Kesätouhuja

Kappas vaan kun Emäntä pitikin vähän lomaa näistä kirjurinhommista. Mutta me nyt ei ole varsinaisesti lomailtu, vaikka ei tämä kesä ainakaan tähän mennessä mitenkään työteliästäkään ole ollut.
Kärryttelemässä ollaan käyty silloin tällöin. Minun mielestäni mielenkiintoisin reissu oli se, kun käytiin pitkästä aikaa naapuritallin pihassa. Siellä oli joku poitsu tien vieressä... ja minua alkoi ihan mahasta kutkuttaa ja piti pysähtyä pissallekin. Mutta niin vaan piti jatkaa matkaa takaisin kotiin.

Mutta yksi reissu oli vähän erilainenkin. Pitkästä aikaa tuli Emännän kummityttö minua ohjastamaan. Käytiin ihan tuttu reitti ja välillä Emäntäkin istui kärryyni. Muuten käveli vieressä ja otti vähän kuviakin.





Koko kesä on odotettu vain yhtä asiaa. Nimittäin sitä että koska päästäisiin ihan laitumelle. Pihassa on saatu käydä silloin tällöin syömässä vihreää, mutta laitumelle ei ole päästy. Nyt on kuulemma ollut niin kummallinen kesä, että laidunruoho ei ole oikein hyväksi meille. Mutta silti sitä tekee mieli!
Ja vihdoin meidän odotus toteutui. Nyt ollaan päästy iltaisin agilityaitaukseen syöpöttelemään. Tosin ihan liian lyhyeksi aikaa vaan.

 

Meidän pitää kuulemma totutella varovasti. Siksi meille on laitettu riimutkin päähän, että Emäntä saisi napattua kiinni ja vietyä takaisin tarhaan. Mutta voin kertoa, että en minä ihan niin yksinkertainen tapaus ole. :) Vähän pitää Emäntää juoksuttaa! 

 

Tanya:

Reeta jo kertoikin, että meillä kävi se tyttö taas pitkästä aikaa. Ja nytpä hän tuli ensimmäistä kertaa mukaan ihan minun kärrylenkille. Emäntä kyllä oli ohjaksissa muuten, mutta ihan loppumatkasta tyttökin ohjasti sitten kotiin saakka. Siis ensimmäistä kertaa vedin kärryssäni kahta ihmistä ja jaksoin tosi hienosti. Emäntä kovin minua sitten kehui.

Videotakin tyttö minusta kuvasi, katsokaas kun ravasin! Kärryyn oli taas lisätty yksi kilikello, ehkä kuulettekin sen kilinää tuossa videolla.

Mutta kesän tähänastinen kohokohta todellakin oli tuo laitumelle pääseminen. Vaikkei siellä kauaa oltukaan, niin olihan se ihanaa!

Mutta minun täytyy kertoa vielä tuosta meidän perheen nuorimmaisesta, Inkeri-kilistä. Se on sitten ihan mahdoton veitikka! Liiankin innokas kiipeilemään ja välillä se on hypännyt jopa minun selkääni! Emäntä onnistui saamaan tämän yhden kuvankin Inkerin tasapainottelusta.

Muuten meidän yhteiselo on ihan sopuisaa. Välillä vuohet makoilee tarhakatoksessa ja välillä me. Vuohetkin on nyt yötäpäivää ulkona ja näyttää siltä että Isäntä puuhailee jotain remonttihommia tallissa, koska sieltä kuuluu semmoista meteliä.