perjantai 1. toukokuuta 2015

Arvonnan voittajat

Arvonta on suoritettu, viimeinenkin ehti vielä mukaan. :) Ja voittajat ovat tässä:

1. korun voitti siis Milka, 2. korun Heidi W ja 3. korun Laura. Lisäksi arvottiin vielä kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken yllätyspalkinto, joka on avaimenperä jossa on jouhista tehty tupsu. Sen voitti Heli.
Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille! Voittajille laitetaan sähköpostia.

Mutta sitten muihin asioihin. Me saatiin taas kerran uudet loimet. Nämä on vuorettomat sadeloimet, oikein sopivat tällaisiin kevätsateisiin mitä on nyt saatu muutamana päivänä.
 
Nämä on kuulemma aika isoa kokoa ja meille kävikin näistä yhtä kokoa pienemmät kuin mitä normaalisti. Minulla on siis 75 cm ja Tanyalla 85 cm. Merkiltään nämä ovat Globus. Emäntä sanoi että tykkää erityisesti korkeasta kaulaosasta ja siitä että edessä on kaksi pikalukkoa. Myös isoa häntäläppää Emäntä ihasteli.
Emäntä sanoi että näytti ihan hassulta, kun oltiin iltahämärässä nämä päällä tarhakatoksessa. Siis kun oli hämärää ja me ollaan mustia ja nuo loimetkin on mustia, mutta nuo keltaiset kohdat hohti sieltä pimeästä.
Esitellääs nyt tätä meidän uutta perheenjäsentäkin oikein kuvien kanssa. Vaan on se niin vikkelä jaloistaan, että Emännällä taisi olla ihan vaikeuksia saada sitä kuvattua.
Inkeri asuu siis Pinjan ja Emman kanssa vuohikarsinassa ja pääsee sieltä vapaasti kulkemaan sisään ja ulos. Siitä luukusta josta me ei valitettavasti mahduta. Kovin paljoa Inkeri ei ole vielä ulkona ollut, välillä vain käväisee ja tykkää silloin pomppia tuolla kivikasalla.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oon kuullu että kilit ja vuohet ovat kovia karkailemaan; )

Ponitäti kirjoitti...

:) Kyllähän ne kaikkensa yrittää. Hyvät aidat pitää olla. Mutta samaahan sanotaan poneistakin. :D Siksi sopivat hyvin samaan tarhaan.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, löysin blogisi hetki sitten. Me ostettiin kans meille nuo Globuksen loimet...vaan 75cm olikin teltta meidän pienelle ponille joten se lähtee myyntiin. Noista neonvärisistä läpistä olen minäkin iloinen kun tummilla poneilla ne näkyy pimeälläkin.

M