

Voivoivoi, unohdin vastata tänne :( Mutta joo, pilkullinen on nykyään, aika paljon valkosta ja taitaa jatkaa vaalenemistaan :) Meillä se on nyt ollut 2 vuotta, ja kuvia on minulla :) Kutsumanimenä on Nappi ja Pohjois-Karjalassa asuu. Laitan google-tilistä tämän kommentin jotta pääset sitten laittamaan minulle vaikka sähköpostia :)

Ponitäti kirjoitti...

Voi olisi kiva nähdä siitä kuvia! En näe sun profiilissa sähköpostia. :( Mun sähköposti on seijap@hotmail.com