sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä



Päästiin sitten pihaan poseeraamaan pääsiäiskuvaukseen. Mukavaa oli kun saatiin syödä heiniä suoraan paalista.

Ja meille laitettiin teeman mukaisesti nämä keltaiset riimut päähän. Niitä ei olekaan muuten käytetty.

Nuo pajut ja munakoristeet ei meitä niinkään kiinnostaneet.



Tanya:
Mutta sitten! Reeta huomasi että me ollaankin ihan irti ja sehän lähti pois siitä paalilta ja riehaantui ihan kokonaan! Se juoksi pihassa niin että multa lensi. Mutta minä olin kiltti ja annoin ottaa itseni kiinni. Kun minut talutettiin tarhaan, seurasi Reetakin sitten perässä.

Ja sittenpä me vasta päästiinkin oikein riehumaan! Nimittäin Emäntä avasi meille oven agilitytarhan puolelle. Sieltä oli sen verran lumi sulanut että ovi mahtui aukeamaan sen verran että me mahduttiin siitä raosta menemään.

Ja voi kylläpä me sitten laitettiinkin kavioilla koreasti! :)






Revittelyn jälkeen palattiin takaisin tarhan puolelle ja Emäntä harjasi meidät oikein kunnolla. Lähtihän meistä sitä karvaa aika määrä!

Reeta:
Meillä kävi tässä yhtenä päivänä jo ennen pääsiäistä pikkuinen vieras. Harvoin meillä käy ja olihan siinä vähän ihmettelemistä.





5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vitsit mikä afroponi kuvassa numero 9! Mainio ilme (ja tukka)!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia ja poneja❤

Ponitäti kirjoitti...

:D Kiitos!

tuulia kirjoitti...

Saako tommosia hyvin säätö varallisia riimuja, mikä reetalla on, jostain isonakin? :D

Ponitäti kirjoitti...

Tuulia, en usko että saa. Tuo on Bucasin varsariimu ja kuten näkyy niin se on viimeisessä reijässä niskan takaa, eli melkein liian pieni. Tanyalla on sama riimu ponikokoisena mutta se on hiukan erilainen malliltaan, ei ole säätöjä turvan alla. Ainakaan silloin kun näitä hankin, ei ollut tästä shettiskokoa saatavilla.