keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Koulutielle

Tapahtuipa kummia tässä yksi ilta. Katseltiin tarhasta kun Isäntä ja Emäntä pakkasivat autoon ja kärryille kaikenlaista. Tarhasta hakivat meidän ruokakupit ja heinäverkotkin. Ja peräkärryyn heinää ja Tanyan kärryt! Jonnekin ne kävivät viemässä ja tulivat takaisin  tyhjän kärryn kanssa, ja sitten olikin meidän vuoro. Matkustettiin trailerissa, mutta eipä ollut pitkä matka ja oli tuttu paikka mihin tultiin. Se talli jossa ollaan käyty monta kertaa ennenkin, ja siellä oli vastassa se Emännän kaveri joka omistaa sen tallin.
Tultiin tänne siis ihan joksikin aikaa. Ekana iltana tultiin niin myöhään, että mentiin heti karsinaan iltaruualle. Seuraavana aamuna sitten päästiin tähän meitä varten rakennettuun tarhaan.
Meillä on naapureina siinä monia muitakin heppoja, mutta ne on kaikki paljon suurempia kuin me.
Mutta täällä on lampaita! Niitä on kolme ja ne asuu tuossa ihan meidän vieressä. Aluksi ne säikkyivät meitä, mutta ei me niitä. :)
Minulla on ollut täällä ihan leppoisat oltavat. Emäntä on käynyt meitä katsomassa iltaisin.

Tanya:
No niinpä se koitti sitten minulla tämä koulu josta Emäntä vihjaili. Tätä se sitten tarkoitti. Reeta on täällä vaan niin kuin lomailemassa, mutta minä jouduin töihin heti seuraavana päivänä. Se Emännän kaveri, joka kävi mua kouluttamassa jo kotonakin, taitaa ihan asua täällä, koska se nyt hoitaa meitä. Ja heti ekana päivänä mun piti taas juosta ympyrällä, se kai kokeili että vieläkö muistan miten siinä piti olla. Ihan mun tuli taas hiki siinä ja nuo ylempänä olevat kuvat otettiinkin sen jälkeen, siksi minulla on tuo kuivatusloimi päälläni.
Yöt me siis vietetään sisällä tallissa. Se on paljon isompi kuin kotitalli. Ollaan Reetan kanssa samassa karsinassa ja meillä on kotoa tuttu meidän oma heinäverkko täällä sisälläkin ja omat ruokakupit myös. Tämä on hevoskarsina ja niiden vesi- ja ruokakupit on ihan liian korkealla meille. Seinätkin on niin korkeat, että ei oikein nähdä naapureita, ellei ne kurkista tuolta yläosan kaltereiden takaa.

7 kommenttia:

AK kirjoitti...

Ihanat pinkit aitatolpat päässy käyttöön! :)

Taru kirjoitti...

Voi miten jännittävää! ^_^

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun kivaa :) Toivottavasti saadaan kuulla teidän uutisia vaikka ette kotona asukkaan? ;p

Ponitäti kirjoitti...

Joo tottakai kerrotaan kuulumisia edelleen. :D

Anonyymi kirjoitti...

Oon miettinyt hankkia heinäverkkoa ja laittaa se jotenkin tollee, kun sais olla sellane minkä sais helposti paikkaa vaihdettua. Kaksi hepoa ois mutta sillon kun pomo niistä on nälkäsenä niin ei kyllä päästä toista syömään. Mutta ehkä päästäisi jos tuosta eri puolelta saavat syötyä. Mutta eikö tuo heilu mahottomasti tuolla tavalla?

Anonyymi kirjoitti...

Oon miettinyt hankkia heinäverkkoa ja laittaa se jotenkin tollee, kun sais olla sellane minkä sais helposti paikkaa vaihdettua. Kaksi hepoa ois mutta sillon kun pomo niistä on nälkäsenä niin ei kyllä päästä toista syömään. Mutta ehkä päästäisi jos tuosta eri puolelta saavat syötyä. Mutta eikö tuo heilu mahottomasti tuolla tavalla?

Ponitäti kirjoitti...

Kyllähän se heilui, mutta toisaalta juuri noin heinäverkon pitäisi ollakin, riippua vapaana niin se oikeasti hidastaa sitä syömistä. Ongelmaksi tuossa vaan tuli, että ponit hinkutti noita tolppia vasten niin että toinen niistä jo katkesi. Pitäisi siis olla tukevammat tolpat mihin ripustaa.