Yks jonka mä kuulen koko ajan kun oon ulkona, on puron solina. Se puro menee tuolla pellon reunassa ja kesällä sieltä ei kuulunu mitään. Mutta nyt siellä menee vettä niin että kova kohina käy. Kun me käydään lenkillä, niin se tie menee puron yli. Siinä se kohina on aika kova, mutta ei se mua pelota.
Ja sitten on muita ääniä, noita lintuja. Aamuisin jo kun tuun tallista tarhaan, kuuluu monenlaista laulua sieltä täältä. Mutta kaikista hassuin on sellaiset isot valkoiset linnut, joita on lentänyt mun tarhan yli jo monta kertaa. Ne pitää ihme meteliä, sellaisia tröötöttäjiä ne on. Jo kaukaa kuulen jos sellaisia on tulossa. En oikein tiedä mistä ne tulee ja minne ne menee, ne vaan lentää yli ja mä kattelen niiden perään joskus.
Ja joskus mä mietin, että mitä jos mullakin olis siivet! No en mä tiedä, haluaisinko mä minnekään kauas lentää... Mutta voisin mä ainakin sitten kesällä lentää vaikka tarhan aidan yli, syömään parempaa heinää tuosta pellolta. Se on kyllä hassua, että noista vuohista se Pinja hyppää vaan aidan yli, vaikka ei sillä oo siipiä.
Musta lähtee tosi paljon karvoja nyt. Emäntä harjaa mua vähän väliä ja sanoo, että linnut saa niistä mun karvakasoista hyviä lämmikkeitä pesiinsä.
Yks uus juttukin mun hoitamisessa on nyt, kun on nämä rapakelit. Emäntä alkoi pesemään mun jalkoja iltaisin. Siis suihkuttaa vettä mun jalkoihin ja sitten kuivaa. Ekan kerran kun se alkoi kuivaamaan, niin mä ihan luulin että se raspaa mun kavioita. Mutta eipä raspannutkaan, pyyhkeellä vain kuivas ja kehui taas kun olin niin nätisti ja sain palan porkkanaakin.
Nyt kun toi mun tarha tosiaan on rapainen, niin en oo siellä viittiny kauheesti juoksennella, etten vaan liukastuisi. Siksi mulla on ollu kauhee menotus päällä, kun ollaan käyty lenkillä. Emäntä ei vaan tunnu tajuavan, että haluaisin mennä omaa tahtiani. Mua välillä ihan suututtaa ja nyt oon muutaman kerran oikein kiukutellu ja noussu pystyyn. Mutta ei siitä seuraa hyvää, Emäntä pysähtyy kokonaan ja toruu mua. Sitten mun pitää vaan lopulta uskoa, että en saa Emäntää kulkemaan niin kuin mä haluan, vaan mun pitää mennä niinku se haluaa. Sitten meillä kyllä meneekin ihan mukavasti. Mutta ainahan kannattaa yrittää... ;)
Viime lauantaina tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Emäntä näki mut ekan kerran. Ja ihastuihan se muhun tietysti heti. ;D Sen muistoksi tässä yks kuva, jonka Emäntä otti silloin, siinä mä olen siis siellä entisessä kodissa. Toi koko mun ympärilläni oleva lauma tuli yhdessä mun kanssa sieltä Tanskasta ja yks noista pilkullisista on siis mun äiti. Aika metkaa kun mä näytän tuossa kuvassa ruskealta, vaikka nyt mä oon musta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti