lauantai 22. joulukuuta 2012

Paukkupakkasta

Nyt ei ole koko viikolla tehty mitään erikoista. Mutta tänään on ollut tosi kylmä päivä ja me ulkoiltiin hiukan lyhyemmästi kuin normaalisti.
Päivällä oli kaunista, vaikka ei auringon säteet ihan tähän meidän tarhaan yllä. Tuossa on tuo metsä niin lähellä, että kun aurinko paistaa matalalta niin se jää metsän taakse.
Päästiin taas tänään käymään tuolla laitumen puolella. Tällä kertaa Emäntä ei laittanut meille riimuja, kun varmaan arvasi, että me tullaan sieltä kyllä ihan mielellämme takaisin tarhaan jos vaan saadaan herkkuja. Niin kuin sitten tultiinkin.
Nyt me ei jaksettu kovin juoksennella, eikä Emäntäkään siihen paljoa usuttanut. Ei noin pakkasella kannata hengästyksiin saakka juostakaan. Mitä nyt vaan vähän leikittiin.






Tanya:
Emäntä kertoi uutisen! Nyt mulle on tullut myös valjaat. En ole niitä vielä itse nähnyt. Emäntä sanoi että ne pitää ensiksi öljytä ja sovitellaan sitten kun on vähän lämpimämpi sää. Saas nähdä sitten. Valjaita on kuulemma nyt kahdet, toiset on shettiskokoiset ja toiset on minishettiskokoa. Jos ne shettiskokoiset ei ole minulle liian isot, niin minä saan ne. Ja Reeta saa ne pienemmät sitten. Mutta Reeta ei tiedä itse siitä vielä mitään, Emäntä kertoi tämän vain minulle! Kun jos käykin niin, että se shettiskoko on mulle vielä liian iso, niin saan nyt ne pienemmät ja sitten kun kasvan isommaksi, niin sitten vasta ne isommat. Reetalla on toki ennestään jo valjaat, mutta Emäntä sanoi että nämä uudet on hienommat kuin ne Reetan vanhat.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

aivan ihania karvapalloja! meijän suomenhevonen näyttää aivan samalta..