Me oltiin sunnuntaina oikeen lumilenkillä, metsäpolulla oli tosi kaunista kun lumiset puut taipui kaarille polun päällä. Siellä metsässä oli menny mönkijöitä ja niiden jäljissä me käveltiin. Mutta peltoteillä ei ollu menny ketään, siellä piti kahlata lumessa. Kierrettiin taas aika pitkä lenkki, mutta tällä kertaa käytiin parissa pihassa jossa seisoskeltiin jonkin aikaa.
Ensimmäisessä pihassa oli muutama lapsi jotka tuli mua rapsuttelemaan. Ihan kivaahan se oli. Mutta kun sitä vaan jatku ja jatku eikä Emäntä tehny elettäkään että oltais jo lähdetty, multa alkoi vähän mennä hermo. Ja kun multa meni hermo, mä tein jotain ihmisten mielestä vähän ilkeää, niin että yks pieni tyttö sai pipin ja alkoi itkeä. Ei tullu mulle kehuja siitä... Sitten Emäntä pitikin mua aika tiukasti kiinni ja kävi se pikkutyttö mua vielä vähän rapsuttamassa, mutta sitten me onneksi lähdettiin.
Matkalla käytiin yhdessä toisessakin paikassa, mutta siellä oli vaan yksi rapsuttelija ja se lähtikin sitten meidän mukaan loppumatkaksi. Mua vähän ärsytti kun se käveli mun vierellä, mä olin siis Emännän ja sen tytön välissä. En oo tottunut kävelemään silleen, kun Isäntä jos on mukana lenkillä, niin se menee yleensä meidän edellä aina. Mutta taas Emäntä sanoi sen, mitä mä jo inhoan... Että mun pitää tottua kaikkeen, myös siihen että joku kävelee mun vierellä toisella puolellakin.
Sunnuntai-illalla tuli vielä Emännän kummityttö äitinsä kanssa mua kattomaan. Emäntä laittoi mut molemmilta puolilta riimua kiinni, samaan paikkaan jossa mua kesällä pestiin. Ja siinä sitten mua harjattiin ja se tyttö putsas mun kaviotkin. Olin aika nätisti ja Emäntä palkitsi mua porkkanoilla. :P
Mutta sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtui jotain kummallista. Aamulla mun toinen takajalka ei noussu ylös! Se oli ihan kummallinen, kolisi vaan kynnyksiin kun Emäntä meinas viedä mut ulos. Käännyttiinkin heti ympäri takasin karsinaan ja Emäntä tunnusteli ja kopeloi sitä jalkaa. Mutta ei siinä mitään muuta kummallista ollu, kuin että mä en vaan saanu nostettua sitä ylös kun kävelin. Sitten Emäntä toi mun heinät karsinaan ja jätti mut sinne päiväksi, enkä päässytkään ulos. Mä tiedän että Emäntä oli tosi huolissaan musta, mutta olisittepa nähneet sitten miten iloinen se oli, kun se tuli takaisin. Mun jalka kun olikin parantunut päivän aikana ja mä kävelen ihan normaalisti taas.
Emäntä oli ollu lauantaina jollain kurssilla (joo, mä haistoin että se oli käyny jossain muulla tallilla, kyllä mä haistan vaikka se olikin vaihtanu vaatteet). Ja se oli oppinu siellä jotain kummia asioita joita se nyt kokeilee mulle. Mä olin tottunu jo siihen, että saan mennä heti ruokakupille kun tuun iltaisin karsinaan, mutta nyt Emäntä estääkin mua ja päästää mut siihen vasta hetken päästä. Ja sitten se kokeili mulle jotain omituista, jota se sanoo väistättämiseksi. Saas nähdä mitä kummallisuuksia sitä vielä onkaan tulossa...
Maran Emäntäkin oli antanut mulle sellaisen You Make My Day -palkinnon, kiitos!!!
