maanantai 19. maaliskuuta 2012

Mittatikulla

Nytpä alkaa olla kylätie sulana ja päästiin taas kärryttelemään. Pihassa on vielä liukasta, mutta tiellä oli jo vesilätäköitä. Käytiin ajelemassa tuolla suunnassa missä ei ollakaan käyty pitkään aikaan. Oli kaunis auringonpaiste ja mukava päästellä menemään.

Lenkin jälkeenEmäntä talutti mut halliin ja mittasi! En ole kasvanut yhtään sen jälkeen kun mut mitattiin siellä pilkullisten näyttelyssä toissa kesänä.

Tanya:
Minä taas katselin vaan tarhasta, kun Reetaa valjastettiin. Sitten ne lähtivät Emännän kanssa kärryttelemään, eikä Reeta vastannut ollenkaan vaikka huutelin sen perään. :(
No onneksi mun ei kauaa tarvinnut yksin olla, vaan tulivat pian lenkiltä takaisin. Ja sitten Emäntä otti mut tuohon samalle paikalle missä Reetaa valjastetaan. Mutta ei mua valjastettu, Emäntä vain harjasi ja sain kehuja kun jaksoin seisoa nätisti. Aikaisemmin en oo oikein jaksanut siinä seisoa ja Emäntä sanoo että sitä tarvis treenata.
Treenistä puheen ollen, opettelin tässä yks päivä niitä kuolaimiakin. Emäntä laittoi mulle suitset alle ja sitten riimun siihen päälle ja käytiin Emännän kanssa kahdestaan talutuslenkillä. Sain siis makustella niitä kuolaimia koko matkan.

No mutta sen harjausjutun jälkeen Emäntä talutti mut sinne halliin taas. Siellä oli tavarat ihan eri tavalla kuin viimeksi ja mä tutkin ja haistelin kaikki. Sitten mut laitettiin niihin samoihin naruihin kiinni, joissa olin silloin kun mun kavioita vuoltiin. Mutta nytpä mua mitattiin! Mun peffakorkeus on kuulemma 95 cm, mutta säkäkorkeutta Emäntä ei kai ihan osannut mitata. Katsokaa nyt miten tuo mittakin on. :D Mutta en mä kuulemma vielä ole säästäni ainakaan Reetaa korkeampi, vaikka peffasta olenkin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kiva blogi suosikkeihin kuuluu

mondica kirjoitti...

ihana pikkuponsu ja hurmaavat simmut :)

Vilma kirjoitti...

Tosi kiva blogi, tykkään paljon! Kiva lukea ja ihania kuvia! :)

Wenla kirjoitti...

Aivan suloisia poni palleroita, hyvää kevään alkua teille! : )