maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kevättää

Tanya:
No nyt taitaa Emäntä olla kunnossa, kun vihdoin jaksoi puuhailla minun kanssani vähän enemmänkin kuin vaan ruokkia ja siivota tarhaa.
Katselin tarhasta kun Isäntä ja Emäntä yhtenä päivänä pystyttivät taas pyöröaitauksen. Siitä onkin jo pitkä aika kun se viimeksi oli pystytettynä. Se tuli kuulemma vain väliaikaiseen paikkaan nyt, voi olla että se siirtyy siitä vielä jonnekin. Mutta pääsin kokeilemaan vähän juoksemista. Maa oli vielä luminen mutta siitä törrötti jo vanhaa heinää ja niitä jäin välillä maistelemaan.

Se oli kyllä oikein mukavaa vähän verrytellä taas. Tarhassa olin juoksennellut jonkin verran, mutta vaihtelu on ihan mukavaa siihenkin.


Käytiin myös Emännän kanssa kävelyllä. Tehtiin ihan tosi pitkä lenkki, mutta ei juostu sitten yhtään. Pelkkää rauhallista käyntiä mentiin ihan koko matka. Oli oikein kaunis auringonpaiste ja siitä nautiskeltiin. Matkalla ymmärsin kyllä miksei lähdetty kärrylenkille. Siellä meidän lenkillä metsätiellä oli lunta ja jäätä ja sitten tällainen purokin meni tien yli! Minä siitä vähän hörppäsin vettä ja sitten kävelin rohkeasti yli.
Yhdessä paikassa oli tien vieressä talo jonka takana olikin kaksi koiraa ja ne alkoivat kovasti haukkua kun menin ohi. Minua hiukan pelotti, mutta Emäntä sanoi ettei tarvitse pelätä kun koirat ovat siellä häkissä. Ja niinhän me jatkettiin sitten matkaa kaikessa rauhassa. Minusta oli hassu kun en ollenkaan muistanut sitä reittiä. Alkumatka oli kyllä tuttua, mutta kierrettiin sellainen ympyrälenkki ja ihan hämmästyin kun tultiinkin takaisin samaan paikkaan josta oltiin lähdetty. Olen minä siitä joskus kauan sitten mennyt kai kerran, mutta silloin ei niitä koiria ollut, olisinhan minä ne kyllä muistanut. Yleensä ajaessa mennään vain metsätietä ja tehdään U-käännös jossain ja tullaan samaa reittiä takaisin.

Emäntä kertoi minulle jotain niin jännittävää! Minulle on nyt löytynyt uusi kaveri. Ja minusta tuleekin sitten "isosisko"! Uusi kaverini on myös pikkuinen musta ponityttö, Milla nimeltään. Mutta hetken aikaa minun pitää vielä odottaa ennen kuin "pikkusisko" saapuu meille.

Hei muistattehan että Heppamessut lähestyy taas. Pysykäähän kuulolla, ihan pian tulee arvonta jossa on palkintoina pääsylippuja messuille!
http://www.hevosmessut.fi/hevosmessut/sivu.tmpl?sivu_id=5417

4 kommenttia:

tuulifer kirjoitti...

Ihanaa <3

Krista Haataja kirjoitti...

Ihana juttu että siellä ollaan piristytty ja että uusi kamukin on löytynyt! En malta odottaa kuvia uudesta ystävästä :)

tuijata kirjoitti...

ihana uutinen <3

Hemuli kirjoitti...

Kiva kuulla että kaveri on löytynyt😊