keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Näytillä!

Nyt on avattu tämän vuoden mätsärikausi! Olikin aika aikaisin tämä ensimmäinen näyttely, mä olen ihan vielä talvikarvassa. Mutta ei se kai haitannut, kun olen syönyt niin hyvin että karva vaan kiiltää. Ja toki siinä auttoi sekin, että Emäntä pesi mut edellisenä iltana ja laittoi taas jotain sumutetta pesun jälkeen. Onneksi Emäntä pesi mut aika nopeasti ja lämpimällä vedellä, muuten olis voinut tulla kylmä, kun ihan myöhään illalla lenkin jälkeen oli se pesu. Ei paistanut enää aurinko, vaan oli melkein pimeää jo. Mutta mä sain sitten päälleni pari loimea ja menin karsinaan kuivattelemaan. Emäntä kävi pari kertaa vaihtamassa mulle kuivia loimia. Mutta silti mun häntä oli vielä vähän kostea aamulla.
Niin aamulla! Käytiin Emännän kanssa vähän kävelyllä ensiksi ja sitten meille tulikin monta tyttöä. Ne laittoivat mulle kuljetussuojat ja sitten mut laitettiin traileriin ja niin lähdettiin matkalle. Kun tultiin perille, ne tytöt taas hoitelivat mua, se oli ihan mukavaa. Kiitokset Annikalle, Fannille, Julialle ja Jasmille hoitamisesta ja kuvista!
Ja sitten päästiin sinne varsinaiselle näyttelypaikalle, siellä oli paljon muitakin heppoja. Siellä oltiin ensiksi ulkona ja katseltiin, sitten mentiin sisälle maneesiin ja siellä pyörittiin. Vihdoin tuli mun vuoro.

Siellä oli tuollainen mukava mies, joka antoi pussillisen porkkanoita! (tosin mä sain siellä syödäkseni niistä vaan yhden palan... ne oli liian isoja paloja mulle)

Siellä pihalla mä tapasin tutun! Tämähän oli se samainen pystytukkapoika, jonka tapasin talvella kun kävin siellä yhdellä tallilla hammaslääkärillä.

Pihalla oli sellainen häkki, jossa oli mulle ihan uusia tuttavuuksia, kanoja! Aika veikeitä olivat, sieltä kuului välillä "kukkokiekuuuuu!"

Sitten meidän piti mennä uudelleen sinne sisälle ja kävellä tosi kauan ympyrässä, mua alkoi jo vähän kyllästyttää. Mutta sitten meidät kutsuttiin riviin, tuollainen vähän isompi ruskea poni kutsuttiin ensiksi, ja minut sitten toiseksi. Sain siis ponisarjan kakkospalkinnon!


Tällaisen rusetin sain! Emäntä oli tosi iloinen, kun pärjäsin paremmin kuin koskaan ennen. Ja kehui mua kun olin käyttäytynyt tosi hienosti! :D


Sitten Emäntä ja tytöt veivät mut takaisin traileriin. Söin siellä heiniä jonkin aikaa, kunnes mua tultiin taas hakemaan. Laitettiin suitset uudestaan päähän ja mentiin takaisin sinne maneesiin. Ihmettelin että mikäs juttu se on, kun vielä kolmannen kerran sinne pitää mennä. Mutta mä sainkin siellä toisen rusetin! Olin voittanut yleisön suosikki -äänestyksen. :D




Tässä ne mun molemmat rusetit, niissä oli niin pitkät nauhat että meni välillä mun suuhun!

Kotimatka sujui sitten ihan mukavasti ja kotona mä sain paaljon porkkanaa. :D

Viikko ennen tuota näyttelyreissua Emäntä toi mulle taas uudet suitset. Luulin että nämä laitettaisiin sinne näyttelyyn, mutta eipä sitten laitettukaan. Näitä sovitettiin ensiksi, mutta leukahihna oli ihan liian pitkä mulle. Muuten nämä on ihan sopivat mulle, vaikka ovatkin shettis-kokoiset ja mun koko on minishettis. Sitten kun Emäntä toi nämä muutaman päivän päästä uudelleen, se hihna olikin ihan sopiva ja nämä oli sitten mulla päässä yhden ajolenkin ajan. Emäntä oli ostanut nämä jostain messuilta ja samalta reissulta tuli mulle yksi uusi harjakin.

5 kommenttia:

Taika kirjoitti...

Kiitos linkkauksesta ja hirveän söpöjä elukoita sullakin blogissasi! :)

Nenunen kirjoitti...

Voi miten suloista, ihanaa poni sai kaksi palkintoa, Onnittelut kovasti.
Hyvää Pääsiäistä:)

Anonyymi kirjoitti...

Minkä niminen tuo iso ruskea poni oli :D ?

Reeta kirjoitti...

Se voittajaponi on nimeltään Scoubidou, ei se mikään kauhean iso ole, mutta isompi kuin minä.

Anonyymi kirjoitti...

Okei! Kysyin vaa siks, ku näytti aivan miu entiseltä ponilta. Oli iha ku klooni takaapäi :D