keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syksyä

Meillä tapahtui kummia. Tuossa jokin aika sitten meidän laidunaidat purettiin kokonaan pois ja sitten sieltä aitojen paikoilta kaadettiin kaikki puskat pois. Ja sitten vielä Isäntä käänsi ne pellot traktorilla.

Ei olla siis enää päästy sinne isolle laitumelle ollenkaan, mutta meidän agilitykentän ympärille tehtiin uusi aita ja siihen otettiin mukaan vähän uuttakin maata. Siis sellainen kaistale jossa kasvoi pitkää heinää.
Aluksi päästiinkin siihen  vain hetkeksi aikaa iltaisin, kun Emäntä pelkäsi että me syötäisiin mahamme kipeiksi.



Nyt ollaan päästy siihen iltaisin useammaksi tunniksi. Mutta olipa epäreilua, kun nähtiin että kutut pääsivät ihan vapaalle yhtenä iltana. Ne vaan herkutteli tuolla aidan ulkopuolella!

Emännällä näkyy olevan nyt käsi jossain siteessä ja sen takia se ei kai ole meidän kanssa nyt puuhannut mitään erikoista.

Tanya:
Minäpäs olenkin joutunut töihin! Tässä muutamana iltana on meillä käynyt Emännän kaveri, se sama joka ohjasajoi minulla aiemmin kesällä. Pari ekaa iltaa treenattiin pyöröaitauksessa. Ihan piti juosta niin että tuli hiki!
Ja sitten samaa liinassa ympyrällä juoksemista myös pellolla.
Ja sitten tehtiin vähän kärryharjoituksiakin, Isäntä ja joku vieras mies olivat minua taluttamassa. Nyt saan kuulemma sitten lomailla jonkin aikaa näistä koulutusjutuista.

4 kommenttia:

Siiri kirjoitti...

Haha postaus luoto 6min sitten ;)
Ihania pikku poneja ! <3 Käyhän kurkkaamassa shetlannin poni ori kunkun elämää tästä linkistä ! www.siirintimantit.blogspot.fi :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania! Canna`s Castanya ei harmillisesti ole sukua saman tallin Canna`s Divinelle vaikka näyttää aivan samalle.

Ponitäti kirjoitti...

Paitsi Divinella on tähti! :D

Unknown kirjoitti...

Kyllä nää tedän ponit on sulosia!;) ja hyvin menee lähes aina 1 kilpailuissa , ainakin kaikissa missä oon teidät nähnyt!:D jos haluut käydä kurkkaan mun blogin nii tässä osote ;) : http://wiivijahepat.blogspot.fi/