lauantai 7. helmikuuta 2015

Harjoja

Nyt osallistutaankin ihan ensimmäistä kertaa tällaiseen blogihaasteeseen ja kerrotaan meidän harjahommeleista.
http://toimitus.blogitalli.fi/2015/02/viikon-blogihaaste-harjapakin-sisalto.html


Joskus ennen Tanyan tuloa minulla oli harjapakki, mutta sitten Emäntä huomasi että reissuilla on vähän hankalaa jos on yksi käsi varattuna pakin kantamiseen ja kaksi ponia. Silloin Emäntä sitten hankki ensimmäisen harjakassin. Sen sisältö me esiteltiinkin jo silloin kun se oli uusi. Se postaus löytyy täältä, siellä siis myös kuvan numeroihin selitykset.
Tämä kassi ja sen sisältö on siis ollut meillä reissuilla käytössä. Kotona siellä olevia harjoja ei käytetä, mutta noita saksia käytetään joskus meidän häntien lyhentämiseen.

Emäntä olisi alunperin halunnut punaisen harjakassin, mutta sellaista ei ollut silloin saatavilla kun tuo violetti hankittiin. Myöhemmin sellainen sitten löytyi ja sinne on kerätty pikkuhiljaa väriin sopivia harjoja. Mutta tämä kassi on vieläkin tuvassa eikä sitä siis ole otettu käyttöön.

Tällainen pikkuinen harjakassi meillä oli silloin mukana, kun toissa vuonna oltiin siellä toisella tallilla koulua käymässä. Nämä riitti siellä ihan hyvin, kun ei tarvittu mitään isompia puunauksia.


Sitten meillä on näitä hyvin vähäisellä käytöllä olevia harjoja. Nämä sopii oikeastaan paremmin lasten käsiin ja joskus jos meillä käy jotain lapsia, niin saavat meitä näillä harjailla.


Mutta sitten näitä meidän oikeasti arkikäytössä olevia harjoja. Tässä niistä nyt vain jokunen. Niitä säilytetään enimmäkseen korissa valjastuspaikan vierellä. Osa on myös tallissa hyllyllä ja ripustettuna karsinan vierelle. Ja onpa tarhassakin heinäautomaatin päällä yksi harja, kaviokoukku ja sahalaitainen hikiviila. Kesäpesupaikallekin näkyi joitakin jääneen.

Karvanlähtöaikaan meitä harjaillaan vähän erilaisilla harjoilla. Tai en tiedä voiko näitä nyt edes harjoiksi sanoakaan.

Pian näille karvanirrottajille tuleekin taas käyttöä, minulla on jo alkanut karvanlähtö! Tanyalla ei ihan vielä, mutta eiköhän silläkin ihan pian.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus! Aivan pakko kysyä, kuinka ihmeessä saat nuo kaikki mahtumaan?! :D En ehkä kuulu kaikista järjestelmällisimpiin ihmisiin, mutta meidän harjalaukku jossa on puolet vähemmän tavaraa tuntuu kauheen täydeltä -aina sitä saa sulloa kiinni. :D

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos! No kyllähän noi kassit aika täynnä on :) Noihin sivutaskuihin mahtuu myös yllättävän paljon tavaraa, kaikki nuo paperit ja pyyhkeet ym. on niissä.

Sanga kirjoitti...

Joku vielä tarkempi katsaus tuon violetin harjakassin sisältä ois kiva, mitä niillä teet nje :-) mut ihania harjoja :-D

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos Sanga! Ja kiitos myös ideasta, voitais kyllä joskus kertoa miten puunataan näyttelyä varten. :)