tiistai 28. toukokuuta 2013

Näytillä

Käytiinpä kesän ensimmäisessä match show:ssa. Oli minulle uusi paikka, mutta sen tuomarin olen nähnyt ennenkin.
Edellisenä iltana Emäntä pesi meidät, viimeksi kylvettiinkin viime kesänä. Yöllä ei satanut ja oltiin ne kuivatusloimet päällä sitten yön yli tarhassa. Aamulla ei sitten kotona paljoa puunattukaan, häntä vaan laitettiin matkan ajaksi letille ja sitten mentiin.
Siellä näyttelypaikalla oli ensiksi mun luokkani ja Tanya odotti sen aikaa trailerissa.
Esitin käynnin ja ravin hyvin, mutta en olisi jaksanut seisoa paikallani rakennearvostelussa.
Kuva: http://naranja.kuvat.fi/
Mun arvosteluparina oli aikas makee poikaponi ja se sai sitten sen punaisen ruusukkeen ja minä sain sinisen. Mutta sitten kun siellä meni vielä kaikki sinisen saaneet uudelleen kehään, minut valittiin niiden sinisten parhaaksi ja sain toisenkin ruusukkeen. Se onkin tosi hienon värinen!
Kuva: Rauli Paananen





Emäntä oli tehnyt meille taas uudet ostapannat, tällaiset kimaltavat. Meillä oli samanlaiset, Tanyalla vaan hiukan pidempi kuin mulla.
Kuva: http://naranja.kuvat.fi/
Kuva: http://naranja.kuvat.fi/
Mä kävin sitten oman luokkani jälkeen hetken aikaa lepäämässä ja syömässä trailerissa. Mutta sitten lähdettiin uudelleen ja odottelin siellä lämmittelyalueella sen aikaa kun Tanya kävi omassa luokassaan. Sitten Emännälle tulikin yllätys ja me käytiin Emännän kanssa hakemassa kehässä Parhaan esittäjän palkinto. Sen jälkeen kaikki sinisten parhaat meni taas kehään ja meistä valittiin kaksi jotka pääsi vielä jatkoon. Mutta minua ei valittu ja sitten päästiinkin valokuvauksien jälkeen lähtemään kotiin.

Mun arvostelussa sanotaan näin:
Liikkeet: Reippaat, joustavat, hieman edestä kerivät käyntiliikkeet. Reippaat ja kevyet sekä suorenevat raviliikkeet.
Rakenne: Ryhdikäs. Kaunis pää. Lyhyt, laskeva lautanen. Hennot, hyväasentoiset jalat.
Muuta: Hienossa kunnossa esitetty. Hienosti esiintynyt poni.

Tanya:
Pääsinpä minäkin näytille. Mun piti odottaa trailerissa sen aikaa kun Reeta kävi näytillä, mutta ei mulla ollut hätäpäivää kun sain ison verkollisen heinää seurakseni. :) Minä sain siis vielä osallistua varsaluokkaan, kun olen 3-vuotias.
Mua puunattiin vähän ja laitettiin uusi otsapanta suitsineen mun päähän.
Kuva: http://naranja.kuvat.fi/
Esitin käyntiä ja ravia ja sitten piti jaksaa seisoa hetki paikallaan, vaikka en olis millään malttanut.
Kuva: http://naranja.kuvat.fi/



Mun arvosteluparina oli hieno musta tyttö, muistelen että olen sen jossain nähnytkin aikaisemmin. Se toinen olikin niin hieno, että Emäntä oli ihan varma että se saa punaisen. Niinpä olikin yllätys kun tuomari toi sen punaisen rusetin minulle!
Kuva: http://naranja.kuvat.fi/

Kuva: Rauli Paananen
Käytiin sitten vielä uudelleenkin kehässä jossa valittiin punaisten paras, mutta sen voitti sitten joku hevosvarsa joka olikin niin hieno, että voitti koko näyttelyn.

Mun arvostelussa sanotaan näin:
Liikkeet: Kevyet, reippaat, suorat käynti- ja raviliikkeet.
Rakenne: Melko ryhdikäs. Vielä takakorkea. Pitkä runko. Hyväasentoiset jalat.
Muuta: Esitetty hienossa kunnossa.

Sitten Reeta kävi vielä pyörähtämässä siellä kehässä ja minä odottelin Isännän kanssa sivummalla. Ja sen jälkeen otettiin valokuvia. Oltiin jo vähän väsyksissä tuossa eikä Reetakaan jaksanut mua enää yhtään härnätä.
Kuva: Rauli Paananen

Tässäpä vielä kuva näistä meidän kaikkien palkinnoista. Reetan siis tuo sininen ja pinkki-sininen ruusuke ja minun tuo punainen ruusuke ja alla Emännän saama palkinto.

9 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Onneksi olkoon menestyksestä! :)

Unknown kirjoitti...

Onnittelut varsinkin esittäjälle ;-) Tosi kivoja kuvia myös!

tuulifer kirjoitti...

Onnittelut! :) Aivan ihanat ponit ja ihania kuvia, ja voi että miten upeet otsapannat! <3

Julia Kasmira kirjoitti...

Aivan ihanat noi otsapannat ! :)

Unknown kirjoitti...

Hienosti esiinnyitte, olin itsekkin paikalla :) ihanat otsapannat<3

Anonyymi kirjoitti...

Onko punaine parempi? Hienosti esiinnyitte molemmat! :)
T. Tietämätön ponifani

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos kaikille! :D
Joo punainen on parempi. Kun arvostellaan pareittain, niin parempi saa punaisen ja toinen sinisen. Punaisen saaneista valitaan sitten luokkavoittaja. Tässä näyttelyssä valittiin joka luokasta myös sinisten paras, mutta useimmiten sitä ei valita.

Anonyymi kirjoitti...

Ok :)
Tietämätönponifani

Elli kirjoitti...

iHANIA PONEJA SULLA ON!>3