Syksystä talveen

Reeta:
Menipä taas aikaa ennen kuin Emäntä ehti meidän asioita kirjaamaan. Vaikka ei meillä nyt mitään erikoista ole hetkeen tapahtunutkaan.
Paitsi yksi kummallinen juttu! Mentiin Emännän kanssa pyöröaitaukselle tässä yhtenä päivänä, ihmettelin miksi talutti mua siinä pitkässä liinassa sinne. No sittenpä se selvisi, kun sieltä olikin kadonnut koko aitaus! Hiekat oli kyllä maassa ja siinä ihan vanhalta muistilta juoksentelinkin. Vaikka olihan se vähän hankalaa kun oli se liina riimussa kiinni ja suuntaa vaihtaessa piti pysähtyä ja se liina vaihdettiin toiselle puolelle.
Ne pyöröaitauksen aidat oli pinottu siihen vierelle pinoon. Myös siinä vieressä olleen turvekasan oli Isäntä kärrännyt traktorilla jonnekin muualle ja siinä välissä ollutta laidunaitaakin oli pätkä hävinnyt.

Mutta minulla on jo paksu ja hyvä talvikarva ja siinä juostessa minun tuli nopeasti ihan hiki! Enpä ole niin hikeen itseäni aikoihin saanutkaan. Sen jälkeen Emäntä harjasi minut ja sain päälleni sinisen fleecevuorellisen talliloimen. Muistatteko kun joskus kauan sitten ne esiteltiin ja ne oli vähän pienet meille. No nyt Emäntä olikin ostanut Tanyalle isomman ja minä sain Tanyan oman ja minun entinen oli myyty pois. Yhtä kokoa isompi olikin paljon parempi!

Tanya:
Minäkin kävin siellä pyörössä ihmettelemässä että mihin se aita oikein on kadonnut. Mutta osasin juosta liinassa ihan yhtä hyvin kuin ilman sitäkin ja sain hien pintaan.

Mutta juoksentelun jälkeen kävin sitten vielä ajolenkillä. Siellä ei onneksi tarvinnut kovinkaan kiirehtiä. Meidän ajolenkit Emännän kanssa on aika rauhallisia, kun ei ole minnekään kiire niin turha sitä on hötkyillä. Olikin kaunis ilma silloin.

Mutta koska olin siinä liinassa juostessa niin hionnut, sain minäkin päälleni sen ihan uuden sinisen loimen. Ja samaa mieltä olen kuin Reetakin, että yhtä kokoa isompi sopii paremmin muodoilleni.

Muodoista puheen ollen. Yritän kovasti pitää muotojani yllä, vaikka Emäntä pihtailee meidän heinissä. Konstit on monet ja kukaan ei ole niin kekseliäs kuin nälkäinen poni! Nyt meinaan kun vuohien tallissa tuli se remontti siihen saakka että vuohet pääsivät taas karsinaansa, on myös meille koittanut lisää salaisia syöntihetkiä.
Kuttutytöt on nimittäin ihan käsittämättömiä tuhlaajia heiniensä kanssa! Ne vetelee verkosta heinää lattialle minkä ehtivät ja sitten eivät syö niitä! Minä parhaani yritän tuon tuhlaamisen ehkäisyssä, mutta kovin pitkälle en vaan ylety tuosta vuohien kulkuluukusta kurkottelemaan.


Niin sitä talven tuloa me on odoteltu kun on tuota karvaakin nyt tullut jo kasvatettua. Joitakin pakkaspäiviäkin on jo ollut mutta sitten tulee taas lämpöisempää. Mutta kuuraakin on niinä pakkaspäivinä jo selkiimme saatu.


Mutta tässä vielä vähän syksyisempi kuva, jonka Emäntä otti meidän tarhasta käsin jo hetki sitten. Me oltiin tuossa Emännän selän takana niin ei sitten päädytty kuvaan. Mutta tällaisia maisemia me katsellaan, kun tarhan perältä katsotaan pihaan päin. Yleensähän Emäntä kuvailee meitä tuonne toiseen suuntaan päin niin niitä peltomaisemia olettekin paljon nähneet.