keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Lunta!

No nyt on tullut lunta, arvatkaa olenko mä piehtaroinut onnessani!? No oon, vaikka miten monta kertaa. Rapakossa en tykännykkään turkkiani sotkea, mutta toi lumi on aivan ihanaa!

Me oltiin sunnuntaina oikeen lumilenkillä, metsäpolulla oli tosi kaunista kun lumiset puut taipui kaarille polun päällä. Siellä metsässä oli menny mönkijöitä ja niiden jäljissä me käveltiin. Mutta peltoteillä ei ollu menny ketään, siellä piti kahlata lumessa. Kierrettiin taas aika pitkä lenkki, mutta tällä kertaa käytiin parissa pihassa jossa seisoskeltiin jonkin aikaa.
Ensimmäisessä pihassa oli muutama lapsi jotka tuli mua rapsuttelemaan. Ihan kivaahan se oli. Mutta kun sitä vaan jatku ja jatku eikä Emäntä tehny elettäkään että oltais jo lähdetty, multa alkoi vähän mennä hermo. Ja kun multa meni hermo, mä tein jotain ihmisten mielestä vähän ilkeää, niin että yks pieni tyttö sai pipin ja alkoi itkeä. Ei tullu mulle kehuja siitä... Sitten Emäntä pitikin mua aika tiukasti kiinni ja kävi se pikkutyttö mua vielä vähän rapsuttamassa, mutta sitten me onneksi lähdettiin.
Matkalla käytiin yhdessä toisessakin paikassa, mutta siellä oli vaan yksi rapsuttelija ja se lähtikin sitten meidän mukaan loppumatkaksi. Mua vähän ärsytti kun se käveli mun vierellä, mä olin siis Emännän ja sen tytön välissä. En oo tottunut kävelemään silleen, kun Isäntä jos on mukana lenkillä, niin se menee yleensä meidän edellä aina. Mutta taas Emäntä sanoi sen, mitä mä jo inhoan... Että mun pitää tottua kaikkeen, myös siihen että joku kävelee mun vierellä toisella puolellakin.

Sunnuntai-illalla tuli vielä Emännän kummityttö äitinsä kanssa mua kattomaan. Emäntä laittoi mut molemmilta puolilta riimua kiinni, samaan paikkaan jossa mua kesällä pestiin. Ja siinä sitten mua harjattiin ja se tyttö putsas mun kaviotkin. Olin aika nätisti ja Emäntä palkitsi mua porkkanoilla. :P

Mutta sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtui jotain kummallista. Aamulla mun toinen takajalka ei noussu ylös! Se oli ihan kummallinen, kolisi vaan kynnyksiin kun Emäntä meinas viedä mut ulos. Käännyttiinkin heti ympäri takasin karsinaan ja Emäntä tunnusteli ja kopeloi sitä jalkaa. Mutta ei siinä mitään muuta kummallista ollu, kuin että mä en vaan saanu nostettua sitä ylös kun kävelin. Sitten Emäntä toi mun heinät karsinaan ja jätti mut sinne päiväksi, enkä päässytkään ulos. Mä tiedän että Emäntä oli tosi huolissaan musta, mutta olisittepa nähneet sitten miten iloinen se oli, kun se tuli takaisin. Mun jalka kun olikin parantunut päivän aikana ja mä kävelen ihan normaalisti taas.

Emäntä oli ollu lauantaina jollain kurssilla (joo, mä haistoin että se oli käyny jossain muulla tallilla, kyllä mä haistan vaikka se olikin vaihtanu vaatteet). Ja se oli oppinu siellä jotain kummia asioita joita se nyt kokeilee mulle. Mä olin tottunu jo siihen, että saan mennä heti ruokakupille kun tuun iltaisin karsinaan, mutta nyt Emäntä estääkin mua ja päästää mut siihen vasta hetken päästä. Ja sitten se kokeili mulle jotain omituista, jota se sanoo väistättämiseksi. Saas nähdä mitä kummallisuuksia sitä vielä onkaan tulossa...

Maran Emäntäkin oli antanut mulle sellaisen You Make My Day -palkinnon, kiitos!!!

perjantai 18. tammikuuta 2008

"Hyyyyvä tyttö!"

