maanantai 4. huhtikuuta 2016

Messuterveisiä ja porkkanapäivää

Reeta:
Oi joi joi, nyt on kuulkaa keksitty maailman paras juhlapäivä! Se on kansainvälinen porkkanapäivä! Mekin pääsimme juhlimaan sitä asiaankuuluvalla tavalla, eli nauttimalla makoisia porkkananpötkylöitä!

Niitä meille tarjoili ne tytöt jotka aiemminkin kävivät. Tulivat taas ja harjailivat niin että karvat pölisi!

Ja jotain ihan uusiakin herkkuja tarjoiltiin kupista. Ne olikin kuivattuja marjoja! Ei olla koskaan ennen saatu.

Emäntä toi terveisiä Hevosmessuilta, oli sieltä noita marjoja meille ostanut. Mutta kuulinpa että siellä oli ollut jotain niin makoisia marjoja että Emäntä oli poiminut ne tuolta seasta itselleen syötäväksi!
Muita tuliaisia sieltä meille olivat nuo yrttipussit, niissä on nokkosta ja ruusunmarjaa, niitä me ei vielä päästy maistamaan mutta ehkäpä sitten iltaruokaan jo niitä laitetaan.
Ja pinkki kaviokoukku! Sillä jo kaviot putsattiin ja hyvinhän se toimi.

Tässä jotain kuvia vielä mitä Emäntä oli messuilla ottanut. Tuo satula näyttää aika kivalta, sopisikohan se minun selkääni? No ei Emäntä sitä kuitenkaan minulle tuonut.

Tanya:
No niin kävi tytöt taas minua hoitelemassa. Oi ihanuus! Ja sain noita uusia makuelämyksiä mistä Reeta jo kertoikin. Ensiksi sain marjoja tytön kädestä mutta siitä oli vähän vaikea ottaa ja tippui lattialle. Sitten toisen suullisen sainkin mutustella kupista. Ja tosiaan porkkanapäivän kunniaksi sain vielä porkkanaakin.
Tällä kertaa tytöt tekivät minun harjaani lettejä,niitä tulikin tosi monta!
Ja ettepä arvaa! Tytöt käväisivät minun selässäkin, vaikka minulla ei ollut edes satulaa. Sain kyllä seisoa ihan vaan paikallani eikä tarvinnut lähteä mihinkään kävelylle.

6 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Samaa satulaa hiplasin ja Börjesillä ollutta vaaleanpunaista!

Ponitäti kirjoitti...

No samoin minäkin sitä vaaleanpunaistakin. :D

Lobo kirjoitti...

Tuo kuvassa oleva satula on minulla ja hoitsullani käytössä, kylläkin ruskeana. On ollut ihan hirmuhyvä!

-Milja

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia! Minkä merkkinen tuo satula on, ja kuka noita myy? Kiinnostuin!

Ponitäti kirjoitti...

En tiedä merkkiä, mutta Hevarilla se oli myynnissä on 130 € oli hinta. Oli rungoton satula ja tuo päällimmäinen osa oli tarralla kiinni. Joten ei ehkä ehkä "tosiratsastamiseen" mutta korvaisi kyllä ponilätkän.

Anonyymi kirjoitti...

Mekin oltiin Hevosmessuilla kavereiden kanssa. T. Sonja (Picklesin omistaja)