torstai 9. elokuuta 2012

Arvonnan aika

Kappas kun oli tullut tuollainen tasaluku täyteen teidän lukijoiden määrässä. Sen kunniaksi ajateltiin taas järjestää arpajaiset. Tällä kertaa pääsee osallistumaan ihan kaikki, jotka vaan kommentin tähän jättävät. Palkintovaihtoehtoja on kaksi, ilmoita kommentissasi kummanko arvontaan osallistut, voit siis osallistua vain toisen arvontaan. Laita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi tai blogisi osoite, niin voidaan sitten ilmoittaa voittajalle.
Palkintoina on tällaiset Emännän tekemät käsityöt; hevosenkenkäkuvioinen penaali ja puna-harmaaraidalliset villasukat. Sukat ovat kooltaan n. 38. Osallistumisaikaa on reilu viikko, arvonta suoritetaan la 18.8.

Meillä on kuulkaas satanut nyt vettä! Kahden päivän aikana näin paljon!
Onhan meillä toki katokset tarhassa, mutta välillä täytyy käydä kuitenkin laitumella syömässä ja siinä on kastunut. Yhdeksi yöksi päästiinkin sitten ihan karsinaan, niin ehdittiin yön aikana kuivua kunnolla. Se olikin aikamoinen myrsky-yö. Tallissa kuunneltiin kun tuuli vinkui nurkissa.

Muuten ei olla mitään erikoista nyt puuhailtu. Laitumella saadaan olla päivät, mutta sekin alkaa olla jo aika hyvin syöty. Emäntä sanoo, että meistä kyllä näkeekin, että ollaan hyvin syöneitä! :O

Tanya:
Me saatiin uudet hapsupannat. Siitä mun edellisestä alkoi ne hapsut irtoilemaan, niin että toisen silmän edessä ei enää ollut hapsuja ollenkaan. Reetalla oli vielä ihan ehjä, mutta niin vaan saatiin molemmat uudet. Aika samanlaiset nämä on kuin edellisetkin, paitsi että näissä on tuo itse panta vaalea, kun edellisissä se oli musta. Mutta hapsut on samanväriset.

Emäntä on nyt keksinyt meidän tallille ihan nimen. Se on Kartanon Ponitalli. Voihan tallilla nimi olla, vaikka me ollaankin ihan vaan Emännän omia poneja, eikä mikään ratsastuskoulu. Ja nyt on tallilla sitten oma sivu Facebookissa. Sinne voi mennä tykkääjäksi ja sitä kautta saa sitten aina tiedon, kun tänne on tullut uusia juttuja.

26 kommenttia:

LottaK kirjoitti...

Ihanat villasukat!! Nää sopis niiiin hyvin mun jalkaan syysmyrskyihin tänne kylmään taloon :)

Eija-h kirjoitti...

Villasukat on ihanan väriset ja just mulle sopivan kokoiset;)

Jenna kirjoitti...

Osallistun sukkien arvontaan ;)
jen-nal@hotmail.com

Unknown kirjoitti...

Näin talven tullessa villasukat olisi kyllä ihan mukavat! :)
http://ponipoijalla.blogspot.fi

Susanna kirjoitti...

Osallistuisin ton penaalin arvontaan :)

susa.horze@hotmail.com

eerikass kirjoitti...

Penaalin arvontaan osallistun:):)

Eerika.hietala@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

voi poninpalleroiset <3 laitas vuohillekki terveiset menemmän :)
minä osallistun villasukkien arvontaan :)
T. Hanne

Vilma kirjoitti...

Kivoja kuvia taas kerran, osallistun penaalin arvontaan :) vilma.karttunen(at)gmail.com

sohkunen kirjoitti...

Penaalin arvontaan osallistun. =) Blogini: http://heppaunelma.blogspot.fi/

Unknown kirjoitti...

Ihqut villikset, niistä on aina pulaa, siis osallistun arvonntaan

Minni kirjoitti...

Ihanien villasukkien arvontaan osallistun <3 http://fewstepsfromhere.blogspot.fi/

Tessa kirjoitti...

villasukkien arvontaan osallistun :)

theres@hotmail.fi

Taru kirjoitti...

Sukkien arvontaan osallistun.
lively@suomi24.fi
http://blondiponit.blogspot.com

Nea&Hilla&Hero kirjoitti...

Sukka-arvontaan osallistun :)
Terkkuja poneille!

Salla kirjoitti...

osallistuisin sukkuen arvontaan<3 <3
salkka97@hotmail.fi

Lintumuori kirjoitti...

Osallistun nuiden villasukkien arvontaan, koska mulla on jo penaali jonka olen voittanut teidän arvonnasta :D Edelleen on sekin ahkerassa käytössä. Nuo sukat on kylläkin vähän liian isot, mutta kun laittaa sinne alle toiset villasukat niin sopivat varmasti!

lintumuori@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Sukat!!! miisutin10@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Saanko penaalin? Kiitos.

pia_ck2008@yahoo.it


Terveisin Pia

Heli kirjoitti...

Villasukille on aina tarvetta!

http://pallomahat.blogspot.com/

nasu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
nasu kirjoitti...

Villasukat kelpaisivat näihinkin paleleviin jalkoihin, tallillakin olisi mukava tepastella kylmenevissä syysilmoissa noin suloisissa sukissa :) Niiden arvontaan siis osallistun! ;)

Ja tässä nyt sitten sähköpostikin, kun jäi edellisestä viestistä :D
annilampinen@hotmail.com :)

Amanda :) kirjoitti...

osallistun sukkien arvontaan. :)
amandaaliina@gmail.com / amaloveinka.blogspot.com

Jaana kirjoitti...

Sukkia tännekin päin! :)

jaanalainenm@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun arvontaan !
marjo.pohjanniemi@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

osallistuisin ton penaalin arvontaan (:

sallahaverinen@gmail.com

MieVaan kirjoitti...

Syksy tulossa joten mieluusti osallistun hienojen villasukkien arvontaan. Sopiva kokokin.

idisca@gmail.com