torstai 16. kesäkuuta 2016

Mini Match Show

Tanya:
Me käytiin taas kisoissa! Tai oikeasti se oli mätsäri eli leikkimielinen näyttely, mutta me ei mentykään niihin näyttelyluokkiin vaan niiden jälkeen oleviin hupiluokkiin. Se koko tapahtuma oli alle metrisille poneille ja minihevosille, siellä olikin oikein mukava katsella muita.
Jonkin aikaa siellä odoteltiin, mutta sitten pääsin esiintymään. Se olikin hauska luokka, nimeltään Villi ja vapaa. Minulta otettiin ihan riimukin pois ja Emäntä husi juoksutusraipan kanssa minua liikkeelle. Eipä minua paljoa tarvinnut usuttaa, ravailin oikein mielelläni.
Kuva: Pia Bobacka
Kuva: Pia Bobacka
Kuva: Iida Toivonen
Siellä oli ihan musiikkiakin jonka tahdissa sain juoksennella. Sitten se musiikki loppui ja Emäntä pyysi minut luokseen ja laittoi riimun takaisin päähän. Sain kehuja kun annoin niin hienosti itseni kiinni. Mutta sitä me oltiinkin kotona harjoiteltu! Kun Emäntä kutsuu nimeltä ja menee kyykkyyn, niin silloin kannattaa mennä katsomaan, saa jonkun herkkupalan!
Kuva: Maria Mäntykoski
Jonkin aikaa odoteltuani mentiin takaisin kehään palkintojenjakoon. Minä sain vain osallistumisruusukkeen, en päässyt siis kärkisijoille. Mutta Emäntä kehui että olin ravannut tosi hienosti, vaikka en ollutkaan niin villi kuin luokan voittaja tai Reeta.

Sitten odoteltiin taas tovi, onneksi saatiin nyhtää siellä nurmikkoa niin ei tullut aika pitkäksi.
Sitten olikin agilityluokan vuoro. Minä menin Emännän kanssa. Mutta oi ja voi, yksi kaarieste lensi ihan pois paikaltaan kun ei mahduttukaan siitä Emännän kanssa vierekkäin. Ja sitten Emäntä valitsi väärän reitin ja mentiin väärä este. Hupsista vaan! Palattiin oikealle reitille mutta menihän siinä aikaa ja ei sitten päästy palkintosijoille. Loppurata meni kyllä ihan kivasti että en minä viimeiseksikään jäänyt. Sain siitäkin osallistumisruusukkeen.
Kuva: Pia Bobacka


Lopuksi vielä poseerattiin, tähän kuvaan saatiin mukaan tuo komeaakin komeampi poitsu, Väinö nimeltään. Se voitti sen koko näyttelyn, oli Best In Show.
Kuva: Susanna Veid


Reeta:
Olipa tosiaan kiva tapahtuma missä käytiin! Siellä ei tarvinnutkaan olla suitsia päässä kuten aina muulloin kun kisataan. Meillä oli ihan uudet, valkoiset riimut. Mutta Villi ja vapaa -luokassa otettiin riimukin pois. Ja minähän otin jalat alleni ja kiidin ja lensinkin! Emäntä sanoikin kotoa lähtiessä että kisataan sellaisissa lajeissa, jotka ovat minun ydinosaamisaluettani. Siis se irtojuoksu ja agility!
Irtojuoksuahan me oltiinkin oikein harjoiteltu tarhassa useaan kertaan. Ja myös sitä kiinniantamista sen jälkeen. Molemmat sujui siis hyvin.
Kuva: Susanna Veid
Kuva: Susanna Veid
Ja olinhan minä sitten vähän villikin.
Kuva: Pia Bobacka
Kuva: Pia Bobacka
Palkintojenjaossa sainkin sitten tästä luokasta 2. palkinnon.

Hetken päästä oli agilityluokka ja siihen osallistuin Emännän kummitytön kanssa. Suoritin parhaani mukaan, en tehnyt yhtään virhettä. Ja niin palkintojen jaossa tulin kolmannelle sijalle! Ne pikkuiset minihevoset olivat minua nopeampia.
Kuva: Pia Bobacka
Ennen kotiinlähtöä vähän poseerattiin. Olipa meillä mukava päivä!
Kuva: Susanna Veid
Kiitos kaikille valokuvaajille kuvista!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauskan näköistä puuhaa! Onnittelut palkinnosta ja muista hienoista esityksistä. :) Itse kuulin kyseisestä tapahtumasta, mutten jotenkaan sisäistänyy sitä että oltaisiinhan mekin noihin voitu lähteä (etenkin esteiden pomppimista poni rakastaa, olisi varmaan ollut ilosta soikena! :D). No, ehkä ensi kerralla. :)

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos onnitteluista! :D Ehkäpä nuo kisat järjestetään taas ensi vuonna, sinne sitten! :)