tiistai 1. tammikuuta 2008

Uutta vuotta

Nyt on vuosi vaihtunut, ja minusta tulikin yhtäkkiä 2-vuotias! Ihan totta, ponit ja hepat vaihtaa ikää aina vuoden vaihtuessa, huolimatta siitä mikä on se oikea syntymäpäivä. Eli siis kaikkia 06 syntyneitä sanotaan nyt 2-vuotiaksi, vaikka aika harva varmaan on syntynyt just vuoden vaihteessa.

Me oltiin eilen taas Emännän kanssa lenkillä, käytiin siellä tallilla kattomassa heppoja. En meinannu uskoa silmiäni, kun näin mikä siellä oli! Melkein mun kaksoisolento! Tai oli se vähän isompi, se oli varmaan shetlanninponi, mutta musta kuten minäkin. Se oli kauempana tiestä olevassa aitauksessa, joten en nähny oliko se tyttö vai poika. Mutta se oli aika kiinnostunut minusta ja kun lähdettiin niin se jutteli mulle! Mä vastasinkin sille enkä olisi halunnu lähteä, mutta Emäntä vaan vei mut pois.
No sitten yhden talon pihassa oli lapsia leikkimässä ja ne huomas mut ja me mentiin sitten Emännän kanssa siihen pihaan että ne lapset pääsi rapsuttelemaan mua. Ja kyllä ne rapsuttelikin, niitä oli neljä tyttöä eli kahdeksan kättä! Olin oikein nätisti, mitä nyt yhden tytön hanskoja vähän maistelin. Luulin että ne olis ollu syötävää, mutta ei ne ollu. Ne oli vaan pidelleet porkkanoita just käsissä kun olivat laittaneet lumiukolle porkkananenää!
Kotimatkalla me tavattiin vielä yks vanhempi pappa ja mummo, ne tykkäs kanssa musta kovasti. Ne kertoi että olivat kuulleet puhuttavan musta jo ennemminkin ja olivat iloisia kun nyt näkivät mut ihan oikeastikin. Hei mähän taidan olla oikein kylän julkkis! ;)

Tänäänkin me käytiin lenkillä, mukana oli Isäntä ja Mila-koirakin. Mutta tänään me lenkkeiltiin mettässä. Siellä tulikin 2 mönkijää meitä vastaan! Mutta minäpä yllätin Emännän, enkä ollu moksiskaan vaikka ne mönkijät meni ihan mun vierestä. Viimeksi kun näin sellaisen tiellä niin säikähdin, siksi Emäntä vähän jännitti. Mutta nyt noi mönkijät meni onneksi aika hiljaa mun vierestä. Ja siinä oli heinää lumen alla, mä hoksasin heti että kun kerran pysähdytään niin mä voin syödä! En sitten syödessä paljo ehtiny niitä mönkijöitä ajatellakaan.

Mä oon ollu vähän pirteämmällä tuulella tässä viime aikoina ja Emäntä kuvas eilen mua videolle kun juoksentelin tarhassa. Enks ookkin nopea juoksemaan?!


Hyvää Uutta Vuotta vaan kaikille teille jotka mun blogia luette!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä näyttää iloiselta juoksulta, ja kiva kun on tilaa missä juosta. On ilo lukea tätä blogia!