sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Kärryillä

No ehtipä se Emäntä vihdoinkin kirjoittamaan. Mulla on ollut tässä nyt pari ihan erikoista ajelukertaa, ne oli jo ennen tuota vappujuttua.
Ekaksi oli sellainen reissu, jolle lähti Isäntä ja Mila-koirakin mukaan. Aluksi mua vähän häiritsi kun Isäntä pyöri ja hyöri siinä mun ympärillä, välillä käveli ihan mun edessäkin. Siinä oli vähän vaikeeta keskittyä siihen mihin Emäntä halus mun menevän. Mutta ihan hienoja kuvia Isäntä siinä sitten minusta otti.

Vaikka en mä Isäntää paljon edelle päästänyt. Yritti se muutaman kerran juosta multa karkuun, mutta minäpä otin sen kiinni. Ja juostiin me ihan kilpaakin pari kertaa, mutta ei se mua voittanut, vaikka en mä edes vielä laukannut.


Ja sitten viime viikolla oli yks veikeä päivä, sellainen että meillä kävi vieraita. Ensiksi kävi Emännän kaveri mua rapsuttelemassa ja sitten kun se oli lähdössä, tulikin kaksi muuta kaveria. Niistä toinen talutti mut tarhasta ja sitten ne harjaili mua ihan kaikki kolmestaan; siis Emäntäkin oli harjan kanssa hääräämässä. Mua jo vähän hermostutti kun niin paljon pörräsi mun ympärillä väkeä yhtä aikaa. Mutta sitten Emäntä valjasti mut ja me lähdettiin ajelulle. Ensiksi ajoi Emäntä ja ne kaverit käveli vierellä. Sitten mun piti pysähtyä ja ne vaihtoi kuskia. Me tehtiin aika lyhyt lenkki vain, välillä vähän pääsin ravaamaan. Sitten vaihdettiin taas kuskia ja sitten vielä just ennen pihaan tuloa Emäntä hyppäs vielä kärryille ja ohjas mut tuonne valjastuspaikalle.


Kyllä on kivaa kun tulee kesä! On ihan lämpöisiä päiviä jo ollut ja mä olen saanut pikku hiljaa totutella laitumella oloon. Vaikka ei sieltä juuri mitään syötävää vielä löydy, mutta aina joskus kuitenkin joku ruohonalku. Aluksi sain olla siellä vaan ihan vähän aikaa, mutta nyt se ovi on auki jo koko päivän ja saan kulkea ihan mieleni mukaan tarhasta laitumelle ja takaisin. Saadaan me vuohien kanssa kuitenkin vielä ihan normaalit heinät. Vuohet ei paljon ole laitumella käyneetkään, niitä ei kiinnosta etsiä ruohonalkuja. Ne vain makailee tuolla kivikasan päällä ja ottavat aurinkoa.
Isäntä on tuonut traktorilla hirmuisia risukasoja tuohon meidän tarhan viereen. Se on heittänyt joitakin risuja tarhaankin järsittäväksi. Ja on siellä laitumellakin muutama puunrunko. Pikkuisen olen niiden kuorta maistellut, mutta vuohet tykkää niistä enempi kuin minä.

Eilen sattui ihme juttu. Mullahan lähtee karvaa kovasti ja Emäntä haluaisi sitä olla koko ajan nyhtämässä. Mä en kauheesti välitä siitä karvan nyhtämisestä. No Emäntä tuli sitten tarhaan mua harjaamaan ja kun en tykännyt niin lähdin siitä pois, enhän mä ollut missään kiinni. Mutta sitten menikin Nelli-vuohi siihen Emännän luo ja Emäntä alkoi sitä harjata! Ja Nelli nautti niin että sillä oli ihan silmät kiinni! Ei vetele tuollainen peli! Vaikka mä en tykkäis harjaamisesta, niin ei se sitä tarkoita että Emännän pitäis sitten vuohia harjata! Ei todellakaan! Mä yritin työntää sitten päätäni siihen väliin ja ajaa Nelliä pois, mutta ei se vaan onnistunut, Nelli seisoi kuin naulittuna paikallaan silmät kiinni ja pää kenossa. Siitä lähtikin kauhee kasa valkoista villaa.

Ei kommentteja: