perjantai 6. toukokuuta 2016

Kevättä

Reeta:
Onpa ollut monenlaista keliä tässä kevään mittaan. Välillä on satanut niin että saatiin sadetakitkin päällemme. Ja silloin oltiin myös muutamia öitä taas karsinoissakin.
Mutta nyt on onneksi ollut jo hetken aikaa aurinkoisempaa, ihana heräillä tarhakatoksessa auringonpaisteeseen.

Ja ruuan päälle päikkärithän on parasta elämässä.

Meidän agilityaitauskin oli niin hyvin kuivunut, että Emäntä laittoi eilen sinne agilityradan valmiiksi. Tanya meni ensiksi treenit ja sitten minäkin pääsin. Enkä meinannut nahoissani pysyä kun olin niin innoissani! Mutta toruja tuli, kun meninkin niin lujaa ettei Emäntä meinannut pysyä perässä ja oli sitten vieläpä tiellä kun vähän ilopukkeja heittelin.


Tanya:
Ihan ensiksi minun täytyy kertoa iloinen perheuutinen! Minusta on tullut täti! Pikkuveljeni Canna's Erland sai pojan, jonka nimeksi tuli Canna's Irwin. Onnittelut! Pojan äiti on  Symphatil Jessamine.
Kuva: Seija Nurmi Canna's talli
Minä olen tässä viime aikoina alkanut taas vähän treenailla. Olen käynyt pellolla liinassa juoksemassa ja pari kertaa ohjasajolenkilläkin. Sain kovasti kehuja Emännältä, että osaan mennä oikein hyvin. Kuulemma varsinkin raviin siirtyminen on nyt parempi kuin ennen. Saman kehun sain tuolla agilityradalla.
Ja sitten minulla kävi myös pikkuinen ratsastaja! Mentiin pihassa vaan edestakaisin.
Reeta on joskus kertonut, että sillä on oma nimikkokeppari. Tai itse asiassa kaksikin, Reeta II ja Pikku-Reeta. No nyt Emäntä kertoi ilouutisen, että minäkin olen saanut oman nimikkokepparin, Pikku-Tanyan! Se on tällainen, Emäntä oli sen itse tehnyt.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä olisi suunnitelmissa tehdä uusi tarhakatos kahdelle pikkuponille. Teillä oleva näyttää niin passelilta, että otettaisiin siitä hieman mallia. Sattuisitko muistamaan sen mittoja? :)

Ponitäti kirjoitti...

Se on noin 2x4 metriä. Katto on pulpettimallinen joka laskee taaksepäin ja jos nyt rakennettaisiin uusiksi niin tehtäisiin katosta etupuolelle pidempi, siis lippa siihen eteen, niin olisi siinä paremmin sateensuojaa.