Pilkullisten näyttelyssä

Se tärkeä näyttely sitten oli ja meni. Siitä ei kuulemma sitten tullutkaan niin tärkeä, vaikka kaikki luultiin niin. Minä kyllä käyttäydyin ihan parhaani mukaan, mutta jostain syystä jota minä en oikein ymmärrä, en sitten saanutkaan sieltä virallista arvostelua.
Mutta mielenkiintoista siellä oli! Meitä oli aika vähän siellä paikalla ja melkein kaikki olivat mun sukulaisia. Kaikilla sukulaisilla oli pilkkuja, vain minä ainut yksivärinen. Paitsi oli sitten velipuolen pojan äiti kanssa yksivärinen, mutta se oli eri rotuinenkin.
Mutta tässä kuvia ja tunnelmaa! Ensiksi piti kävellä ja juosta ulkona kovalla alustalla.

Sitten käytiin valokuvattavana ja piti seisoa nätisti paikallaan.


Välillä käytiin siellä lähellä olleessa tallissa ja siellä mua mittailtiin ja otettiin sellaisella laitteella se numero tuolta kaulan sisältä, joka kertoo sen että minä olen se poni joka mun passissa sanotaan olevan. Korkeudekseni mitattiin 92 senttiä! :D Iskä oli muuten 94 senttiä ja pikkuveli Masa 101 cm.

Mä sain esittää siellä myös poniagilityä! Oli aika hieno kun kaikki vaan kattoi mua ja siinä lopussa kun seisoin korokkeen päällä, mulle taputettiin ja otettin kuvia! :D



Ja tässä niitä mun sukulaisia. Ensiksi tietysti Pikseli-iskä!


Ja Masa on mun täyspikkuveli, oli kiva tavata ensimmäistä kertaa! Masa on mua 2 vuotta nuorempi, äidin ensimmäinen Suomessa syntynyt varsa.


Rokki on pikkuvelipuoleni, Rokki syntyi silloin kun mä olin 1-vuotias.


Pikku-Ukko on kanssa mun velipuoleni, ja on saman ikäinen kuin minä. Me matkustettiin silloin yhdessä sieltä Tanskasta Suomeen. Ukko ja Rokki ovat täysveljeksiä. Niiden äiti on korkeampi kuin mun äiti ja siksi noi veljet onkin paljon minusta isompia.


Pikku-Ukosta on tullut jo iskä, tämä on siis veljenpoikani Allu.

Kaikki ylläolevat kuvat otti Tuulia N.

Tässä vielä Krista Keski-Heikkilän ottamia kuvia. Tässä mä odottelen näyttelypäivän aamuna edustusloimeeni pukeutuneena.

Nuo tuomarit oli ihan sieltä mun syntymämaastani Tanskasta asti.

Ja tässä oli se päivän paras hetki, kun agilitynäytöksen lopuksi yleisö taputti mulle! :D


Se näyttelypäivä oli kyllä tosi pitkä, piti odotella joka välissä. Sen mun agilitynäytöksen jälkeen piti taas odotella ja sitten mä menin uudestaan sinne maneesiin. Ne tuomarit katsoi mua taas, sitten käveltiin ja ravattiin Emännän kanssa. Ja sitten oli kumma juttu, mitä ei oo tapahtunut missään näyttelyssä ennen. Mut päästettiin irti! Mä sain juoksennella siellä maneesissa pitkin poikin, ihan niinkun mua huvitti. Mutta piehtaroimaan en saanut mennä. Sitten mut otettiin kiinni ja mentiin taas ulos odottelemaan. Ja sitä odottelemista tosiaan kesti! En saanut edes syötyä ruohoa kunnolla, kun oli koko ajan kuolaimet suussa.
Lopulta mentiin sitten ihan kaikki ponit yhtä aikaa sinne maneesiin ja meille sanottiin arvostelut. Mun arvosanaksi tuli 7. Emäntä sanoi, että jos näyttely olis menny niinkuin alunperin piti mennäkin, niin olisin päässyt sillä arvosanalla kantakirjaan. En mä tiedä mitä se sellainen kirja tarkoittaa, mutta jotenkin hienolta se kuulostaa.

Mähän olin ollu laihdutuskuurilla jo yli kaksi viikkoa ennen sitä näyttelyä. Silti ne tuomarit sanoi, että mä olin liian pullea! Mutta Emäntä oli luvannu mulle jo aikaisemmin, että sen näyttelyn jälkeen pääsen sitten taas laitumelle. Ja niin pääsinkin! Heti kotiin tultuani. Ja seuraavalla viikolla aina iltaisin. Mutta sitten Emäntä totesi, että nyt riittää. No olihan mun maha vähän taas pullistunut... Ja nyt en oo päässyt enää laitumelle ollenkaan, tarhassa vain olen kaikki päivät. Mutta lomaillut olen, ei olla kärrytelty nyt kolmeen viikkoon! Talutuslenkillä on käyty kyllä muutaman kerran. Sekin on ihan mukavaa vaihteeksi, alkoi vähän se kärryjen vetäminen jo tympimään.