Pitkästä aikaa!

Tanya:
Voi onpa meillä ollut pitkä tauko täällä! Ihana että olette jaksaneet odottaa! Siinä taisi käydä niin, että mun sairaslomani takia Emäntää ei huvittanut kirjailla meidän juttuja. Ja no eipä sinä aikana kauheasti mitään tapahtunutkaan.
Mutta nyt sairaslomani on ohitse ja ehkäpä minulla ei ollutkaan kaviokuumetta. Ainakin olen toipunut tosi hyvin. Ihan aluksi pääsin parille talutuslenkille.

 

Ja sitten treenailin vähän juoksentelua liinassa. Mutta sitten, Emäntä kertoi ostaneensa minulle ihan omat lenkkarit etukavioihini.

 Niitä sitten soviteltiin ja sopiviksi todettiin.

Huomaattekos mitään muuta uutta!?! No ihan minun värinen kissanpentu! Uusi perheenjäsen, nimeltään Manteli. Oli kuulemma löytynyt tuolta meidän lenkkitien varrelta puusta maukumasta ja kun ei oikeata omistajaa löytynyt niin tänne se sitten jäi. Aluksi se oli pitkään sisällä mutta nyt on päässyt tutustumaan jo ulkoilmaankin ja kävi tosiaan minun lenkkareitteni sovitusta ihmettelemässä.

Kävin noilla lenkkareilla ensiksi talutuslenkillä ja hyvinhän ne jalassa pysyivät. Auttavat siis niin että minun on helpompi kävellä jos tiellä sattuu olemaan kiviä.

Toisella sovituskerralla minulle laitettiin ensiksi hassut sukat ja sitten vasta lenkkarit. Estävät kuulemma ettei vaan tulisi hiertymiä.

Näiden sukkien ja lenkkareiden kanssa käytiin sitten pitkästä aikaa ajolenkilläkin. Isäntäkin lähti tällä kertaa mukaan kävellen Mila-koiran kanssa. Ihan mukava lenkki oli mutta kyllä mulla tuli hiukan hiki kun en ole hetkeen kärryjä vetänyt.

Reeta:
No niin meni tuossa pari kuukautta että hupsis vaan! Tanyan sairasloman aikana minä kävin muutaman kerran Emännän kanssa talutuslenkeillä ja juoksentelin liinassa ja ajolenkeilläkin käytiin. Tämä lenkki olikin erikoinen, mentiin reittiä josta ei ole menty pitkiin aikoihin. Eikä olisi kannattanut nytkään. Siellä tulikin vastaan kaatunut puu! Emäntä yritti sitä ensiksi nostaa, mutta kun ei onnistunut niin sitten minä vaan kiipesin siitä ylitse ja Emäntä nosti kärryn sen puun rungon yli. Ja niin meillä jatkui matka.

 Ja nyt on ajeltu jo vähän syksyisemmissä maisemissa, puut tiputtelee jo lehtiään.

Tanya kertoi tuosta uudesta perheenjäsenestä. Mutta minun on kerrottava surullinen uutinen. Ystäväni Emma-kuttu on poissa. :( Emma on ollut täällä ihan koko sen ajan kuin minäkin ja jo paljoa ennen sitäkin. Se ehti elää yli 17-vuotiaaksi joka on vuohille todella pitkä aika.

Kuva: Virpi Lähteinen

Nyt meitä on sitten vain neljä. Takana siis Pinja-kuttu ja edessä Inkeri.

Mutta kerronpa tähän loppuun kuitenkin vielä jotain iloisempaakin. Tänä kesänä Emäntä laittoi taas kasvamaan kurpitsoita meidän kakkakasaan. Ja hienosti ne kasvoivatkin, Mila-koirakin ihan ihmettelee!



Me käytiin sellaisella syksykuvausretkellä siellä tutulla tallilla. Saatiin juosta ihan villinä ja vapaana siellä kentällä ja sitten käytiin vielä metsässäkin vähän poseeraamassa. Ehkäpä jo ensi kerralla päästään esittelemään niitä kuvia.