Voi kuulkaa kun mun on tehny mieli kertoa teille jo vaikka miten kauan yks juttu! Mutta Emäntä ei oo ehtiny kirjoittamaan... Ei se oo ehtiny mun kanssa tällä viikolla iltaisin edes mitään kunnolla puhaatakaan.
Mutta viime viikolla ehti! Ja arvaattekos mitä mä opin? No sen renkaaseen astumisen, josta mä jo joskus aiemmin kerroin ihan kuvan kanssakin. Se on siis sitä agilityä ja se rengasjuttu on vaikein tehtävä siinä ja siksi me ollaan sitä aika paljon harjoiteltu. Ja kyllä Emäntä mua kehui, kun mä osasin astua siihen renkaaseen ilman että Emäntä auttoi mua jaloista.
Se homma menee siis niin, että mut talutetaan siihen renkaan eteen ja sitten Emäntä sanoo "astu" ja mä astun etujalat siihen renkaan sisälle. Ja sitten seison siinä kuin tatti hetken aikaa ja sitten saan tulla pois. Emäntä antoi mulle palkinnoksi porkkanan paloja ja aika nopeestihan mä hoksasin että kannattaakin tosiaan tehdä niinku Emäntä haluaa. Vaikka en mä todellaakaan vieläkään tajua, miksi Emäntä haluaa mun niin tekevän. Mutta ihan mukavaltahan se kehuminenkin tuntuu, vaikka joka kerta niitä palkintoherkkuja en saakaan.

Viime sunnuntaina me lenkkeiltiin ja mä pääsin vähän yllättämään Emäntää silloinkin. Me käytiin taas siellä tallilla kääntymässä, mutta tällä kertaa siellä ei ollu oikein mitään mua kiinnostavaa. Mihinkähän lie se mun kaksoisolentokin jo muuttanut... No mutta se tie joka sinne vie, on aina täynnä heppojen hajuja. Mä haluan yleensä jättää siihen sitten omatkin hajuni. Mutta tällä kertaa mulla ei ollu sopivasti kakkaa tulollaan, niin minäpä heittäydyin vähän piehtaroimaan siihen tielle! Emäntä nauroi mulle... Mutta kyllä sekin sitten huomas, että hyvin mä ne hajuni saan siihen jätettyä niinkin, kun siellä tiellä juoksenteleva koira jäi sitä mun piehtaroimispaikkaa haistelemaan, eikä lähteny meidän perään yhtään sen kauemmaksi.

Mutta Emäntä se yllätti mut parina iltana ihmeellisellä ruokasotkulla! Se oli laittanu mun porkkananpalat sellaiseen ihmeelliseen valkoiseen litkuun! En halunnu syödä niitä. Paitsi sitten lopulta mun teki niitä porkkanoita niin paljon mieli, että aamulla kun Emäntä tuli viemään mua ulos, olin syöny kupin kuiteskin tyhjäksi. Mutta sitten taas illalla, kun oli mun kivennäis-illallisen vuoro, se oli sotkenut senkin siihen valkoiseen! Epäilin sitäkin, että onkohan se syötävää ollenkaan, mutta nuolin mä kupin puhtaaksi taas aamuun mennessä. Emäntä sanoi, että se valkoinen oli piimää ja että se tekis hyvää mun massulle. Mulla kun oli parina päivänä vähän löysää kakkaa, mutta sen piimän jälkeen mun masu on taas ollu ihan kunnossa.

Nyt mä olen yllättynyt siitä, että tämä mun blogi on saanu ihan kahdelta ihmiseltä tällaisen palkinnon:
Ne mut palkinneet oli Barbro ja Tallitonttu. Kiitos teille!!!

Nyt mä voin jakaa sitten palkintoa eteenpäin, tässä on säännöt:
Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja.

En mä ihan kymmentä palkittavaa keksiny, kun mä kattelen vaan noita heppajuttuja...
Metsäheposen päiväkirja
Maasturi & Mönkiä (siellä on yks Mara, joka on mun virtuaali-ihastus...)
Vilskettä Raudanpellossa
Ja kyllä mä palkitsen Tallitontunkin, vaikka mä en ollu siinä blogissa ennen käynykkään!

