keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kärrytellen

Touhuttiinpa tuossa parina päivänä kaikenlaista, mutta Emäntä tais unohtaa kuvata, koska nyt ei ole näytettäväksi kuin yksi ainut kuva.

Yhtenä päivänä käytiin Emännän kanssa pitkästä aikaa pyöröaitauksessa. Mulla oli hiukan virtaa ja sain sitä siellä purettua.
Sen jälkeen Emäntä laitteli agilityradan taas kuntoon (motkotti että me heitellään niitä esteitä ihan mukkelis makkelis kun siellä laidunnetaan esteiden seassa). Minä sain taas olla vapaana katsomassa, kun Tanyaa talutettiin rata läpi. Sen jälkeen oli mun vuoro, mutta olipas erikoista! Emäntä ei ottanutkaan mua narun perään, vaan sain olla ihan irrallani. Emäntä vaan houkutteli mua menemään esteet niin, että antoi mulle aina porkkanaa. Olipas se kivaa, normaalisti kun en saa herkkuja. Ihan kaikkia esteitä en mennyt oikein, mutta mitäs se haittaa, koska siten pääsen varmaan harjoittelemaan uudestaankin.

Sunnuntaina tuli Emännän kummityttö taas käymään. Lähdettiin sitten ajelulle ja kävikin ensimmäistä kertaa niin, että Emäntä nousi pois kärryistä heti kun päästiin metsätielle ja se tyttö ohjasti mua koko lenkin. Ihan mukava lenkki oli, otin muutaman ravipätkänkin ja Emäntä juoksi mun vierellä.



Lenkin jälkeen tyttö teki mun kanssa vähän näyttelyharjoituksiakin. Minä aluksi vähän testasin, että onko muka ihan pakko siinä hiekalla kävellä, eikö vois mennä syömään heinää. Mutta ei, en päässyt. Ensiksi myös Emäntä kulki siinä mun vierellä, mutta sitten tyttö talutti mua yksistään, mentiin sellaista kolmiota niin kuin näyttelyissä mennään. Ja vähän raviakin otettiin ja sitten piti seisoa paikallaan. Emäntä taisi leikkiä tuomaria. :D

Minä pääsen kuulemma taas pian esiintymään agilityssä.


Tanya:
Höh, tällä kertaa minusta ei ole yhtään kuvia. Minua olisi kyllä saanut kuvata, kun menin niin hienosti agilityä! Ja ennen sitä tein sellaisen "tempun", josta Emäntä tuli tosi iloiseksi. Se ei oikeastaan ollut edes mikään temppu, kun ei mun tarvinnut tehdä yhtikäs mitään, seisoin vain paikallani. Emäntä kun laittoi sitä agilityrataa kuntoon, niin menin tutkimaan tarkemmin sitä pressua. Yleensä se on maassa tasaisena, mutta nyt se oli lentänyt ihan pois kentältä ja Emäntä kantoi sitä käsissään. Niin se sitten heitti sen mun päälleni, niin että mä peityin siihen ihan kokonaan. Hih, olin ihan piilossa! :D Reeta ei halunnut tehdä samaa temppua, vaan se lähti pois kun Emäntä yritti sitä pressua sen päälle laittaa.

Mulle laitetaan nyt ihan parin päivän välein ne teippitossut uusiksi jalkoihin. Osaan kärsivällisesti odotella kun Emäntä pesee ja putsaa mun kaviot ja laittaa ne teipit. Mutta mikäs siinä on odotellessa, kun saan samalla syödä heiniä heinäverkosta.

Ei kommentteja: