sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Otsapantoja

Reeta:
Meiltä toivottiin että kerrottais Emännän meille tekemistä varusteista. Päätettiin nyt sitten aloittaa tästä meidän korurasian sisällöstä. No se itse korurasia ei ole Emännän tekemä, mutta se on ihan täynnä!
Otsapantojen lisäksi siellä on muutama rusetti. Nuo punaiset oli meillä yhdessä joulujutussa ja tuo pinkki on ollut minulla yhdessä prinsessapäivässä kun olin esiintymässä ja sitten yhdessä näyttelyssä sitä käytettiin myös meillä molemmilla, kun oltiin vuoronperään siellä kehässä.
Mutta sitten niitä otsapantoja. Tuo ylin on ihan ensimmäinen mitä Emäntä on minulle tehnyt. Se on aika pitkä ja nyt on Tanyakin käyttänyt sitä. Näitä kaikkia olen käyttänyt joskus.
Tästä näkyy lähempää.
Nämä on myös jo vanhempia otsapantoja ja siksi näitäkään ei ole kuin yksi kappale. Näitäkin olen kaikkia joskus pitänyt.

Tuo vasemmanpuolimmainen on ihan sellainen prinsessajuttu!

Seuraavat on tehty sen jälkeen kun Tanya tuli meille. Niitä onkin sitten aina kaksi kappaletta kun molemmille on omat.

Nämä on meidän naamiaisasujen otsapannat ja tuntosarvet. Nuo keltaiset kuuluvat minun mehiläispukuuni ja punaiset Tanyan leppäkerttupukuun.
Nämä on tällaisia pinkkejä juttuja. Näitäkin molempia on käytetty näyttelyissä useampaankin kertaan.
Nuo lakujutut on Emäntä tehnyt Fimo-massasta ja nuo kimaltelevat jutut oli aiemmin rannekoruja.

Näistä tuo ylempi tehtiin minulle kisoihin ajo-otsapannaksi ja sitä olen monta kertaa käyttänyt. Se tehtiin jo ennen Tanyan tuloa ja materiaaleja ihan samanlaiseen ei sitten enää ollut. Siksi tuo toiseksi ylimmäinen, Tanyalla ohjasajokisoissa ollut panta, on hiukan erilainen vaikka samantyylisistä mustista helmistä tehty.
Nuo alimmaiset otsapannat taitaa olla uusimpia, vaikka on niitäkin ehditty jo ainakin kahdessa näyttelyssä käyttää. Ne kimaltavat hienosti auringonpaisteessa.

Tanya:
Minulla onkin ihan muuta asiaa! Tiedättekös mitä on kiliterapia? Se on tällaista!

Tässä vielä videokin aiheesta.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Myytkö nuita pantoja ja paljonko yksi maksaa

Saarusti kirjoitti...

Heei! Vähänkö ihania noi kaikki otsapannat <3 Nyt haluisin itsekkin yrittää tuosta fimo massasta tehdä otsapannan meidän herralle :D Haluisitko kertoa miten oot ne suurin piirtein tehny? :)

Ponitäti kirjoitti...

Anonyymi, oon jotain tehnyt tilauksestakin, mutta en ihan yhtä hienoja kuin omille poneille. ;) Hinnat on 20 eurosta ylöspäin, riippuen vähän tarvikkeiden hinnoista.

Saarusti, kiitos! :D Fimo-massasta on ihan helppo tehdä, Youtubestakin löytyy ohjeita miten sitä voi muotoilla. Mutta noi punaiset lakut tein niin että ensiksi musta pötkö, jonka ympärille kaulittu punainen levy ja sitten vähän pyörittelyä ja leikkasin pötköstä palasia joihin hammastikulla laitoin kaksi poikittaista reikää. Mustat lakut samalla tavalla, keskelle valkoinen pötkö jonka ympärille ohutta mustaa levyä ja sitten pötköstä paloja ja paloihin hammastikulla kaksi reikää. Sitten vaan paisto uunissa ja kokoaminen otsapannaksi.

Outi kirjoitti...

Melkoinen "kaulakorukokoelma" tytöillä :D
Mä kans himoitsen aina kaikkia ihania otsapantoja, mutta toistaiseksi vielä oon pysynyt hevostarvikeliikkeiden valmiissa versioissa!
Taitaa olla Inkeri yhtä huumorintajuinen kuin ponitkin!

Sara Konttila kirjoitti...

Kuinka pitkiä nuo tanyan otsapannat on ku ajattelin ittekki tehä tuollaisen lakuotsapannan hoitoponille😊

Ponitäti kirjoitti...

Koko pituus ihan päästä päähän on noin 38 senttiä. Jos hoitoponillasi on joku sopiva otsapanta niin kannattaa mitata siitä sopiva pituus ja myös suitsista kannattaa mitata niskahihnan leveys että tekee niistä pään lenkeistä sopivan kokoiset.

Viivi Haro kirjoitti...

Miten teet nuo timanttiotsapannat? Todella nättejä!

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos Viivi! Ne tehdään vähän eri tavalla riippuen materiaaleista. Mutta osa on tehty vaan helmistä, 2- tai 3 rivisenä, niissä menee sisällä koruvaijeria. Joihinkin olen purkanut osia valmiista kaulakoruista tai rannekoruista. Kannattaa katsella sillä silmällä korukaupoissa. Sellaisista rannekoruista joissa menee saman osasen läpi 2-3 vierekkäistä reikää, saa yleensä hyviä osia. Niitä voi sitten yhdistää ihan vaan tavallisiin helmiin. Niillä 2-reikäisillä osilla saa sitten kiinnitettyä ne muuten irralliset helmiketjut toisiinsa. Nuo pinkit "timanttiset" otsapannat on tehty kokonaan rannekoruista purkamalla, niissä menee 2 vierekkäistä vaijeria siellä sisällä. Jotain tuollaisia väleihin laitettavia paloja löytyy myös ihan korutarvikeliikkeistä, ne on nimeltään korulinkkejä.

Sara Konttila kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sara Konttila kirjoitti...

Okei menenpäs maanantaina tallille ja mittaan sen:D