torstai 8. maaliskuuta 2012

Muotinäytöstä

Emännän kummityttö kävi meitä katsomassa taas pitkästä aikaa. Emännän kanssa ne harjailivat ja valjastivat mut ja lähdettiin pitkästä aikaa kärryttelemään. Edellisestä kerrasta onkin tosi kauan. Se oli silloin ennen meidän sairastumista. Yhdestä kuumepäivästä kun tulee kuulemma viikko lomaa, ja mulla sitä lomaa oli sitten 4 viikkoa. Ja vielä sen päälle kun tuli sitten se masukipu niin loma jatkui vielä muutamalla päivällä.
Mutta oli ihan mukava käydä kärryjä vetämässä. Ei tehty pitkää lenkkiä, mutta Emäntä sanoi että menin tosi hienosti. Taisi se tyttö olla välillä ohjissa kiinni, kun tuntui vähän erilaiselta.
Mutta nyt ei taas olla kärrytelty, koska pihassakin on niin liukasta, että pitää kävellä varovasti kun mennään tallista tarhaan.

Meillä oli vähän niinkuin muotinäytöstä tässä yks päivä. Tanya on saanut uusia loimia vaikka miten monta. Mutta sain mäkin yhden! Vaikka oikeasti tämäkin oli kuulemma Tanyalle ostettu ja lapun mukaan sen kokoinen. Mutta tämä olikin pieni Tanyalle, mutta mulle sopiva!
Yleensä kaikista loimista on kaula mulle iso, niin että soljet pitää laittaa niin pienelle kuin saa. Mutta tässäpä onkin pienempi kaula-aukko! Sopiva mulle.
Mutta tämä on vaan talliloimi, ei tätä taida tänä talvena enää tarvitakaan. Emäntä sanoi, että saa olla varalla jos vaikka joskus sairastun, tai sitten jos tulee oikein kylmää ensi talvena, niin voidaan laittaa alusloimeksi.

Tanya:
Hih, mä olen varmaankin ollut tosi kiltti tyttö, koskapa Emäntä on lahjonut mua viime päivinä tosi monella loimella! Tässäpä siis muotinäytös! :D

Ensiksi tällainen fleeceloimi, kivan värinen ja sopiva. Kuulemma kuivatukseen käytetään sitten kun tarvitsee. Vaikka kylvyn jälkeen.
Niin huomaattekos mitä puita meidän tarhaan on tullut? Isäntä niitä yksi päivä toi. Niistä on mukava järsiä kuorta.

Sitten mä sain tällaisen villaloimen. Tämä on ihan saman mallinen kuin se mun ruskea fleeceloimi jonka aiemmin esittelin. Mutta tämä on siis villaa. Vähän on poikien värinen, mutta Emäntä sanoi, ettei mulle sopivaa villaloimea vaan nyt löytynyt tyttöjen värisenä.
Tämä on hyvä, kun tässä on tuo lapalaskoskin. Testasin että tässä on hyvä vähän ottaa koikkaloikkia.

Tästä loimesta Emäntä oikein huokaili, miten kaunis se on! Niin minustakin. Tämä vaan on ulkotoppaloimi, eikä tätä varmaan enää tänä talvena tarvitsekaan. Sovituksen jälkeen Emäntä taisi kääriä sen odottamaan ensi talven pakkasia.
Sain myös uuden sisäloimen, mutta onpas tämä iso, taitaa olla kasvunvaraa. Tämäkään ei ole tyttöjen väriä, mutta ei tätä varmaan usein tarvitsekaan. Tai sanoisinko että toivottavasti ei tarvitse!



8 kommenttia:

Anna kirjoitti...

I H A N A tuo pallokuosinen!

Anonyymi kirjoitti...

Söpöt nuo pallokuosinen ja pinkki:)

Anonyymi kirjoitti...

Söpöjä loimia!

Nenunen kirjoitti...

Nättejä loimia kaikki ja onko niin väliä vaikka on sinisiäkin, ihan tuo sopii hyvin ja on nätti väri. Aivan hyvin voi tytötkin pitää:D

Taina kirjoitti...

Siellä on söpö pieni poni,tykkään niin hepoista!Hienot loimet♥

Veera kirjoitti...

Tilasitko netistä tuon Tanyan pinkin fleecen vai ostitko jostakin vai? Olen koittanut omalle ponill etsiä tuollaista niin ettei tarvisi tilata mutta ei tunnu löytyvän mistään :D Ja suloinen tuo punainen palloloimikin ((:

Ponitäti kirjoitti...

Löysin pinkin fleecen paikallisesta Agrimarketista, se on siis Horzen loimi, mutta taitaa olla jo vanhaa mallistoa.
Punaisen palloloimen ostin facen myyntipalstalta joltain, joka oli tilannut sen ulkomailta.

krisse kirjoitti...

ihana blogi sulla! :)
http://www.krissesworld.blogspot.com/