torstai 7. helmikuuta 2008

Kuttukavereita

Kerronpa teille nyt noista mun kavereista, kun joskus aiemmin niin vähän lupailin.
Niitä on siis neljä vuohityttöä eli kuttua ja niiden nimet on Nelli, Pinja, Essi ja Emma. Pinjalla ei oo sarvia ja se on vähän sellainen kakara, mutta muilla on sarvet ja ne on vähän vanhempia. Nelli on Pinjan äiti ja Essi ja Emma taas ovat kaksosia. Ne kaksoset onkin aika saman näköisiä.
Nelli on tuon vuohilauman pomo ja aika kipakka se on välillä mullekin. Se ryökäles oppi miten se pääsee mun heinäkasalle tallin taakse. Se menee niin nopeasti mun ohi ja linnoittautuu seinää vasten ja näyttää sarviaan jos mä yritän uhitella sitä pois. Aluksi ennen kuin Nelli oppi tuon, mulla oli yleensä ruokaseurana vain Essi. Se taitaa olla niiden laumassa alimpana arvoasteikolla ja siksi se oli usein yksistään ja mun tuli sääli sitä ja siksi päästin sen mun heinäkasalle.
Mutta nykyään me syödään aika paljon ihan samalta kasalta kaikki, kun Emäntä levittelee niitä heiniä vähän, ettei olla ihan kiinni toisissamme. Vaikka kyllä mä aina aluksi yritän vähän pyllylläni tökkiä vuohia pois, mutta ne oppi jo aikoja sitten, etten mä kuiteskaan niille mitään tee.



Vuohet on kyllä aika kummallisia eläimiä. Ne ruokailee ja liikkuu ihan eri tavalla kuin minä. Ne hotaisee ruokansa tosta vaan nopeesti, sitten ne kipittää sisälle karsinaansa (siitä luukusta josta minä en mahdu) ja sitten ne olla möllöttelee siellä vaikka miten kauan ja syö sen mahassa olevan ruokansa uudestaan ja uudestaan. Minä kun en voi syödä uudestaan jo kerran syömääni ruokaa, niin mä syön vähän hitaammin ja useammin. Vaikka on noi vuohet jo hoksanneet senkin, että ne tulee syömään mun päiväheiniäkin!

Ja sitten se niiden liikkuminen, nehän singahtelee mihin ja miten vaan! Kerrankin näin kun ihan mun silmien edessä se Pinja otti tallin seinästä vauhtia ja ponkaisi itsensä aidan yli! Ihan totta, se aita on kuiteskin korkeammalla kuin mun korvat ja silti se vaan siitä hyppäs yli. Muutenkin ne on sellaisia kiipeilijöitä, niillä on sellainen kivikasa tarhassa ja niiden karsinassa on sellaisia hyllyjä joilla osa niistä nukkuu. Tarhassa niillä on sellainen tosi korkea näköalapaikka, se mua vähän joskus harmittaa kun minä en pääse sinne kattomaan maisemia.

Me ollaan siis ulkona samassa tarhassa, mutta tallissa meillä on eri karsinat. Mun ja vuohien karsinan välissä on vuohien heinähäkki ja sen alapuolella on sellainen harva laudoitus ja niistä lautojen välistä me voidaan kattella toisiamme. Vaikka enempi mua kyllä kiinnostaa niiden lautojen välistä tippuva heinäsilppu, sitä mä hamuilen sitten kun oon omat iltaheinäni syöny.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moi, Reetta! Meillä oli kesällä juhannuksen pyhät kaksi vuohta hoidossa tallilla. Ne tykkäsi olla sisällä pihatossa ja kiiipeilivät joka paikkaan. Toiset hevoset eivät välittäneet niistä, mutta mä kävin vähän jutskaamassa niitten kanssa. Tallinpitäjä tosin sanoi, että tein todella läheistä tuttavuutta, kun haistelin ne läpikotaisin. No... miten sitä muuten tutustuu, kun ne ei puhuneet heppojen kieltä eikä suomea saatikka islantia. Sit ne vuohet käveli välillä mun perässä, kun ne tajus, että toi iso ei tee mitään pahaa. Hauskoja tyyppejä. Mulla oli sitten vähän niitä ikävä, kun ne muutti pois. Emännän kanssa ratsastettiin niitten kodin ohi ja mä jäin aina niitten pienen mökin luo ihmettelemään, josko niitä näkyis.... mutta ne oli kuulemma muuttaneet jollekin maatilalle takaisin. Pärjäile! Terveisin Máni