sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ähky!

Tanya:
Oi voi, minä olen ollut kipeänä! Maanantaiaamuna se alkoi, massua kivisti ja kakka ei tullut. Emäntä hetken minua talutteli ja sitten lähdettiinkin klinikalle. Oltiin kuulemma sinne menossa muutenkin, että kerrankin sattui sopivasti.

No se oli ihan uusi paikka meille, ei ole siellä ennen käytykään. Mutta siellä oli hyvät tilavat karsinat jonne mahduttiin molemmat Reetan kanssa. Ensiksi meiltä otettiin molemmilta verikokeet ja minä sain kipupiikin siihen ähkyyni. Sitten minua tutkittiin ja lääkittiin vielä lisää.
Pahoittelut tosi huonoista kuvista, mutta
Emännällä ei ollut kunnon kameraa mukana.
Nenään laitettiin joku ikävä puristin ja työnnettiin letkuja ja kaikki oli tosi ällöttävää! Mutta kaiken minä kiltisti kestin.
Sitten matkustettiin takaisin kotiin. Mutta ei se minun vatsani vaan tullut kuntoon. Monta kertaa käytiin Emännän kanssa kävelyllä ja pellolla vähän juoksinkin liinassa. Mutta illalla myöhään massu oli taas niin kipeä, että meille tuli kotiin lääkäri minua hoitamaan. Taas laitettiin piikki ja työnnettiin nenään letkua. Vähäksi aikaa se taas helpotti.
Mutta seuraavana päivänä olin taas kipeä ja sitten lähdettiin uudestaan sinne klinikalle ja siellä oltiinkin monta tuntia. Reetakin tuli mukaan, mutta nyt se oli eri karsinassa kuin minä.
Minulle klipattiin sitten aukko karvoihin kaulan toisellekin puolelle ja jouduin tiputukseen! Ja sen jälkeen vielä taas letkulla laitettiin nenästäkin nestettä massuun. Ja kipulääkettä sain myös.

Käveltiin siellä pitkin käytäviä Emännän kanssa tosi paljon!
Ja vielä ennen kotiinlähtökin kävin uudelleen tiputuksessa.
Mutta sitten kun luulin että mennään takaisin kotiin, niin eipä mentykään! Mentiinkin sinne tutulle tallille, samaan paikkaan jossa olin silloin joskus ajo-opetuksessa ja jossa käytiin viimeksi kun siellä oli hammaslääkäri meitä hoitamassa. Sinne isoon karsinaan ihan yksin jouduin, mutta kuulin toki että Reeta oli viereisessä karsinassa. Käytiin myös vähän liikkumassa siellä kentälläkin vielä illalla. Sinä iltana en vielä saanut heiniä, mutta sain makoisia vesiä juotavakseni. Ja jotain makeaa litkua laitettiin ihan ruiskulla suuhuni.
Myöhään illalla se sitten tapahtui, multa alkoi tulla kakkaa! Emäntä kävi vielä minua ihan myöhään katsomassa ja silloin sain ihan pikkuisen heiniä.
Seuraavana aamuna sinne tulikin se sama ihminen joka minua hoiti jo siellä klinikalla, ja jouduin taas tiputukseen ja sain vielä yhden kerran kipulääkettä. Ja sen jälkeen minun kaulasta otettiin se juttu pois, johon se tiputusletku oli laitettu. Sitten päivemmällä päästiin Reetan kanssa ulkoilemaankin, oltiin jonkun ihan oudon hevosen tarhassa sillä välin kun se taisi olla jossain hommissa.
Sen päivän iltana sain sitten jo vähän enempikin heiniä syödäkseni, kyllä olikin jo tosi nälkä!
Siellä tallilla me vietettiin vielä seuraavakin päivä. Mutta kun aloin olla terve, tulivat Emäntä ja Isäntä hakemaan meidät sitten kotiin.
Kotona ollaan nyt oltu yöt karsinassa ja olen saanut edelleen niitä makuvesiä juodakseni. Niitä mun kaulassani olevia piikitettyjä kohtia voidellaan aamuin illoin jollain voiteella, mutta muita erikoisia hoitoja en nyt ole enää saanut. Päivisin olen ulkoillut normaalisti, mutta tarhassakin on enempi vaihtoehtoja juomisiksi kuin aiemmin on ollut.

Reeta:
Onpa ollut seikkailua tuon Tanyan sairastumisen takia. Onneksi minun ei tarvinnut yksin jäädä, meinasi jo tulla hätä silloin aamulla kun jäin yksin karsinaan ja Emäntä lähti Tanyan kanssa kävelylle.
Siellä klinikallakin vähän huutelin Tanyan perään ekalla käyntikerralla, mutta toisella kerralla jo tiesin että Tanyaa vaan hoidetaan siellä muualla ja sitten taas nähdään kun on valmista.
Niin sillä ekalla käyntikerralla minultakin otettiin verikoe ja kuulemma minun veriarvot oli nyt hyvät, eli se rautakuuri jota olen syönyt on auttanut.

Tämä kuva on sieltä tallilta jossa oltiin se pari päivää hoidossa. Sain asua ihan yksikseni isossa karsinassa. Huono juttu noissa karsinoissa on vaan se, että kun ne on tehty isoille hevosille niin en nähnyt sieltä mitään. Kuulin kyllä kaikenlaista ja monia heppoja kulki siitä karsinani vierestä. Välillä en oikein meinannut edes pysyä karvoissani, kun oli niin jännää! Olisi ollut niin kiva nähdä ketä kaikkia siellä oikein oli!

Mutta nyt ollaan siis taas kotona ja normaalissa elämässä. Onneksi!


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hui, Onneksi selvisitte vain säikähdyksellä! Kun teillähän on vain kaksi ponia, niin onko toisella tai molemmilla kovakin eroahdistus kun toinen menee lenkille ja toinen jää? Miten olette yksin oloa harjoitelleet vai ovatko automaattisesti rauhallisia ilman kaveria? :)

Ponitäti kirjoitti...

Reeta on läheisriippuvainen Tanyasta. Kyllä Tanyakin huutelee Reetan perään, mutta ei läheskään samalla tavalla kuin Reeta. Se jonka kanssa olen lenkillä ei huutele toisen perään, mutta se kotiin jäävä huutaa. En oikein tiedä miten sitä voisi auttaa, heiniä jätän toki aina että jos söisi. Sitä mieltä olen kuitenkin että tunnin pitää kestää, sen aikaa mitä toinen on lenkillä. Mutta jos jonnekin lähdetään pois kotoa niin sitten lähtee molemmat vaikka vain toisella olis tarve lähteä.

Sari N. kirjoitti...

Ihan kylmät väreet nousi iholle,kun muistelin tilannetta,jossa suomenhevostani el.lääk.hoiti normi ähkynä.Sanoi,ettei tämä ole kuoleva hevonen.Toisin kävi.Seuraavana pv'nä rakas ystävä päästettiin tuskistaan suolen kiertymän johdosta.
Arvaamattomia nuo ähkyt,mutta onneksi te saitte ponin parantumaan!