lauantai 28. kesäkuuta 2008

Keskikesää

Nyt on jo keskikesä mennyt, ruoho kasvaa mukavasti ja mun massu myös. Emäntä jo sanoi, että mä oon liian lihava ja sulki multa eilen kotiin tullessaan oven laitumelle. Mutta ei se kauheesti mua harmittanut, onhan mulla tarhassakin syömistä.

Emäntä on taas tainnu olla kipeänä. Sen ääni on ihan hassu ja se yskii ja niiskuttelee. Eikä olla käyty lenkilläkään pitkään aikaan. Paitsi yhtenä iltana tehtiin joku ihmeellinen kierros. Emäntä vei mut tutustumaan isännän verstaaseen. Ekaksi käytiin sellaisessa missä oli kauheesti kaikkea tavaraa lattialla ja siellä haisi ihan kummalliselle. Siellä ei paljo mahtunut kävelemäänkään. Ja sitten mentiin takapihan poikki halliin, jossa ei ollu niin paljoakaan tavaraa ja siellä me klopsuteltiin betonilattialla. Ei mua paljo se kiinnostanu, kun ei siellä ollu mitään syötävää...
Isäntä on pitäny kaikenlaista mekkalaa tuossa mun tarhan vieressä. Se rakentaa siihen saunaa ja sirkkeli soi vähän väliä kun se pätkii lautoja. Musta on ollut ihan mielenkiintoista katsella ja kuunnella sitä touhua, eikä ne koneet pelota mua yhtään.

Se kai alkaa olla kohta jo valmis, kun muutamana iltana Isäntä ja Emäntä on istuneet tuolla saunan takana terassilla kylpytakit päällä ja katselleet mua ja vuohia. Mä en aluksi meinannut edes hoksata mistä ääni kuului, kun Emäntä alkoi sieltä mulle jutella.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Vierailulla

Heissan taas!
Mun pitää ihan ensiksi saada kertoa teille, mitä mä tein perjantaina! Se olikin jänskä päivä. Emäntää ei oo paljon näkyny koko viikolla, vain aamuisin ja iltaisin se on mua hoitanut. Ja vähän mä sitten kummastelin, kun perjantaina ajoi pihaan auto trailerin kanssa, ja kaksi Emännän kaveria tulivat mua sillä hakemaan. Ne kääri mulle pintelit jalkoihin ja Isäntä talutti mut sinne traileriin. Sain mä onneksi vähän evästä matkalle, niin en paljo ehtinyt meittimään minne mua viedään.
No sitten kun päästiin perille, niin mä huomasin tulleeni sinne samalle tallille, jossa kävin viime vuonna näyttelyssä. Siellä oli isoja heppoja jotka hörisi mulle ja sitten pian tulikin Emäntä mua hoitelemaan. Emäntä olikin tainnu olla siellä tallilla koko viikon... Ja siellä oli monta tyttöä, jotka tuli mua rapsuttelemaan ja ottivat musta valokuvia.
Mut laitettiin hetkeksi karsinaan, se oli isompi karsina kuin mulla kotona ja niin korkea, että mä en nähnyt sieltä ollenkaan ulos. Vesikuppikin oli niin korkealla etten mä yltänyt siihen ollenkaan. Emäntä laittoi sitten mulle suitset päähän ja vei mut pihalle, sinne kentälle jossa mä silloin näyttelyssäkin tepastelin. Siellä olikin agilityrata ja me mentiin se läpi. Sitten niitä tyttöjä tuli yks kerrallaan taluttamaan mua ja mä menin niidenkin kanssa sen radan läpi. Ja sitten mentiin Emännän kanssa vähän hyppimään esteitäkin, mä olin siinä aika hyvä ja sain paljon kehuja.
Sitten mut vietiin takaisin sinne karsinaan ja olin siellä jonkin aikaa. Emäntä tuli sitten hakemaan mua uudestaan ja vei mut ulos ja sain syödä ruohon pitkin pihoja ja siellä ulkona olevat hepat katseli mua ihmeissään. Siellä oli yks heppa, joka varmaan luuli mua varsaksi. Se oli ihan hassun näköinen, sillä oli niinku vaatteet päällä. Oonhan mä loimia nähnyt, mutta sillä oli päässäkin jotain ja sen korvat näytti paljon isommilta kuin mitä ne oikeasti on. Mutta en mä paljon siitäkään välittänyt, kun mua kiinnosti vaan se syöminen.

Sitten mentiin taas talliin ja Emäntä laittoi mulle ne pintelit ja mua vietiin taas traileriin. Emäntä päästi mut vapaaksi siellä trailerissa ja kun se takaluukku oli vielä auki, niin minäpä meinasin mennä sieltä ulos ja melkein ehdinkin, mutta sitten Emäntä nappas mut uudestaan kiinni. Takaluukku laitettiin kiinni ja sitten Emäntä menikin siitä pikkuovesta ulos ja mun piti jäädä sinne yksin sisälle. Mutta arvasinhan mä, että me mennään takas kotiin ja niin mentiinkin.
Mulla oli siis aikamoinen seikkailupäivä! Enpä aamulla tiennyt että tulee niin erilainen päivä.

