lauantai 30. tammikuuta 2016

Tallijuttuja

Niitä valokuvauskuvia tulee vielä myöhemmin lisää, sellaiset poseerauskuvat Emännän kanssa on vielä esittelemättä. Mutta laitetaan tähän väliin nyt kuitenkin tallikuvia kun niitä on varmaan jo odotettukin.
Talli ei ole vieläkään ihan valmis, mutta nyt on kaikki tavarat jo aika hyvin paikoillaan.

Tämä on meidän valjastuspaikka. Kun lähdetään ajelulle, avataan nuo keltaiset ovet niin että mahtuu kärryjen kanssa ulos. Nurkassa oleva ovi menee sinne vuohitalliin jossa meidänkin karsinat oli aiemmin. Tässä linkki kuvaan miltä tämä paikka näytti aiemmin.


Tuosta ovesta kuljetaan kun mennään tarhaan ja tullaan tarhasta talliin. Tarha ei siis ole suoraan ovesta mennessä vaan meitä talutetaan aina se lyhyt matka riimussa narun kanssa. Ajelulle lähtiessä myös nuo ovet avataan kokonaan niin takaisin tullessa saa ajaa suoraan siitä valjastuspaikalle eikä tarvitse peruutella.


Nämä karsinathan olette jo aiemminkin nähneet. Mutta nyt on lisätty karsinan seiniin vielä tuollaiset nimilaput. Saatiin ne mukaamme Farmari-näyttelystä ja ne on säästetty ihan tätä varten.

Tässä sitten meidän rehulaatikostot, siis nuo harmaat. Niissä on vetolaatikot joissa meidän rehuja säilytetään. Veden kanssa sekoitettavat jutut ja porkkanat yms. laitellaan vuohitallin puolella kun siellä on lämpöisempää ja vesihana.

Ja tässä kuvia sieltä vuohitallinkin puolelta. Tiskipöydän hanasta otetaan meidän lämpöiset vedet ja tehdään pellavavedet ja muut kokkaukset. Meidän tallin puolella ei siis ole lämmitystä, mutta tässä vuohien puolella on tuon vesijohdon takia.


Ja tässä on vuohikarsina, se onkin nyt tuplasuuri verrattuna siihen mitä se aiemmin oli. Aika iso muutos tapahtunut täällä, muistattekos miltä se silloin näytti kun meidänkin karsinat oli täällä? Tästä linkki kuvaan.
Tuossa vasemmalla olevassa loimitelineessä kuivataan meidän loimet.
 Mutta mitä ihmettä tekee Inkeri!? Sehän on kiivennyt heinäverkon päälle!

4 kommenttia:

Iridis kirjoitti...

Hieno talli teillä! Ja ihana Inkeri :)

Laura kirjoitti...

Vautsi mikä talli! Teillä vaikuttaisi kaikki eläimet olevan parhaassa mahdollisessa hoivassa, ihana juttu <3

Harmaan torpan emäntä kirjoitti...

Mikä tämä tila on ollut aikaisemmin? Vai onko se rakennettu ihan vartavasten poneille ja vuohille?

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos!
Tämä on siis ihan alunperin ollut navetta ja heinälato. Tuo navetan hirsiosa on rakennettu ilmeisesti joskus 1950-luvulla, olettaisin että muutkin silloin.