tiistai 13. joulukuuta 2011

Heinäsäkit

Heissan vaan kaikille uusillekin lukijoilleni! Teitähän on nyt jo 100 ja juttelin Emännälle, että sen kunniaksi vois järjestää taas vaikka arpajaiset. Emäntä jäi tuumimaan asiaa, taitaa askarrella jotain arvottavaa. Joten palataan siihen vaikka seuraavalla kertaa sitten.

Se mun aamuruoka josta kerroin viimeksi, vaihtuikin nopeasti takaisin porkkanoihin. Mulla meni siitä maha ihan sekaisin, joten en ole sitä enää saanutkaan. Porkkanat onkin paljon parempia!
Mutta meidän heinätarjoilut muuttui! Yks päivä Emäntä ja Isäntä virittivät tällaisia säkkejä meidän tarhakatokseen ja nyt meidän pitääkin syödä heinät niistä. Se on paljon hankalampaa ja hitaampaa kuin kasasta syöminen. Mutta niin se on kuulemma tarkoituskin.

Minä toki aloitan helpoimmasta, eli syön ensiksi kaikki maahan tippuneet ja sitten vasta alan säkistä nyhtämään.

Säkkejä on siis kaksi, molemmissa katoksen kulmissa. Se onkin hyvä, niin saadaan molemmat Tanyan kanssa syödä omistamme. Paitsi vuohet käy kyllä napsimassa molemmista, vaikka niillä on ihan omatkin heinät karsinassaan.

Nyt meillä onkin jo lumi maassa. Välillä sitä on satanut niin että ollaan oltu ihan lumisia illalla. Eihän sitä jaksa koko päivää tuolla katoksen allakaan olla.
Yks päivä olikin oikein lumimyräkkä, silloin tuuli ja lunta tuli ihan vaakatasossa. Sinä päivänä Emäntä veikin meidät sisälle paljon aikaisemmin. Oli ihan kummallista kun karsinassa ei ollutkaan iltapuuroa odottamassa. Mutta sain mä sen toki sitten ennen yötä kuitenkin.
Meillä on muuten tallissa taas ne pienet valot, josta viime talvena kerroinkin. Ne on päällä niin kauan että ehdin syödä iltaheiniä ja sammuvat sitten. Aamulla ne syttyy vähän ennen kuin Emäntä tulee talliin.

2 kommenttia:

worryrock kirjoitti...

Onpa teillä kiva katos tarhassa :-) Mäkin syöttäisin muuten heinät säkeistä, mutta tykkään että syövät pää alhaalla kuin luonnossakin - harmillisella vauhdilla vaan imasee heinät irtonaisena syötettynä.

Heljä Kämäräinen kirjoitti...

Kyllä mä liputan heinäverkon puolesta. Meillä ei mene korttakaan likaiseksi eli ei tule hukkaa kun hepat syö verkosta. Ja ihan päät alhaalla syövät ;-) eikä mene heinän mukana mitään ylimääräistä mahaan ja syöminen on todella hidasta, me like!