tiistai 11. huhtikuuta 2017

Vuosihuollossa

Milla:
Eipä ehditty montaa päivää olla kotona sen agilitykurssin jälkeen, kun taas lähdettiin reissuun. Ja mentiin ihan sen agilitypaikan naapuriin, hevosklinikalle.
Minun ei oikeasti olisi vielä tarvinnut mennä, koska minut on rokotettu ja hampaani raspattu viimeksi syksyllä. Mutta Tanyalla oli rokotusaika ja niin minullekin tehtiin sitten samat.
Saatiin mennä vastaanotolle molemmat yhtä aikaa. Se olikin hyvä juttu, koska minä en tahdo olla hetkeäkään erossa Tanyasta. Kun kaikki tuntuu vielä uudelta ja vieraalta, niin on turvallista kun on edes tuo yksi kaveri koko ajan vierellä.
Minulle laitettiin se ällöttävä suunavaaja suuhun ja sitten kun kieltäni alettiin kiskoa sivuun, niin minähän sanoi että ei käy! En tykkää! Mutta sitten minulle laitettiinkin sellainen piikki että minua alkoi kovin väsyttää. Enkä sitten jaksanut enää laittaa vastaan.
No suussani ei mitään kovin erikoista onneksi ollutkaan. Vain jokunen maitohammas, sanoivat että hampaidenvaihtoni on hieman myöhässä. Sitten ne ällövehkeet otettiin onneksi pian pois ja sain vain olla ja levätä.
Minulla oli tosi väsy ja seisoin vain paikallani ja odottelin kun Tanyalle tehtiin samat jutut. Sain myös sen rokotuksenkin sitten.

Tanya:
No se oli taas tosiaan vuosihuollon aika. Paikkahan oli se tuttu klinikka jossa olen käynyt jo monta kertaa. Mutta tällä kertaa siellä ei ollut tuttuja ihmisiä vaan ihan uusia. Mutta jotain tuttua minä sieltä löysin! Minun kuvani oli siellä seinällä! Taisi olla kiitoskortti jonka Emäntä oli lähettänyt kun hoitivat minua niin hyvin silloin vuosi sitten kun sairastuin ähkyyn.
 No hetken siis odoteltuani minullekin laitettiin se ällöttävä suunavaaja. Hetken aikaa tutkittiin ja sitten noita rautoja höllättiin ja minullekin laitettiin se piikki joka väsyttää kamalasti.
Ja sitten sitä hommaa jatkettiin, suutani huuhdeltiin moneen otteeseen ja Emäntäkin sinne kurkisteli. Minulle oli kuulemma tullut sellainen rako hampaiden väliin (diasteema), ja sitä putsasivat ja sitten sinne laitettiin myös paikka. Tällaisista tököteistä se paikka tehtiin.
Sitten kun suussani oli valmista, sain vielä sen rokotuksen. Ennen kotimatkaa päästiin hetkeksi karsinaan lepäämään. Mutta kun meinasin maistella sitä hassua kuiviketta jota siellä on, meidät otettiinkin naruihin kiinni eikä päästy syöpöttelemään. Ja pian sitten jo mentiinkin takaisin trailerin. Siellä vielä torkuttiin hetki ennen liikkeelle lähtöä.
Kotiin päästyämme oltiinkin jo ihan virkeitä ja päästiin loimitettuina tarhaan. Meillä nousi molemmilla hiukan lämpö sen rokotuksen jälkeen, mutta ei onneksi paljoa tällä kertaa. Mutta nyt ollaan jo ihan toipuneita molemmat.

Toivottiin Emännältä sieltä heppamessuilta tuliaisia ja on niitä kuulemma tullutkin. Mutta ei kuitenkaan mitään syötävää tällä kertaa, joten esitellään sitten kun ehditään sovittelemaankin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä diasteema paikka maksoi? Täällä taitaa olla sama edessä..

Ponitäti kirjoitti...

Tanyan osuus laskussa on 160 € ja Millan osuus 108 euroa. Paikka tuli vain hammasrivin sisäpuolelle.