tiistai 7. marraskuuta 2017

Lunta!

Milla:
Meillä oli hetken oikein kunnon talvi. Mutta hetken vain, nyt lumi on sulanut taas pois.
Mutta sen hetken kun lunta oli, sitä olikin jo aika paljon. Aamupäivällä aurinko paistoi hetken aikaa meidän tarhaan ja oli hieno paistatella siinä. Ei oltaisi oikeasti tarvittu loimia, mutta Emäntä puki ne päälle koska säätiedote lupasi jo lisää sadetta.

Se on kyllä hauskaa että meillä on samanlaiset loimet. Erottaahan meidät toki siitä huolimatta toisistamme. Minut ainakin tunnistaa valkoisista karvoista otsallani.


Vuohetkin tulivat meidän kanssa ulos. Yleensä ne eivät tykkää lumesta mutta nyt oli niin kaunis auringonpaiste että kai nekin halusivat nauttia siitä.

Hakkilan Inkeri
Pinja
Kartanon Vilhelmi ja Kartanon Katariina

Tanya:
Tuon lumisen päivän jälkeen meillä tapahtuikin kummia. Ensiksi Emäntä oli poissa kotoa niin että Isäntä hoiti meitä yhden yön yli. Seuraavana iltana Emäntä tuli kotiin ja me pääsimme siksi yöksi talliin. Oltiin ehditty jo iltaheinätkin melkein syödä, kun kuultiin että meille tuli vieraita! Ponivieraita! Keskellä yötä! :O

Me ei niitä päästy näkemään, mutta kuultiin ja haistettiin kyllä. Vieraat viipyivät vielä seuraavankin päivän ja meidän piti odottaa kokonainen päivä tallissa.

Mutta ei se kyllä haitannut yhtään, koska ulkona satoi räntää ja Emäntä kävi monta kertaa lisäämässä meille heiniä ettei aikamme tulisi pitkäksi. Illalla vieraat sitten lähtivät ja seuraavana päivänä haistelimme kovasti tarhaa ja totesimme että jotain ruunapoikia siellä oli ollut. Emäntä puhui jostain auton rikkoontumisesta ja siitä kai tämä yllättävä kyläily sitten johtui.

Mutta on meillä käynyt toisenlaisiakin vieraita, pikkuinen ratsastaja! Minä muistan että sama tyttö kävi joskus kauan sitten ja oli silloin paljon pienempi. Nyt tyttö oli kasvanut ja mentiin ihan raviakin. Milla kävi ensiksi ratsun hommissa ja sitten minä toisena. Ja me molemmat mentiin tosi hienosti ja saatiin palkaksi porkkanoita.
Sitten kun ratsastuksen jälkeen menin takaisin tarhaan, kuulin että vieraat menivät vuohien karsinaan. Niinpä minäkin tulin vähän kurkistelemaan luukusta, jospa vaikka niitä porkkanoita saisi vielä lisääkin.


Ei kommentteja: