tiistai 9. huhtikuuta 2013

Messutuliaisia

Niin löytyi voittajat molemmille arpajaispalkinnoille. Palkinnot matkaavat Kokkolaan ja Ähtäriin.

Mutta nyt saadaan esitellä mitä kaikkea Emäntä meille sieltä messuilta toi! Monta kassillista tavaraa, tarvitaankohan me ihan tätä kaikkea?
Ylimpänä ensiksi Ukkostuulen tekemä taulu, ehkäpä tämä tulee joskus meidän tallin seinälle? Sen alapuolella on kasseissa fleeceloimet meille molemmille. Emäntä sanoi, että jospa ei nyt vielä karvanlähtöaikana niitä sovitella. Saas nähdä malttaako Emäntä muka odottaa kesään...
Niiden edessä on pinkki silapehmuste. Se on meidän yhteinen, kun meille käy tuo sama koko eikä me koskaan yhtä aikaa sitä tarvita. Ja tuota ei arkikäyttöön otetakaan. Vasemmalla pari piikkisukaa, jotka sai kaupan päälle kun Emäntä osti tuon oikealla olevan vaaleanpunaisen harjasetin. Samasta liikkeestä on myös nuo kuolaimet Tanyalle ja mustaharmaa riimu minulle. (Emäntä sanoi, että sillä oli varastossa jo ennestään samanlainen riimu Tanyalle ja siksi osti nyt vain mulle).
Noita harjoja joita on tuo kolmen harjan setti, on meillä jo ennestäänkin. Ja sitten vielä kukkaharja, kaviokoukku ja uusi punainen riimunnaru Tanyan rikkoutuneen narun tilalle. Ainut syötävä tuliainen on tuo purkki maitohappobakteeria. Sitä syödään aina silloin tällöin.

Ja kun nyt vauhtiin pääsin tässä esittelemisessä, niin näytetäänpä tämäkin. Vaikka tämä onkin vain talossa sisällä Emännän ja Isännän ilona. Tämä taulu oli mun esiintymispalkkioni siitä viime syksyisestä rinsessapäivän agilityjutusta.

Taulu: Kosken Komia Oy. Valokuva: Photography by Viipi.

5 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Kovin tutunnäköinen värimaailma teidänkin messuostoksissa! :D

Ponitäti kirjoitti...

Marjut, samaa katsoin sun ostoksista. ;) Meille tosin oli se pinkki harjasanko ostettu jo aiemmin agrista.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! :)
Hevostalli.net foruumilla minulla oli topic, jonka nimi oli unelmoin shettiksestä - järkeä.
Tulin tänne blogiisi vierailemaan ja voi, tuo Tanya on ihana <3!
Onhan Reetakin tottakai suloinen :)

Osaatko lainkaan sanoa mitä sinulla menee kk yhden ponin ruokintaan ym, kun ne kotonasi asuu. Olisi mukava tietää! Minähän en siis noin piniä poneja haluaisi, mutta sellainen 115cm shettis olisi kiva. Sellainen tietty syökin enemmän, mutta olen utelis x)

Hieno blogi, jään seuraamaan innolla! Ps. Ootkos aatellu Tanyasta raviponia? :)

Ponitäti kirjoitti...

Kiitos!
Ei ole Tanyasta ainakaan tällä hetkellä tarkoitus raviponia tulla, mutta eihän sitä koskaan tiedä tulevaisuudesta. :)

En ole noita kustannuksia laskenut yhtään, se on aika vaikeaakin, koska meillä tuli suurin osa heinästä omasta pellosta ja samaa heinää ja kuiviketurvetta käytetään myös vuohille. Heinä joka tapauksessa on se suurin yksittäinen menoerä, siihen päälle kivennäiset ja lisärehut yms. Kuiviketurvetta on ostettu kerralla koko vuoden tarpeisiin. Ell-kuluja on myös, rokotus kerran vuodessa ja raspaukset on tehty nyt kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi on tullut muita yllättäviä ell-kuluja, jotka nostavat nopeastikin kulupuolta. Kengittäjää käytän silloin tällöin, mutta suurimmaksi osaksi vuolen itse kaviot. Tytöillä ei siis ole kenkiä.

Anonyymi kirjoitti...

wow:) itelläni on tommone fleeceloimi shettikselläni:) lempiloimi;)
ihana blogi!!