Toissa viikollakin oli jotain erikoista. Emäntä ja Isäntä taisivat olla jossain reissussa silloin, kun en nähnyt niitä ollenkaan. Yks tyttö kävi mua hoitelemassa silloin muutamana päivänä. Olin mä sen tytön nähnyt ennenkin, se oli viime vuonna siellä näyttelyssä ja se otti musta valokuvia. Ihan mukava tyttö se oli, mutta tuli mun silti vähän Emäntää jo ikävä. Ja kun Emäntä sitten tuli takaisin kotiin, niin mä hirnuin sille oikein kovasti ja se tuli halailemaan mua. Varmaan silläkin oli ollu mua ikävä.

Mä en muuten viimeksi muistanutkaan kertoa yhtä juttua. Se tapahtui jo varmaan kuukausi sitten. Mua kävi yks nainen katsomassa, sillä on jotain papereita mukana ja se katteli mun turkkia ja etsi jotain pyörteitä. Mutta ei musta löytynyt yhtään. Mutta sitten se tekikin jotain kummallista. Se otti sellaisen vempeleen joka piti hassua ääntä ja ajoi sillä karvoja mun kaulasta! Mä jo aloin vähän epäilemään, että mitähän tästä seuraa. Ja sitten se pisti mua! Se otti kipeää, mä vähän huusin ja kavahdin, mutta Emäntä rauhoitteli mua. Pian se olikin jo ohi. Emäntä kertoi, että mun kaulassa on nyt sellainen merkki, josta voi jotenkin tarkistaa kuka mä olen ja kuka mut omistaa.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Kesä kesä kesä!

Kyllä on hienoa kun nyt on kesä! Ja syötävää vaikka miten paljon! Mä olen päässyt jo vähän ihan laitumellekin, sen lisäksi että saan syödä aina silloin tällöin ruohoa pihassakin. Mulla ei täällä kodissa oo ennen sähköaitaa ollutkaan, mutta entisessä oli. Oon mä jo muutamat sätkyt aidasta ottanut, mutta ei se onneksi kovin pahalta tunnu, pikkasen vaan hätkäyttää.

Mutta vuohia tuo aita ei pitele yhtään, ne vaan menee tuolta lankojen välistä niin että sujahtaa. Ne on niin nopeitakin että eivät ehdi saada sätkyjä.

Me saatiin vuohien kanssa uusi tarhanaapurikin. Tai eihän se nyt muuten uusi oo, mutta Isäntä rakensi uuden tarhan Mila-koiralle ja se on nyt ihan meidän tarhan vieressä. Mila laitetaan tuohon tarhaan aina kun Emäntä ja Isäntä lähtevät jonnekin.

Olikin muuten aika hassua kun mä olin laitumella ja Mila tuli sinne juoksentelemaan, siitä mahtoi olla kummallista kun yleensä se on vaan juossut mun kanssa kilpaa niin että on ollu aita välissä.

Viime viikolla mulla oli yks aika erikoinen päivä. Emännän kummityttö tuli kattomaan mua ja ne touhus koko päivän mun kanssa. Sain mä toki välillä vähän olla omissa oloissanikin. Isoin juttu oli se, että mut pestiin! On mua pesty ennenkin, viime kesänä, mutta tämä oli tälle kesää eka kerta. Ja kyllä mua vähän hermostutti jo lopuksi, kun se vaan kesti se homma. Emäntä sanoi, että se kestäminen johtui uudesta shampoosta, sen piti antaa vaikuttaa pidempään kuin sen viime kesänä käytetyn. No minä en niin niistä shampoista perusta...
Tässä kuvassa mua jo kuivataan.

Arvatkaapa vaan mitä tein heti kun pääsin tarhaan takaisin? No piehtaroin tietysti ja moneen kertaan. Mun märkä turkki jotenkin kutisi ja sitä helpotti kun sain vähän hinkata selkääni maata vasten. Mutta Emäntä ja se tyttö vain nauroivat mulle.
No sitten kun mä olin kuiva, ne harjasivat mua taas ja sain syödä taas pihassa vähän ruohoa.


Emäntä kertoi, että mulle on eilen taas syntynyt uusi siskopuoli! Emäntä oli käyny tänään sitä jo kattomassakin ja oli valokuvannut mun iskääkin samalla. Eiks oo vaan aika komea kaveri tuo mun isukki? Eipä tarvi kauaa miettiä, keneltä mä tuon lentotaitoni oon periny... ;)


Emäntä käski mua vielä kertomaan tähän lopuksi yhden jutun, jota mun ei kyllä tekis mieli kertoa... Se on sellainen, että kun me käytiin lenkillä siellä yhden heppatallin luona ja siellä oli yks iso oripoika tarhassa ja se hirnui mulle kovasti. Niin mulla tuli pissat... Että semmosta. Se kai sitten tarkottaa että musta on tullut iso tyttö, vaikka oikeestihan musta ei kai koskaan tuu isoa...