maanantai 7. tammikuuta 2008

Lauantailenkillä

Emäntä ehti nyt vasta kirjoittelemaan mun juttuja, mutta ajattelin silti kertoa teille meidän lauantaisesta lenkistä, kun siltä otettiin kuviakin. Ja videoitiinkin, mutta Emäntä sanoi että niitä videoita ei julkaista kun mä käyttäydyn niissä Emännän mielestä vähän huonosti ja Emäntä komentelee mua vähän isoon ääneen...
No joo, lauantaina mentiin siis taas lenkille, lähdettiin mettään päin ja siitä mä tykkään vähän enemmän kuin tiellä kävelemisestä. Mulla oli aika lennokas olo jo lähtiessä ja mä vähän syöksyilin sinne tänne ja heittelin perääkin. Emäntä piti mua aika tiukasti riimusta ja torui mua aika lailla. Kyllä mä sitten pikku hiljaa rauhoituin ja tajusin että Emäntä ei tosiaankaan aio päästää mua edellensä.
Me mentiin jotain ihan uutta reittiä ja mä olin aika innoissani siitäkin. Sain hypätä muutaman ojan yli kun mentiin sellaisessa ryteikössä.
Sitten me tultiin purolle jonka yli meni tosi vanha silta. Isäntä ja Emäntäkin ihmettelivät, että uskaltaako siitä mennä. Isäntä meni ensiksi ja kesti se silta. Sitten Isäntä tuli takas ja Emäntä meni yli ja Isäntä heitti mun riimunnarun pään Emännälle ja sitten ne usuttivat mut siitä yli. Mua vähän jännitti, kun sieltä sillan raoista näkyi vettä. Mutta kun mä olin kerta nähnyt että Emäntä ja Isäntäkin siitä menivät, niin mäkin menin ja Emäntä kehui mua kovasti kun uskalsin. Mutta Mila-koira, se ei meinannu uskaltaa ollenkaan. Mutta Isäntä sai sen sitte lopulta houkuteltua ja niin me jatkettiin matkaa. Me kierrettiin sellainen lenkki, ettei tarvinnu tulla siitä sillan yli enää uudestaan.
Peltoaukealla tuuli aika kylmästi, mutta onneksi mulla on tää kunnon talvikarva. Isäntä ja Emäntä vetivät takkien huput päähän, mutta mun ei ollu yhtään kylmä.
Mä halusin laittaa tähän tämän kuvan, jossa mun harja näyttää aika hienolta tuulessa.


Nyt onkin ollut muutaman päivän ihan pakkasta ja luntakin on satanut. Eilen illalla mä olin aika lumessa, kun ei se lumisade mua haittaa yhtään. Emännän mielestä mä näytin ihan hassulta, kun oon muuten musta ja sitten olinkin ihan lumesta valkoinen. Se harjas ne lumet musta pois kun toi mut illalla karsinaan, etten sitten kastuisi kun ne lumet sulaa.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Uutta vuotta

Nyt on vuosi vaihtunut, ja minusta tulikin yhtäkkiä 2-vuotias! Ihan totta, ponit ja hepat vaihtaa ikää aina vuoden vaihtuessa, huolimatta siitä mikä on se oikea syntymäpäivä. Eli siis kaikkia 06 syntyneitä sanotaan nyt 2-vuotiaksi, vaikka aika harva varmaan on syntynyt just vuoden vaihteessa.

Me oltiin eilen taas Emännän kanssa lenkillä, käytiin siellä tallilla kattomassa heppoja. En meinannu uskoa silmiäni, kun näin mikä siellä oli! Melkein mun kaksoisolento! Tai oli se vähän isompi, se oli varmaan shetlanninponi, mutta musta kuten minäkin. Se oli kauempana tiestä olevassa aitauksessa, joten en nähny oliko se tyttö vai poika. Mutta se oli aika kiinnostunut minusta ja kun lähdettiin niin se jutteli mulle! Mä vastasinkin sille enkä olisi halunnu lähteä, mutta Emäntä vaan vei mut pois.
No sitten yhden talon pihassa oli lapsia leikkimässä ja ne huomas mut ja me mentiin sitten Emännän kanssa siihen pihaan että ne lapset pääsi rapsuttelemaan mua. Ja kyllä ne rapsuttelikin, niitä oli neljä tyttöä eli kahdeksan kättä! Olin oikein nätisti, mitä nyt yhden tytön hanskoja vähän maistelin. Luulin että ne olis ollu syötävää, mutta ei ne ollu. Ne oli vaan pidelleet porkkanoita just käsissä kun olivat laittaneet lumiukolle porkkananenää!
Kotimatkalla me tavattiin vielä yks vanhempi pappa ja mummo, ne tykkäs kanssa musta kovasti. Ne kertoi että olivat kuulleet puhuttavan musta jo ennemminkin ja olivat iloisia kun nyt näkivät mut ihan oikeastikin. Hei mähän taidan olla oikein kylän julkkis! ;)

Tänäänkin me käytiin lenkillä, mukana oli Isäntä ja Mila-koirakin. Mutta tänään me lenkkeiltiin mettässä. Siellä tulikin 2 mönkijää meitä vastaan! Mutta minäpä yllätin Emännän, enkä ollu moksiskaan vaikka ne mönkijät meni ihan mun vierestä. Viimeksi kun näin sellaisen tiellä niin säikähdin, siksi Emäntä vähän jännitti. Mutta nyt noi mönkijät meni onneksi aika hiljaa mun vierestä. Ja siinä oli heinää lumen alla, mä hoksasin heti että kun kerran pysähdytään niin mä voin syödä! En sitten syödessä paljo ehtiny niitä mönkijöitä ajatellakaan.

Mä oon ollu vähän pirteämmällä tuulella tässä viime aikoina ja Emäntä kuvas eilen mua videolle kun juoksentelin tarhassa. Enks ookkin nopea juoksemaan?!


Hyvää Uutta Vuotta vaan kaikille teille jotka mun blogia luette!