3 kommenttia:
Miunki emäntä yrittää selittää miulle noita väistämis juttuja aina sillon tällön. Välillä se melkein kävelee yli o.O
Elä hättäänny tuosta jalka hommasta, miulla on samalaista. Emäntä sai kauheen paniikin ja soitteli lääkärille ja hyvä ettei startannu autoo ja vieny johonki klinikalle.. Huih. Emäntä oli sillon edellisellä viikolla käynyt onneksi jalka sairaudet luennolla, ja siellä oli puhuttu juuri tästä, mutta silti se panikoi! Se johtuu vaan kasvusta ja siitä kun on nukkunut ja ne jotku takapolven jänteet on "väärän kokoset".. että ne muljuu miten sattuu.. Mie keksin hyvän keinon kun emäntä vei aamulla ulos ja jalka ei tahtonut toimia niin laukkasin portilta heinäkasalle heti kun se "lukko" aukesi :D Nyt siitä on vuosi ja harvemmin enää niin käy, mutta sillontällön se roikkuu vielä perässä kun kömmin karsinasta ulos :)
Moi, Reetta! Mie olen ihmetellyt, kun tää mun nykyinen emäntä aina sellaisen älyttömän pitkän narun kanssa yrittää touhuta tuossa kentällä, että huonostihan tuossa sille itellen käy. No.. viikko sitten mie ajattelin, että jos vähän autan emäntää niin, että kävelen sen ympäri samalla, kun se pitää siitä liian pitkästä narusta kiinni. No... emäntähän oli ihan onnessaan. kai se oli sen mielestä jotankin siistiä. No... eilen se tuli taas sen narun kanssa ja sanoi, että mun pitäisi jotenkin isontaa sitä ympyrää ja sit mie ajattelin, että no kokeillaan nyt sitten kävellä vähän isommalla ympyrällä ja kumpaankin suuntaa. Tiedätkö mitä? Emäntä suorastaan repesi riemusta ja antoi mulle porkkanaa ja oli muutenkin niin iloinen. Mie olin ihan, että äläs nyt, kyllä mie tään osasin, mutten ole aiemmin viittinyt. Tätä juttua on kuulemma yrittänyt opettaa mulle vaikka kuinka moni, mutta ne ovat luovuttaneet sitten, kun mä en muka liiku. Eli muista sit Reetta, kun sun emäntä tulee sellaisen ihan liian pitkän narun kanssa, että se haluaa sun menevän sellaisella ympyrällä emäntää ympäri. Älä kisko sitten liian lujaa vaan ota sellainen hyvä rauhallinen kontakti siihen emäntään niin kyllä se oppii siinä keskellä seisomaan.
Minullakin on ollut tuota jalan lukkoon menemistä. En ole koskaan kuullut että se johtuu kasvamisesta! Voiko se sitten siitä johtua minullakin, kun joskus vuosien 2008-2009 välisenä talvena olin 7-8 vuotias, ja minulla meni joka yö toinen takajalka lukkoon, ja aamulla sitä tarhaan mennessä raahasin. Mun nykyinen omistaja, Johanna 14v, ihmetteli mun silloiselta omistajalta, että mites se tuolla lailla voi jäädä kiinni. Se mun entinen omistaja vaan sanos että ei tiedä, mutta se menee takasin paikalleen kun se naksahtaa. Kaikkea siinä sitten harrastelivat, koittivat naksauttaa sitä jalkaa peruuttamalla minua ja nostelemalla ja vääntelemällä vuohista. Ennen olin saanut olla isossa pihatossa muiden shettisten kanssa, silloin se ei mennyt. Ja sitten kävikin jotain ihan kummaa. Vuosien 2009 ja 2010 välisenä talvena jalka ei mennyt kertaakaan lukkoon! Mahtoikohan sekin nyt sitten jäädä kokonaan. Hassua sekin oli, koska mun parhaan kaverin, Pertin, jalka ei oo koskaan menny lukkoon, vaikka se on mua pari vuotta nuorempi. Ihan outo juttu, muttei ilmeisesti mikään vaarallinen :)
Ja täällä kanssa harjoittaa tuo minun omistaja Luonnollista hevosmiestaitoa, johon kuuluu kaikki johtajuus-luottamus-kunnioitus-jutskat, väistämiset sun muut kummat jutut. Ensin niitä ihmettelee, kun on tottunut siihen, ettei ihmiset puhu hevosta ollenkaan, ja sitten tuo alkaa käyttäytymään kuin hevonen konsanaan! Kyllä se vielä ihmiseltä näyttää, vaikka joka aamu meille höriseekin ;)
Lähetä kommentti