Kevään ääniä

Mä oon tässä viime aikoina kuunnellu kevään ääniä. Aika veikeitä ne on, kun alkaa oikein miettiä.
Yks jonka mä kuulen koko ajan kun oon ulkona, on puron solina. Se puro menee tuolla pellon reunassa ja kesällä sieltä ei kuulunu mitään. Mutta nyt siellä menee vettä niin että kova kohina käy. Kun me käydään lenkillä, niin se tie menee puron yli. Siinä se kohina on aika kova, mutta ei se mua pelota.
Ja sitten on muita ääniä, noita lintuja. Aamuisin jo kun tuun tallista tarhaan, kuuluu monenlaista laulua sieltä täältä. Mutta kaikista hassuin on sellaiset isot valkoiset linnut, joita on lentänyt mun tarhan yli jo monta kertaa. Ne pitää ihme meteliä, sellaisia tröötöttäjiä ne on. Jo kaukaa kuulen jos sellaisia on tulossa. En oikein tiedä mistä ne tulee ja minne ne menee, ne vaan lentää yli ja mä kattelen niiden perään joskus.
Ja joskus mä mietin, että mitä jos mullakin olis siivet! No en mä tiedä, haluaisinko mä minnekään kauas lentää... Mutta voisin mä ainakin sitten kesällä lentää vaikka tarhan aidan yli, syömään parempaa heinää tuosta pellolta. Se on kyllä hassua, että noista vuohista se Pinja hyppää vaan aidan yli, vaikka ei sillä oo siipiä.

Musta lähtee tosi paljon karvoja nyt. Emäntä harjaa mua vähän väliä ja sanoo, että linnut saa niistä mun karvakasoista hyviä lämmikkeitä pesiinsä.
Yks uus juttukin mun hoitamisessa on nyt, kun on nämä rapakelit. Emäntä alkoi pesemään mun jalkoja iltaisin. Siis suihkuttaa vettä mun jalkoihin ja sitten kuivaa. Ekan kerran kun se alkoi kuivaamaan, niin mä ihan luulin että se raspaa mun kavioita. Mutta eipä raspannutkaan, pyyhkeellä vain kuivas ja kehui taas kun olin niin nätisti ja sain palan porkkanaakin.

Nyt kun toi mun tarha tosiaan on rapainen, niin en oo siellä viittiny kauheesti juoksennella, etten vaan liukastuisi. Siksi mulla on ollu kauhee menotus päällä, kun ollaan käyty lenkillä. Emäntä ei vaan tunnu tajuavan, että haluaisin mennä omaa tahtiani. Mua välillä ihan suututtaa ja nyt oon muutaman kerran oikein kiukutellu ja noussu pystyyn. Mutta ei siitä seuraa hyvää, Emäntä pysähtyy kokonaan ja toruu mua. Sitten mun pitää vaan lopulta uskoa, että en saa Emäntää kulkemaan niin kuin mä haluan, vaan mun pitää mennä niinku se haluaa. Sitten meillä kyllä meneekin ihan mukavasti. Mutta ainahan kannattaa yrittää... ;)

Viime lauantaina tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Emäntä näki mut ekan kerran. Ja ihastuihan se muhun tietysti heti. ;D Sen muistoksi tässä yks kuva, jonka Emäntä otti silloin, siinä mä olen siis siellä entisessä kodissa. Toi koko mun ympärilläni oleva lauma tuli yhdessä mun kanssa sieltä Tanskasta ja yks noista pilkullisista on siis mun äiti. Aika metkaa kun mä näytän tuossa kuvassa ruskealta, vaikka nyt mä oon musta.

Rapakkoa

Lumet senkun sulaa ja tarhassa alkaa olla vähän liejuista taas. Mutta se on kivaa, kun aurinko paistaa ja kun on pidempään valoisaa, ehtii Emäntäkin mun kanssa touhuamaan.

Tuossa jokin aika sitten Emäntä ei lenkittänyt mua pitkään aikaan. Kyllä se hoiti mut ihan normaalisti, mutta sen ääni kuulosti ihan omituiselle kun se jutteli mulle. Kai se oli sitten sairaana.
Mutta nyt se puhkuu taas intoa ja me on käyty tällä viikolla kahdesti lenkillä, kerran harjoiteltu agilityä ja kerran ohjasajoa.

Sunnuntain lenkillä mä yhtäkkiä hoksasin, että voihan siinä rapakossakin piehtaroida. Aavistin kyllä että Emäntä ei siitä tykkää ja siksi mä heittäydyin maahan vähän salaa, kun kävelin Emännän takana lenkillä. Ja oli se ihan kivaa, vaikka Emäntä ei kehunu sitten kun mä olin ihan likainen.
Kesken agilitytreenienkin mä piehtaroin vähän. Emäntä vei mun tehtävien välillä kävelemään pihatielle ja siinähän mä hoksasin heti hyvän sulan kohdan ja siihen heittäydyin. Ei tullu kehuja siitäkään ja Emäntä marmatti, että pitää suitsetkin putsata kun ne vähän rapaantui.

Sen agilitytreenin jälkeen Emäntä laittoi taas sen silan mun selkään ja ohjat niihin, mutta nythän se oli mulle jo tuttu juttu. Sitten taas kierreltiin takapihan ympäri, Isäntä talutti edellä. Silloin eka kerralla osasin jo pysähtyä kun Emäntä halus, mutta nyt mä opin koska se haluaa mun lähtevän liikkeelle. Se naksauttaa suullaan hassusti ja heiluttelee niitä ohjia mun pepun päällä.

Ennen sitä tiistaista lenkkiä mulla meni vähän kierrokset päälle. Juoksentelin tarhassa ympäri ämpäri ja pukittelinkin niin että kerran kompastuinkin. Se oli vähän noloa... Ja Isäntäkin oli kattomassa. Se oli ihan tyhmää, kun se meni kivikasan keskelle seisomaan enkä mä päässyt sinne sen luo. Ja sitten yks vuohista meni sinne kivikasalle kanssa ja Isäntä rapsutti sitä ja mua harmitti!

Emäntä oli pessyt suitsien lisäksi muutkin mun varusteet. Riimu ja naru haisivat ihan hassuilta ja harjat vielä hassummalta. Mutta kaikista hassuinta on ollu se, kun Emäntä on tutkinu mun selkää joka ilta. Sillä on suurennuslasi toisessa kädessä ja taskulamppu toisessa. No ei se tutkiminen oo mua juuri haitannu, kun mulla on ollu silloin aina iltaruuan aika. Emäntä sanoi tutkimusten tuloksena, että hyvin on se lääke tepsiny, eikä mussa enää ole niitä salamatkustajia.