tiistai 29. toukokuuta 2012

Tanyan eka mätsäri

Nyt on meidän tämän kesän näyttelykausi avattu. Oli hieno aurinkoinen päivä kun lähdettiin reissuun.
Emäntä oli lähtiessä vähän hermona, sitä taisi jännittää. Minä en siitä piitannut, mutta Tanya ei meinannut uskaltaa tulla traileriin. Minä siellä ensiksi odotin, sitten mut otettiin pois ja odotin solan alla sen aikaa että Tanya lopulta meni koppiin. Sitten vasta mut laitettiin.
Mutta matka meillä meni ihan mukavasti, minusta onkin paljon mukavampi matkustaa nyt kun ei tarvi ihan yksin siellä kopissa olla.





Minä osallistuin poniluokkaan tietenkin. Tanya jäi odottamaan traileriin, kun mut puunattiin kuntoon. Onneksi ei ihan kauhean pitkään tarvinnut odotella ja sain välillä syödä vähän ruohoakin.
Sitten kun oli mun vuoro esiintyä, olin oikein nätisti ja seisoin paikallanikin niin että Emäntä kehui, että en ole koskaan aiemmin niin hienosti ollutkaan.

Mun arvosteluparina oli tuollainen ruskea shetlanninponi ja se sai sitten sen punaisen rusetin ja minä sain sinisen. Tuo ruskea valittiin sitten kuulemma näyttelyn parhaaksi shetlanninponiksikin.
Kävin vielä toisenkin kerran kehässä, mutta sitten pääsin vapaalle. Vähän poseerattiin Emännän kanssa.
 
Ja sen jälkeen oli ihan paras osuus, sain syöpötellä vihreää niin kauan kuin Tanyaa laitettiin kuntoon. Sen jälkeen mä meninkin traileriin odottelemaan. Sielläkin oli heiniä, niin kyllä mun aikani ihan hyvin kului.

Mun saama arvostelu:
Käynti: reipas käynti, edestä suora, takaa väljä, leveä ja pihtinen
Ravi: lyhyt, mutta vauhdikas
Rakenne: lyhyt, vankahko kaula, lyhyt lautanen
Muuta: hieno pörrötukka, vähän tukevassa kunnossa, tottuneet esiintyjät


Tanya:
Nyt se sitten tapahtui, mun ensimmäinen näyttelyreissuni. Edellisenä iltana mut pestiin ihan kokonaan ja meinasin hermostua kun se kesti niin kauhean kauan. Näin että Reeta pestiin ennen mua ja sillä kesti yhtä kauan. Palkinnoksi sen päälle sain kyllä sitten syöpötellä hetken vihreää pihassa.

Näyttelypäivän aamuna olis pitäny mennä traileriin, mutta mua kovasti arvelutti se juttu. Emäntä oli niin omituinen ja Reetakin aina kolisteli trailerissa juuri kun mietin että menisinkö. Kun sitten lopulta menin, sain kovasti kehuja ja porkkanaa.
Matka sujui Reetan kanssa ihan hyvin. Perillä mun piti jäädä pitkäksi aikaa yksin odottelemaan traileriin. Mutta sain ison heinäsäkin syötäväkseni, joten ei mulla ollut hätäpäivää.

Sitten kun mut otettiin pois trailerista, mua harjattiin ja puunattiin niin ettei vielä ikinä ole puunattukaan! Ja suitset laitettiin. Mulla on uudet kuolaimet, ne tuntui ihan erilaisilta suussa kuin ne edelliset. Kokeilin niitä kyllä kerran ennen näyttelyäkin, mutta eihän niihin kerrasta tottunut.

Siellä olikin hurjan paljon kaikkea! Monia muita heppoja, isoja ja pieniä. Välillä sain odotellessa syödä ruohoakin, mutta voi kun se oli vaikeaa kuolaimien kanssa!
Sitten tuli mun vuoro esiintyä. Menin sinne kehään ja yks toinen poni tuli mun perässä. Käveltiin siinä vähän ja sitten se toinen menikin pois ja mulla meinas tulla hätä kun siihen yksin jäin. Mutta Emäntä vaan kehotti kävelemään reippaasti.
Sitten mun olis yhtäkkiä pitänyt juostakin siinä. Ihan omituista, en meinannut ymmärtää ollenkaan.
 Ja sitten lopuksi piti seisoa paikallaan.
Se mun kaverina ollut poni kävi tekemässä myös samat jutut kehässä ja sitten me mentiin seisomaan sinne vierekkäin.
Mulle tuotiin suitsiin punainen rusetti ja Emäntä näytti kovin onnelliselta ja kehui mua.
Jonkin aikaa odoteltuamme me mentiin toisen kerran sinne kehään, sinne tuli kaikki punaisen rusetin saaneet.
Sitten oltiin jo menossa takaisin trailerille, kun pitikin kääntyä ja mennä takaisin sinne kehään. Siinä kuulemma valittiin näyttelyn parasta shetlanninponia. Sinne tuli yks hieno valkoinen poikaponi ja mä meinasin ihan revetä liitoksistani, kun se poika oli niin miestä! :D
Hetken aikaa siinä kierrettiin kehää ja sitten saatiin lopulta lähteä pois.

Emäntä vei mut sitten kuvattavaksi, kuvattiin vähän joka puolelta ja Emäntäkin poseerasi mun kanssa.
 
 

Mun saamassa arvostelupaperissa lukee näin:
Käynti: suorat, edessä parempi mekaniikka kuin takana
Ravi: lyhyt, vähän hätäinen
Rakenne: lyhyt, suorahko kaula, pitkähkö runko, melko hyvä takaosa
Muuta: vähän tuhdissa kunnossa varsaksi

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea molemmille ponskeille, etenkin rohkealle tanyalle! Hyvä !

Millah kirjoitti...

Hieanostihhan se meni !:--)

ONNEA !


Millah