keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta!

Ja hyvää synttäriä kaikille kaviollisille! :D Meidän viralliset iät on nyt Reeta 8 vuotta ja Tanya 4 vuotta!

Mutta annetaanpa nyt Tanyalle ensiksi puheenvuoro, kun se on aika tohkeissaan siitä mitä tehtiin viime sunnuntaina.

Tanya:
Katsokaapas! Me oltiin ihan ensimmäistä kertaa yhdessä Reetan kanssa kärryttelemässä! En olekaan koskaan ennen kärryjä vetänyt tuolla metsätiellä, kotona vain pellolla. Ja edellisestä kerrasta pellollakin on jo aikaa.
Mutta nyt meille tuli se Emännän kaveri, jonka luona olin silloin syksyllä koulutuksessakin. Emäntä minut silti valjasti ja huomasin että Emäntää jännitti ihan kamalasti.
Minulle laitettiin uudet, punaiset suitset. Ja niihin teipattiin jotkut ihme pötkylät silmien viereen. Kuulin kun ihmiset puhuivat, että niillä pötkylöillä kokeillaan josko tarvitsisin silmälaput. Ja korviini laitettiin pumpulia, mutta se olikin jo tuttu juttu. Minua kun välillä vähän säikyttää jos kärrystä kuuluu outoja ääniä.
Ja niin me lähdettiin Reetan kanssa matkaan. Emäntä oli siis Reetan kärryillä ja se Emännän kaveri minun kärryilläni. Välillä Reeta meni edellä, mutta mahduttiin me menemään myös ihan vierekkäinkin. Ja reittihän oli ihan tuttu, me oltiinkin edellisenä päivänä juuri menty Emännän kanssa ohjasajaen siitä. Siksi uskalsin aika reippaasti ylittää sen puronkin joka oli siihen tielle tullut.
Alkumatkasta minulla oli myös suitsissa oleva obersekki kiinni silassa, mutta koska menin niin nätisti, se irrotettiin loppumatkasta. Ja sain vähän venytellä kaulaani alaspäin.
Tässä me tullaan jo kotipihaan. Olivat kuulemma tosi tyytyväisiä minuun. Sain kehuja ja lenkin jälkeen vähän porkkanaakin.


Reeta:
Joo olipa se jänskää vaihtelua minullekin tuo kun Tanya olikin mukana ajolenkillä. Normaalisti kun vaan mennään Emännän kanssa kahdestaan.

Vuoden viimeisenä päivänä Emäntä kävi meidän molempien kanssa lenkillä, mutta erikseen. Tanya kävi ensiksi ohjasajolenkillä ja sitten minä pääsin pitkästä aikaa talutuslenkille. Tai siis oltiinhan me talutuslenkillä silloin joulun jälkeen kuten viimeksi kerroin, mutta ihan kahdestaan Emännän kanssa ei ole käveleskelty pitkään aikaan. Emäntä oli kuvannut tällaiset videopätkät meistä molemmista. Kovasti sitten illalla kuului paukuttelua ja näkyikin jotain valoja, mutta me vaan syötiin tarhassa ja ihan normaaliin aikaan mentiin iltapuurolle talliin. Poksetta kuului vielä talliinkin, mutta ei meitä pelottanut.

Ei kommentteja: