tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kavionhuoltovälineet

Ihan ensiksi, voiko olla parempaa kuin päikkärit?! :D

Kun noita harjoja nyt esiteltiin tuossa aiemmin, niin päätettiin esitellä myös meidän kavionhuoltovälineetkin. Meillähän ei ole kenkiä, kavioita vain vuollaan ja raspataan. Emäntä tekee sen useimmiten itse, mutta välillä meillä käy joku ammattilainenkin sen tekemässä. Välillä vuollaan tiheään ja välillä on vähän pidempi väli.

Mutta tässä se pakki jossa on ne kaikki välineet.

Tässä on puukot, noita pussissa olevia ei ole käytetty kun Emäntä sanoi että ne olikin liian heppoisia. Keskellä olevat on lenkkipuukkoja ja niitä Emäntä opetteli aluksi käyttämään. Mutta nykyään käytetään vain tuota oikeanpuolimmaista. Se on kaksipuoleinen, käyräpäinen puukko. Puukolla siis siistitään säteet niin että niistä otetaan kaikki repaleet pois.

Ja tässä on kaikki raspit. Nuo pienemmät ovat oikeasti puuraspeja mutta niitä voi käyttää jos tarvitsee tehdä vähän tarkempaa työtä. Keskellä oleva iso raspi on merkiltään Bellota ja sitä käytettiin aiemmin paljonkin. Mutta Emäntä ei oikein tykännyt tuosta kahvasta ja osti sitten uuden josta otettiin kahva pois, se on merkiltään Mercury. Vasemmalla olevalla hiontasienellä viimeistellään kavion päällistä ennen näyttelyitä.

Näillä välineillä putsataan kaviot ennen vuolemista.

Pakista löytyy myös jotain "tököttejä". Näistä eniten käytetään tervaa, jota on tuossa ruskeassa sivellinpurkissa. Sen ympärille on kiedottu rättiä koska sitä tervaa aina valuu vähän ympäriinsä.
Kaksi vasemmanpuolimmaista purkkia on oikeasti sädemädän hoitoon käytettäviä aineita, mutta meillä niitä on käytetty irtoseinämien hoitoon.
Oikealla olevan purkin ainetta ei ole paljoa käytetty, se on tarkoitettu kolojen täyttämiseen ja sitä laitettiin joskus Tanyan irtoseinämiin. Myös sellaista suihkemaista desinfiointiainetta meillä on, mutta sitä ei säilytetä pakissa koska se purkki on niin korkea.

Nämä välineet ovat vuolupuukon teroittamista varten.

Vaikka noita välineitä on noinkin paljon, niin useimmiten käytetään vain näitä; puukkoa ja raspia. Ja Emännällä on käsissään nuo hanskat ettei tule haavoja jos raspi osuu rystysiin.

5 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Oi, olen niin rakastunut näihin pieniin poneihin! ♡ Aivan ihana ja mieltä lämmittävä blogi.
Ehdottaisin, että tekisit postauksen pienten ponien ylläpitokuluista? Mutta tietysti vain, jos se ei ole liian henkilökohtaisia.
Olen itse todella kiinnostunut asiasta, koska eräs pieni poni saattaa joskus asustaa pihassamme:)
Hyvää pääsiäistä koko porukalle!

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos Anna!
Meillä on jotenkin kauhean vaikea laskea tarkasti noita ylläpitokuluja. Kun esim. heiniä ja turvetta ostetaan isoissa erissä, ja niitä käyttää ponien lisäksi myös vuohet. Ja osa heinistä tehdään omasta pellosta, niiden hintaan pitäisi laskea kaikki lannoituksesta lähtien. Ja sitten oikeasti ylläpitokuluihin pitäisi laskea myös vaikkapa tarhan aitaaminen, mutta se kulu pitäisi jaottaa monelle vuodelle.
Mutta toki sellaisen postauksen voisi tehdäkin, missä kerrottaisiin mistä kaikesta niitä kuluja tulee. :) Kiitos siis vinkistä! Ja hyvää pääsiäistä sinullekin! :)

Hanna kirjoitti...

Heippa! Tämä blogi on kyllä ihana! Ja niin, ainut " vertaistukeni" .. En ole löytänyt muita ponitätejä :) mutta kysymyksiin.. Jääkö toinen poneista tarhaan kiltisti odottelemaan kun toisen kanssa lähdetään lenkille? Olen etsinyt ponivanhukselleni nyt kaveri ponia ( vanhusta myös) mutta eipä niitä tunnu löytyvän :) ja aloin miettimään että kuinkahan kahden ponin liikutus onnistuisi niin ettei toinen yksin ollessaan vedä hernettä nenäänsä :) kuinka monta lenkkiä pitkiä / vaihtelevia menette viikossa. Toivottavasti ehdit vastailla ja oikein hyvää pääsiäistä !

Ponitäti kirjoitti...

Hei Hanna!
Kyllä meillä perään huudellaan kun toisen kanssa lähden. Reeta huutelee enempi, Tanya on rauhallisempi. Maksimissaan tunnin lenkkejä tehdään, yleensä vähemmän, joku 4 km on sellainen normi ajolenkki. Tanyaa myös ohjasajetaan toisinaan, varsinkin jos on kisat tulossa. Mutta nyt talven aikana on ylipäätään liikuttu tosi vähän, koska tiet on huonossa kunnossa kengättömille poneille. Jonkin verran on sitten vaan irtojuostu lumessa, mutta sekään ei enää hankikelien aikana onnistunut. Kesällä liikutaan sitten vähän enemmän, mutta ei silloinkaan kovin ahkerasti kun olen vaan liian laiska liikuttaja. Mutta jos kisoja on niin niihin treenataan sitten hiukan paremmin.
Jos olet Facebookissa, niin liitypä ryhmään nimeltä Ponisennut. :)

Hanna kirjoitti...

Kiitos vastauksesta :) täytyypä liittyä ryhmään